maanantai 10. syyskuuta 2018

MILLAINEN PUUTARHURI OLET? -HAASTE

Sain Pauliinalta Kukka & Kaali -blogista haasteen kertoa, millainen puutarhuri olen.
Pauliina oli tehnyt hauskan kyselyn ja vaihtoehtovastaukset,
vaihtoehtona oli myös vastata omin sanoin.
Päätin käyttää Pauliinan vaihtoehtoja, ne olivat niin hauskoja. 
Tosin oli vaikeaa valita vain yhtä vastausta, koska välillä sitä on aika ailahtelevainen näissä puutarhatouhuissa.

Omat vastaukseni ovat vihreällä fontilla.
Muutamassa kategoriassa on useampi vastaus.


Puutarhasuunnittelu
1. Piirrän suunnitelmat paperille ja arkistoin ne. Niistä on hyvä myöhemmin tarkistaa lajikkeiden nimet.
2. Nautin puutarhan suunnittelusta niin paljon, että kun tulee suunnitelmien toteutuksen aika, teen lennossa uudet suunnitelmat.

3. Teen aina uuden suunnitelman taimistolla löydettyäni taas ah, niin ihanan taimen, joka haluaa tulla meille.
4. Suunnittelen vain suuret linjat. Istuttelen minne milloinkin.
5. Puutarhasuunnittelu – kauhea sana. Eihän sitä voi tietää mikä fiilis sinä päivänä on kun alan taimia istuttaa.


Ostokset
1. Minulla on nollabudjetti.
2. Fiksu puutarhuri tekee ostoslistan ja pitäytyy siinä. (* ei kyllä aina pidä paikkaansa)
3. Ostan kasveja hyvin maltillisesti, mutta minulla on pieni (paketti)auto eivätkä kaikki ostokseni meinaa sopia kyytiin.
4. Minulla on tapana pelastaa kasveja syksyn alennusmyynneistä. Olisi sääli jättää niitä seisomaan orpoina hyllyille.
5. Haalin puutarhaani kaikki uutuudet ja erikoisuudet maksoi mitä maksoi.


Työkalujen säilytys
1.Kaiken pitää olla tip top. Minulla ovat sukatkin aakkosjärjestyksessä.
2. Paikka kaikelle, kaikki paikalleen tai ainakin sinne päin. Ei se ole niin nokon nuukaa.
3. Minä kyllä laitan tavarat paikalleen, mutta joku muu  viskelee niitä minne sattuu.
4. Varaston ovessa lukee: "Vierailta pääsy kielletty." Voisivat saada sätkyn. Olisikohan Marie Kondolla käyntiä täällä päin?
5. Kuka sellaisen hullutuksen on keksinyt, että tavaroilla pitäisi olla paikat? Löydän talikon viimeistään ensi keväänä uudesta perennapenkistä tai ellen löydä, käyn katsomassa pellolta tai voihan se olla kompostikasallakin. Tallessa se ainakin on, siitä voin olla varma.


Minä hyötytarhurina
1. Menettäisin yöuneni, jos porkkanakempit uhkaisivat kasvimaatani.
2. Odotas, näytän Instasta kun voitin viime kesänä kylän komeimman kurpitsan kasvattajan tittelin.
3. Kylvän, kastelen, kitken ja lannoitan huolellisesti ja saan nauttia runsaasta sadosta. Kellarini on kuin suoraan Veikko Huovisen romaanista Hamsterit.
4. En melkein raaski syödä kasvattamiani tomaatteja, koska niiden kilohinta hipoo parhaimman naudan sisäfileen hintaa.
5. Valitsen viljeltävät hernelajikkeet kukan värin perusteella.


Kitkeminen
1. Kitkeminen on minulle meditaatiota. Nautin joka ikisestä hetkestä.
2. Kitken ja itken.
3. No jaa. Otan kitkemisen puuhailun kannalta. Mikäs siellä kyykkiessä kun linnut laulavat ja leppeä kesätuuli puhaltaa.
4. Kitken vasta sitten kun ohdakkeet alkavat estää pääsyn kotiini.
5. Miksi kitkisin?



Puutarhapuuhat
1. Riippumatto ja rikat ovat minun juttuni.
2. Pientä puuhaa riittää, mutta ei puutarhanhoito ole koko elämä.
3. Ensin työ, sitten huvi (siis puutarhaan). Missä välissä laittaisin ruokaa ja pesisin pyykit?
4. Puutarhassa, puutarhasta, puutarhaan... Niinhän se menee.
5. Oih! Vieläkö näitä kysymyksiä riittää? Minun pitäisi jo olla kitkemässä.



