keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Viisi parasta puutarhamuistoa menneeltä kaudelta

lumikello
Galanthus nivalis
スノードロップ

haasteen kertoa viisi parasta puutarhamuistoa menneeltä kaudelta.
Olipa aika vaikea tehtävä rajata parhaat muistot viiteen.
Kesä 2018 muistetaan varmasti tulevien sukupolvienkin 
ajan kuumana ja kuivana kesänä.
Itse nautin lämmöstä, vaikka nurmikko paloi yläpihalla ja 
moni kasvikin kärsi kuivuudesta. 
Minulle kuumuus ei ole ongelma ja 
nautin kesän säistä suunnattomasti.

Tosin tein puutarhahommia ehkä vähiten ikinä omassa puutarhassa,
mutta puutarha oli silti todella tärkeässä roolissa kesän aikana.
Puutarha on mahtava paikka rauhoittua ja nauttia
sekä mietiskellä asioita.
Joskus on todella hyvä pysähtyä ja katsella rauhassa ympärilleen
kaikkea sitä vihreää kauneutta,
jota on itsekin ollut luonnon apuna luomassa.
Usein omassa puutarhassa sitä kiinnittää huomiota kaikkiin tekemättömiin töihin,
muihin epäkohtiin
ja unohtaa nauttia kaikesta jo olemassa olevasta.

Siksi tästä kesästä jää päällimmäisenä mieleen puutarhan tunnelmat,
eikä niinkään sato tai mikään konkreettisella mittarilla mitattava asia.

Minun top5 alkaa tuosta yläkuvasta.
Ensimmäisten lumikellojen ilmestyminen talven jälkeen 
saa sydämen aina hypähtämään pari ylimääräistä volttia.

Täältä löydät postauksen kevään ihanista tunnelmista.

2. Kesäaamut
Kesäaamuja ei oikeastaan voita mikään.

Kesäaamun lumoa löydät täältä. 

3. Kesäillat
Tai kyllähän ne kesäillatkin ovat ihan mahtavia.
Vuorokaudessa on niin monta huippuhetkeä,
jotka kaikki ovat erilaisia.

Täältä pääset tunnelmoimaan Vaahteramäen kesäiltaan.

 kiiltoleimu
Phlox carolina
フロックス

4. Valkoiset kukat
Kaikki valkoiset kukat ovat lemppareitani.
Niitä pitää olla paljon ja suuriin ryhmiin istutettuna.
En välitä värien loistosta,
vaan rauhoitun mieluummin harmonisilla väreillä.

Kiiltoleimusta löydät postauksen täältä. 

5. Kasvihuone
Kasvihuone on edelleen yksi ehdoton lempipaikkani puutarhassa.
Se on leikkimökkini, taukopaikkani, puutarhani keskus...
Siellä tuli vietettyä monta mukavaa hetkeä kuluneenakin kesänä.

Bonus lemppari
Ja täytyyhän minun hieman poiketa säännöistä ja 
laittaa vielä yksi bonuskuvakin kaupan päälle.
Kyllähän se oman puutarhan sato
 on aina yksi parhaista puutarhamuistoista jokaisena kesänä.
Ei niitä omia kasvimaan ja kasvihuoneen herkkuja voita mikään,
vaikka sadon määrällä ei voisikaan kehuskella.

Tomaattisatoa ja tämän kesän kasvihuonekokemuksia löydät täältä. 

Kiitos Hilleville tästä kivasta haasteesta
ja pohdintahetkestä!
Hillevi pyysi meitä haastettuja 
jatkamaan haastetta eteenpäin kolmelle blogiystävälle.
Haastan näihin puutarhamuisteloihin seuraavat blogit:

Haasteen säännöt ovat perinteiset:

-Tee postaus siitä, mitkä viisi puutarhamuistoa olivat parhaat tältä kaudelta 
(siitä lähtien, kun esikasvatus-kausi alkoi päättyen tähän hetkeen)

- kerro postauksessasi, että haaste sai alkunsa Maatiaiskanasen Elämää-blogista.

