tiistai 11. syyskuuta 2018

Lumen vihaajan kärhörakkaus

  lumikärhö
Clematis far. Summer Snow
クレマチス

Vaikka olenkin aikamoinen lumen vihaaja,
 niin lumen mukaan nimetyt kasvit ovat kyllä mieleeni.
Eikä vähiten lumen valkoisen värin vuoksi.


Lumikärhö on yksi kauneimmista ja helpoimmista kärhöistä.
Vaikka sillä ei olekaan mikään loistokärhön kukkaan verrattava näkyvä ja suuri kukka,
sen suuri kukkamäärä korvaa yhden kukan heittämällä.
Tai siis kyllä minä suurikukkaisistakin kärhöistä pidän.


Lumikärhö on todella voimakaskasvuinen
 ja sen versot kiemurtelevat ihan uskomattoman pitkälle,
jopa 7-8 metrin päähän tyvestä.
Se tarvitseekin runsaasti kasvutilaa, joko ylös-
tai sivulle päin. 
Lumikärhö on hyvä vaihtoehto pergolaan tai aidanteen päälle kasvamaan.
Pienessä köynöskaaressa tai tuessa se ei pääse oikein oikeuksiinsa. 
Se kukkii loppukesästä, heinäkuusta lokakuuhun.
Meille kukkia syntyy oikeastaan lumen tuloon asti.

Lumikärhö kuuluu Vitalba-ryhmän kärhöihin, 
jotka tunnettiin jo ennen Kristuksen syntymää.
Suvun kärhöistä on valmistettu esimerkiksi köysiä. 

Lumikärhö pärjää vyöhykkeillä I-IV
ja sen voi leikata alas (noin 20-30 cm korkeudelta)  joka kevät.
Olen kuullut myös monelta puutarhaystävältä, 
etteivät he leikkaa lumikärhöä alas joka kevät.
Itse olen leikannut sen vuosittain.
Olisikin kiva kuulla, mikä on sinun kokemuksesi asiasta.


Lumikärhö on vähän saman näköinen kuin pienikukkainen mantsuriankärhö,
joka kuuluu kuitenkin Flammula sukuun ja siitä tulee vain 1-3 metriä korkea.
Se kukkii hieman aiemmin kuin lumikärhö.
Myös matsuriankärhö leikataan joka kevät, perennan lailla alas.
Vaahteramäellä kasvaa myös mantsuriankärhö, 
mutta se on vielä aikamoinen vauveli.
Kärhöt kasvavat vuosi vuodelta suuremmiksi,
samaan tahtiin kuin juuristokin vahvistuu.

Kärhöihin jotenkin hurahtaa.
Niitä haluaa vuosi vuodelta vain lisää.
Nytkin taas haaveilen uusista kärhölajikkeista.
Eri lajikkeita valitsemalla saa helposti luotua kärhöloistoa puutarhaan koko kesäksi. 

Alla olevista linkeistä löydät postaukset
 muutamaan aiempaan kärhöesittelyyn:

Mukavaa päivää!

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



32 kommenttia:

  1. Lumikärhö on myös yksi lemmikeistäni, ollut vuosia juuri tuon takia kun on niin kukkaisa ja voimakaskasvuinen. Vanhan kärhöni jouduin siirtämään uuteen paikkaan kun puuaitamme ei oikein pitänyt siitä, siitäpä kärhö suuttui ja kuoli. Nyt on uusi yksilö hankittu keväällä ja kukkii ja kiipeilee aivan hurjasti. Vanhaa kärhöäni leikkasin joka kevät, joskus maantasalle ja joskus vähemmän ja aina runsas kukinta ilahdutti. Taidan hommata vielä toisenkin, niin tykkään siitä :-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että et lannistunut yhden kärhön menetyksestä!
      Lumikärhö on todellakin niin ihana, ettei kannata pienestä lannistumisesta heittää pyyhettä kehään.
      On ihan uskomatonta, millainen kasvuvoima ja -tahti lumikärhöllä on.
      Minullakin on kaksi lumikärhöä, eri paikoissa. Toinen on vuosia vanha ja toinen on kiipeillyt täällä Vaahteramäellä vasta pari vuotta. Niitä katselisi, vaikka tontin joka nurkalla.

      Poista
  2. Minä niin tahtoisin myös, väärä vyöhyke.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, voi harmien harmi! Olisi niin ihana, että kaikkialla voisi kasvattaa kaikkea.
      Oletko kokeillut maata myöden kasvatusta? Moni kärhö ja muutkin köynnökset pärjäävät paremmin maassa luikerrellen, kun saavat lumipeitteen suojakseen talvella.