Puutarhan tyyli
1.Ihan perus
2. Aina cool
3. Suuruudenhulluja suunnitelmia hyvällä alulla
4. Iloinen hurlumhei
5. Täysi kaaos
 
Kasvivalikoima
1. Olen perinteen ystävä. Tulepa muuten katsomaan isotädiltäni perittyä joriinin mukulaa. (talvella) Se on jo talvehtimassa, mutta voin pikkuisen raottaa sen turvepeitettä, niin näet kuinka komea se on. Ja katsopas näitä valmun siemeniä... Oi, ja nämä floksit...
2. Kaikki kelpaavat. Jokainen kasvi on omalla tavallaan kaunis.
3. Olen aika tarkka. Värit. Leviäminen. Kestävyys. Vaivattomuus. Siinäpä niitä kriteereitä nyt alkuun. (*Tarkin olen väreissä ja kasvumuodoissa)
4. Palasin juuri Japanista, josta kävin ammentamassa ideoita parvekkeeni/rivitalopihani/taloni pihan suunnitteluun.
5. Mahdollisimman modernia, kiitos!


Minä ja sää
1. Pidän sääpäiväkirjaa ja mittaan sademäärät. Haluatko, että näytän sinulle Excel-taulukkoni?
2. Ihan hirveetä kun aina vain sataa / paistaa / jotain! Eihän tässä sateessa / helteessä / missä lie säässä voi tehdä mitään kun aina vaan...
3. Jaahas, tälle päivälle on ennustettu 18 astetta lämmintä, pientä koillistuulta. Kello 14 ja 15 välillä pitäisi sataa. Yhtä tippaa näyttää. Illemmaksi on tiedossa poutaa. Aika lämmin yö tulossa.
4. Asennekysymys.
5. Jos saisin valita, koko kesän paistaisi aurinko. Silleen sopivasti. Yöllä sataisi sen verran mitä kasvit tarvitsevat.

Suhtautuminen vuodenaikoihin
1.Ihanaa kun talvi on olemassa. En jaksaisi kontata puutarhassa ympäri vuoden.
2.. Rakastan Suomen neljää vuodenaikaa.
3. Talven aikana näännyn puutarhapuuhien puutteeseen.
4. En voi elää ilman puutarhapuuhia. Siksi minulla on toinen puutarha Espanjassa / Kiinassa / jossain. Lennän sinne joka syksy heti kun en enää saa sipuleita maahan edes rautakangella.


TAI:

Kerro vapaamuotoisesti millainen puutarhuri sinä olet. Olisi kiva, jos käsittelisit aihetta alla luettelemistani näkökulmista – tai sitten jollakin aivan muulla tavalla, joka kuvastaa juuri sinua.

Näkökulmat:

·         Puutarhasuunnittelu
·         Ostokset
·         Työkalujen säilytys
·         Minä hyötytarhurina
·         Kitkeminen
·         Puutarhapuuhat
·         Puutarhan tyyli
·         Kasvivalikoima
·         Minä ja sää
·         Suhtautuminen vuodenaikoihin

Pauliina sanoo blogissaan, että
"Eläköön puutarhojen ja puutarhureiden monimuotoisuus! 
Meitä kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan!"
Se on juuri näin!
Kiitos Pauliina mukavasta haasteesta!

Haasta sinäkin muutama blogiystäväsi mukaan. 
Kerro, keneltä sait haasteen ja voit myös mainita, 
että alunperin haasteen pani alulle Pauliina blogista Kukka & Kaali. https://kukkaetkaali.blogspot.com/

Haaste on kulkenut jo aika monessa blogissa, 
enkä ole varma haastanko jonkun uudemman kerran.
Haastan mukaan seuraavat:
 Haasteen saa napata myös muut kuin haastetut itselleen! :)

Pauliinan sanoin:
"Olisi kiva, jos otat haasteen vastaan, 
mutta on toki ok olla myös sellainen puutarhuri, 
joka ei osallistu haasteeseen – ei ainakaan tällä kertaa."

Mukavaa uutta viikkoa kaikille!

P.S. Olen pahoillani bloggerin oikuttelusta,
lihavoinnit ja fontit ovat mitä sattuu. :(

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

17 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat! Juuri sinun tyylisiäsi :) Tähän haasteeseen osallistuneiden vastauksia on ollut todella hauska lukea. Hienoa, että on niin erilaisia ihmisiä, joita yhdistää sama rakkaus puutarhaan. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! <3
    On tosiaan hauska lukea näitä vastauksia monesta blogista! Oppii tuntemaan vielä paremmin blogiystäviään. Vaikka kyllähän se puutarha ja kuvat kertovat paljon omistajastaan blogin kauttakin. On ihana, että meitä on niin paljon erilaisia, se on rikkautta. Ja kuitekin meitä kaikki yhdistää tuo mainitsemasi rakkaus puutarhaan. Ja ehkä vähän puutarhahulluuskin. ;) Onneksi tätä rakkautta voi osoittaa ja toteuttaa niin monella tyylillä.
    Aurinkoista viikkoa myös Hiidenkiven puutarhaan!