- kerro, keneltä itse sait haasteen ja lisäksi haasta vähintään kolme blogiystävääsi mukaan

-käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Maatiaiskanasen Elämää-blogin 5 parasta puutarhamuistoa menneeltä kaudelta-haaste postauksen kommenttikenttään, niin se lisätään haasteeseen osallistuneiden listaan. 
Kyseinen postaus löytyy osoitteesta: http://maatiaiskananen.blogspot.com/2017/10/viisi-parasta-puutarhamuistoa-menneelta.html

Näistä kesän muistoista on mukava jatkaa kohti tulevaa talvea 
ja ennen kaikkea joulua.
Sen jälkeen alkaakin jo oikeastaan uusi kasvukausi.
Ei ole enää kovin montaa viikkoa, 
kun esikasvatustouhut ovat täydellä pöhinällä vauhdissa.
Ihanaa!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

16 kommenttia:

  1. Hyvät vastaukset ja kauniit kuvat. Kesäillat taitavat kuulua minunkin suosikkilistalleni, niissä on vain jotain niin ihanaa. Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! <3
      Kesäillat ovat jotain todella tunnelmallista ja kaunista. Esim. saunasta vilvoitellessa voisi istuskella katselemassa kesäiltaa, vaikka kuinka kauan. Varsinkin jossain järven rannassa. Valot ja varjot sekä äänet ovat niin kiehtovia. Viime kesänä kesäillat olivat vielä lämpimiäkin. Se lisäsi niiden ihanuutta vielä aimo annoksen.
      Mukavaa keskiviikkoa myös sinulle! <3

      Poista
  2. Vau, kiitokset haasteesta ;)
    Ihania kesämuistoja sinulla. Huvitti hieman tuo kesäaamut on ihania ja oikeastaan kesäillatkin. Sehän on niin totta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos otat haasteen vastaan! <3
      Kesällä oikeastaan kaikki asiat ovat niin ihania... nyt varsinkin, kun on jo unohtanut itikat ja muut ikävyydet.

      Poista
  3. Ihanat hetket. Nuo kesäaamut ja -illat, voi mahdoton, että silloin osaa olla ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nyt syksyllä noiden kesäaamujen ja -iltojen ihanuus tuntuu vieläkin uskomattomammalta.
      Nyt kun pääsisi hetkeksi kesäiltaan istuskelemaan...

      Poista
  4. Kesäaamuthan onkin ihan parasta,jos vielä pääsee pulahtamaan järveen niin ja se mieletön lintujen laulu aamulla alkukesällä. Jahah, tulikin jo ikävä kesää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, tuo kuvauksesi kesäaamu on ihan unelma-ajatus näin marraskuisessa päivässä.
      Kyllä tosiaan tuli ikävä kesää...

      Poista
  5. Oi joi, mitä ihania kesän tunnelmia <3 Kiitos osallistumisesta ja näiden upeiden muistojen jakamisesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta Hilu! <3
      Oli tosi mukava miettiä kesän huippuhetkiä ja mukavia puutarhamuistoja.

      Poista
  6. Hienoja kesämuistoja. Lumikellot kuuluu ehdottomasti kesän alkuun, niitä odottaa innolla joka kevät. Ja se kun saa syödä itse kasvatettuja tomaatteja vaikka suoraan kasvihuoneesta, ihan parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikellot ovat yleensä ensimmäisiä sipulikukkia, jotka nousevat kevään koittaessa. Niiden kauneus antaa toivoa ja ne ovat niin suloisia. On ihana, kun vihdoin lumikelloni ovat alkaneet leviämään, vaikka kyllähän yksittäinenkin kello saa sydämen sykkimään.
      Ja nuo itsekasvatetut tomaatit ovat todellista herkkuja. Aurinko kypsyttää tomaatit makeiksi, kun taas kaupan tomaatit ovat yleensä vasta sisällä kypsyneitä, eivätkä ollenkaan niin makeita.

      Poista
  7. Olipa ihanan kesäinen postaus. Sinun puutarhasta on jäänyt mieleen valkoiset kukat, kasvari ja sinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! <3
      Oi, aika ihanat jutut sulla on jääneet mun puutarhasta mieleen. Kasvari ja valkoiset kukat ovat niin mun lemppareitani puutarhassa. Ja tietysti on mukavaa itsekin olla siellä. ;)

      Poista
  8. Kiitos Riina haasteesta! Ihania asioita oletkin löytänyt viime kesästä, valkoiset kukat ja kasvari eivät kyllä tulleet yllätyksenä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos otat haasteen vastaan Kati! Olisi kiva kuulla, mitkä viisi asiaa nousivat top5 kärkeen kuluneena kesänä Oravankesäpesällä. :)
      Hihii, taidan toitottaa noita valkoisia kukkia ja kasvaria täällä blogissa niin paljon, että lukijani tietävät rakkauteni niitä kohtaan aika hyvin. <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!