      Poista
  3. Mullon ny ainaki nelijäs yritys. On viälä purkis ja tairan kiikuttaa sen ens talaveksi kellarihi. Mutta eipä sekää tyyli oo lopulta auttanu. Olis punatiilistä navettaa vasten vaa nii hiano näky.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, voi harmi, jos sinullakaan lumikärhö ei ole pärjännyt!
      Valkoiset kukat olisivat tosiaan upeat punaista seinää vasten.

      Poista
  4. Minä hankin ensimmäisen lumikärhöni elokuussa ja odotan mielenkiinnolla, kuinka se tulee viihtymään puutarhassamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet niin mahtava kärhöjen kasvattaja, että lumikärhö viihtyy varmasti enemmän kuin hyvin teillä. <3

      Poista
  5. Paul Farges on varmaan luotettavin ja muhkein kärhö ikinä. Minulla on lavakauluskasvimaan portin kummallakin reunalla yksi lumikärhö. Oikein pörheä on portti taas tänä kesänäkin. Olen monena keväänä leikannut sen noin metrin korkeudelta, mutta tänä keväänä en leikannut ollenkaan. Ihan hyvin toimii leikkaamattakin. Se tekee uutta kasvua myös vanhoihin versoihin, mutta kasvattaa myös uusia versoja.Keväällä niiden vanhojen kuivuneiden versojen irroittelu siitä portin säleiköstä ei ole mikään pikku homma😉
    Mun mantsuriankärhö kasvoi tänä vuonna ainakin 4-metriseksi! Aivan ällistyttävä kasvuvoima sillä, kun joka kevät jännitän, että tuleeko sieltä maasta ylipäätään mitään näkyviin. Sillä on varmaan ihan ihanteellinen kasvupaikka, etelän suuntaan, mutta puut varjostavat paahteelta kuitenkin, kasvualustana hyvää multaa ainakin 70 cm.
    Mukavaa syksyistä päivää sinulle Riina🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on!
      Todella kiva kuulla sun kokemuksia leikkauksesta. Ja uskomatonta, jos saat mantsuriankärhönkin kasvamaan noin mahtavaksi. Tuo kasvualustan paksuus on varmasti yksi salaisuus mahtavaan kasvuun.
      Mun mantsuriankärhövauveli oli eilen avannut ensimmäsien kukkansa. Mutta on ensimmäsien kesän jälkeen vasta noin metrin korkuinen. Ostin todella pienen taimen. Mutta maasta se pienikin ponnistaa ja ensi kesänä mittaa tulee varmasti enemmän.
      Oikein mukavia syyspäiviä myös Suvikumpuun! <3

      Poista
  6. Lumikärhö kuuluu minunkin ihastuksen kohteisiini. Ostin lumikärhön pari vuotta sitten ja se valloitti heti ensimmäisenä kesänä sydämeni. Yksittäiset kukat ovat pieniä, mutta niitä on paljon. Erityisen ihania ovat palluraiset nuput. Kasvuvauhti on hurjaa ja korkealle lumikärhö tähyää.
    Viime keväänä leikkasin alas ja hyvin versoi. Tänä keväänä en ehtinyt leikata ja kun sitä olin tekemässä, huomasin vanhojen versojen pukkaavan vihreää. Jäi siis leikkaamatta. Voi olla, että leikkaamattomana lumikärhö muuttuu risuuntuneen näköisesti ajan kanssa. Ei ole kokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, lumikärhö valloittaa helposti sydämen. <3
      Ja tosiaan nuo nuput ovat niin suloiset myös. Jätän sen myös talvella niille sijoilleen. Vanhat kukat näyttävät niin hauskoilta lumen keskellä. Myös pitkät versot saavat kauniin kuorrutuksen huurteesta ja lumesta.
      Kiva kuulla myös sun kokemuksia lumikärhön leikkauksesta! On varmaan juuri noin kuin arvelitkin. Lumikärhö kyllä kukkii myös leikkaamatta, mutta ränsistyy ajan kanssa. Minusta on ollut helpointa leikata koko helahoito alas. Ihan uskomattoman nopeasti se alkaa kiipeilemään leikkauksen jälkeen. Kiihkeimmillään tuntuu, että se kasvaa puolimetriä päivässä.

      Poista
  7. Ihana!!!! Tuo menee kyllä 'pakko saada' listalle ensi kesäksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi sen hankintaa! Et tule katumaan! <3

      Poista
  8. Lumikärhö myös minun ehdoton suosikki. Kolmatta vuotta mökillä kasvanut ja joka kevät leikannut alas. Taidanpa kokeilla ensi keväänä leikkaamattomuutta. ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikärhö on varmasti kaikkien meidän suosikki, jotka olemme saaneet nauttia sen kukinnasta.
      Omassa puutarhassa on kiva tehdä "tietellisiä" kokeita. Näkee sitten, mikä toimii ja mikä ei. Minäkin olen aina leikannut lumikärhöni alas, ja se systeemi on ainakin toiminut hyvin.