    VastaaPoista
  3. Juttuusi voisi kyllä hyvin lisätä, että olet hyvin taitava ja monessa lahjakas puutarhuri! Oi-joi, noita kuviakin! Varsinkin se kasvarin läheltä rinteestä otettu kuva oli niin uskomaton ♥ Eivät ne suuruudenhullut suunnitelmat ole pelkästään hyvällä alulla, vaan moni on jo taitavasti toteutettukin.

    Kiva oli tutustua sinuun tällä tavalla, vaikka toki blogi kuvastaakin paljon persoonaa. Kiitos kun osallistuit haasteeseen!

    Muuten, ei se sinun kommenttisi ollut kadonnut. Olin vähän tyhmästi nimennyt kaksi postausta melkein samalla tavalla. Ensimmäinen oli se alkuperäinen juttu ja toisessa oli kopioitava osuus ilman minun kuviani ja vastauksiani. Sinun kommenttisi löytyvät molemmista.

    Oikein hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Pauliina! Ja kiitos kivasta haasteesta! <3 Olit keksinyt niin hauskat vastausvaihtoehdot. Sinulla on totisesti sana hallussa.
      Mä olin jo ihan sekaisin, että olinko kuvitellut vaan vastaavaani jo kerran postaukseesi. :) Onneksi kommentti oli tallessa, enkä ollutkaan dementoitunut. ;)

      Oikein hyvää alkanutta viikkoa ja hetkiä puutarhaan!

      Poista
  4. Bloggerin temppuilu saa välillä ihan ärsyyntymään. Tämä on kiva haaste <3 Kiva, että sinäkin käytit Pauliinan antamia vaihtoehtoja. Olivat tosi mainioita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä oli tänään hankalaa tämä bloggerin käytös. Kirjoittaessa kaikki näytti samalta kuin yleensäkin ja esim. lihavoinnit oli niin kuin olin ajatellutkin. Mutta sitten luonnoksessa kaikki olikin toisin. No, ei voi mitään, on tätä ennenkin sattunut. Sitten kaikki vaan yhtäkkiä palautuu taas entiselleen. Ei auta kuin odotella.
      Pauliina oli keksinyt todella kivat vaihtoehdot. Nauroin oikein ääneen, kun luin niitä hänen blogistaan. Hauskaa, että meitä puutarhureita on niin moneen junaan. :) Se on rikkaus!

      Poista
  5. Voi, kiitokset kivasta haasteesta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin jo lukemassa vastauksesi! Ihana, että otit haasteen vastaan ja vielä näin nopealla aikataululla. <3

      Poista
  6. Tämä on kyllä kiva haaste ja avaa meille lukijoillekin hyvin sitä, mitä kenenkin puutarhassa on tapahtunut tai on tapahtumassa.
    Ihanaa uutta viikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän haasteen vastauksia on ollut kiva käydä lukemassa eri blogeissa. Tästä oppii kaikenlaista blogiystävistään.
      Ihanaa uutta viikkoa myös sinulle Outi! <3

      Poista
  7. Hyvät vastaukset, yllättävän monta samaa, kuin omissanikin on... tuota hyötypuutarhurin vastausta jäin miettimään, oikeinko tosissaan sinäkin valitset herneet kukan värin perusteella:) Kauniit kuvat haasteen matkassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän samoja vastauksia myös sinulla oli, kun kävin lukemassa niitä blogistasi. Hauskaa!
      No, tuo vastaus oli lähinnä omaani. Mutta huomaan, että innostun kasvimaalla enemmän kaikista ulkonäöllisistä seikoista, kuin sadon määrästä. Haluaisin olla mahtava hyötytarhuri, mutta olen kyllä aikamoinen pikku harrastelija. Innostun melkein enemmän kukista kuin itse hyödystä, jos ollaan oikein rehellisiä.

      Poista
  8. Tämä on kiva haaste. Oivallisia vastauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä vastauksia on ollut hauska lukea eri blogeista. Haasteet on kivoja, kun jokaisella bloggaajalla on kuitenkin se oma näkemys samasta aiheesta.

      Poista
  9. Tää on kyllä hauska, ilman muuta mukana:)

    VastaaPoista
  10. Tulin lukemaan vastauksesi. Samaa mieltä, että välillä piti valita useampi vastaus. Näitä on kiva lukea.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!