      Poista
  9. Lumikärhö-rakkautta...<3
    Minulla kasvoi kolme valtavaa lumikärhöä vanhan kivimuurin päällä Suomessa ja ne olivat kerrassaan upeat!
    Toki kasvu oli niin valtavaa, että keväällä katkoin ne lähes maantasalle ja loppukesäisin sai jo katkoa osan kun jäivät ruohonleikurin alle nurmikolle rönsyillessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, harmaata tai muunkin väristä kiveä vasten lumikärhöt ovat todella upeita. Näen sieluni silmin kivimuurisi.
      Ja todellakin, lumikärhölle kannattaa varata tilaa. Ne kasvavat ihan uskomattomiin mittoihin yhden kesän aikana.
      Olen leikellyt nyt muutamia versoja myös maljakkoon. Ne kestävät yllättävän hyvin leikkoinakin, varsinkin, jos nyppii lehdet pois. Taidanpa pyöräyttää pari kranssia niiden vahvoista versoista syksyn tullen, jos niistä on tehty ennen köyttäkin. Näin saa liian pitkälle luikertelevat versot hyödynnettyä.

      Poista
  10. Minulla kasvaa pergolan sivulla neljä lumikärhöä (ja 5 tarhaviinikärhöä, mutta ne ovat jääneet pahasti lumikärhöjen jalkoihin). En koskaan leikkaa lumikärhöjä alas, sillä ne ainakin minulla kasvavat myös niistä vanhoista versoista ja pergola näyttää niin paljon kivemmalta, kun siinä on köynnöstä talvisinkin. Lumikärhöni ovat muistaakseni kuusivuotiaita ja niiden rungot tyvestä ovat jo miehen ranteen paksuisia. Ei niitä ihan helposti alas leikattaisikaan :D Ihan mahtava kasvi, joka ilman kastelua tai lannoitusta kiipeää vuosi vuodelta pidemmälle pergolassa ja täyttää koko tilan ihanilla kukillaan pakkasiin asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, en ole nähnyt ikinä niin paksuja lumikärhön runkoja! Mahtavaa! Kiva kuulla kokemuksistasi! Lumikärhö on ihan mahtava kasvi. Yksi kasvikin on mahtavan kokoinen, saati siten neljä kappaletta. Päässä alkoi heti raksuttamaan, mihin minä voisin tehdä tuollaisen salamajan lumikärhöistä.

      Poista
  11. Keväällä hankin. Kukkii jo nyt:) Pidän kovasti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa! On kyllä mahtavan nopea! Moni kärhö ei kuki samana vuonna istutuksesta.

      Poista
  12. Oi miten kaunis <3 Tämä menee nyt kyllä ehdottomasti oman toivelistani kärkipäähän :)

    VastaaPoista
  13. Äitini juuri sanoi minulle eilen (kun pihaansa taas laitteli), että kärhöjä pitää kyllä saada. Joten tuo, että kärhöihin hurahtaa, taitaa tosiaan olla totta :)
    Ihanaa tiistaita sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, niihin tosiaan hurahtaa, eikä niistä saa kyllikseen.
      Ihanaa keskiviikkoa Outi! <3

      Poista
  14. Lumikärhö on ihana! Minulla on mantsuriankärhö vähän kuin kompromissina, kun lumikärhöä en ole täältä päin myymälöistä löytänyt, vaikka pari vuotta sitä olen etsinyt. Ehkäpä se joskus vielä tulee jossain vastaan.:) Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, voi harmi! Jatka ehdottomasti etsintää, kyllä se varmasti jostain löytyy. Ja tuo mantsuriankärhö on hyvä kompromissi. Se on myös niin ihana.
      Mukavaa viikon jatkoa Tiiu! <3

      Poista
  15. Ihana on! Ensimmäisen lumikärhöni leikkasin alas ja ei enää noussut. Sen jälkeen en ole leikannut. Olen vain poistanut kuivat oksat, koska pelottaa, että kupsahtaa koko kärhö muuten..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin!
      No, olipa harmi, että ensimmäinen lumikärhösi kuolla kupsahti. Onneksi olet saanut toisen elämään.

      Poista
  16. Lumikärhönkin joskus vielä haluaisin, kun olisi se paikka, jossa se saisi rauhassa kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sille kannattaa varata ihan kunnollinen paikka, ihan pienessä raossa, se äkkiä valtaa tilan muilta kasveilta. Ainakin taivasta kohden kannattaa olla tilaa. :)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!