lauantai 25. elokuuta 2018

Karviaisten aikaan


Saimme eilen kerättyä viimeisetkin viinimarjat ja karviaiset.
Jätimme kuitenkin hieman syömämarjoja karviaispensaisiin. 
Mustaherukoista on sanottu, että ne ovat pohjolan viinirypäleitä, 
mutta kyllä karviaiset ovat niitä vielä enemmän.
Mustat nimettömät karviaiset muistuttavat erityisesti maultaan viinirypäleitä.

  karviainen
Ribes uva-crispa
セイヨウスグリ

  syyshortensia
Hydrangea paniculata ´Jane`, ´Little Lime`  
ノリウツギ



Äitini kouluaikainen Luonnontieto-kirja,
kertoo kaiken oleellisen. 
Meillä viime kesän mehut riittivät näihin päiviin asti. 
On onnea ottaa pakastimesta omaa mehua,
kun lumi tuiskuaa ulkona ja flunssa meinaa pukata päälle talvella.
Muumimamman kaunista kellaria Vaahteramäellä ei ole,
mutta on sillä pakastuksellakin omat hyvät puolensa.
Ei tarvitse laittaa mehuun niin paljon sokeria. 





Täällä jatkuu mehunkeitto ja muut puutarhan syyskiireet.
Mutta se on onnea se!


Kivaa viikonloppua ja Venetsialaisia! 
Täälläkin syttyy ainakin lyhtyjä ja 
me taidetaan fiilistellä, että maalla asuen, 
ei "mökkikautta"  tarvitse lopettaa syksyyn.

*Äitini koulukirja:
Kangasniemi, Koskenniemi, Mietinen, Saari
Luonnontieto I osa
WSOY 1962

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

16 kommenttia:

  1. Vesi tulee kielelle noita karviaisia katsellessa. Mukavaa viikonloppua sinnekin ja Venetsialaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Tuula! <3
      Marjojen katselu saa tosiaan veden ihan kielelle.

      Poista
  2. karviaiset on ihan super hyvi. hjam hjam :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Napsin niitä kuin karkkeja. Ei malta millään lopettaa. Mutta onneksi nämä karkit ovat terveellisiä.

      Poista
  3. Tämä hamsteriaika on niin ihanaa! Uusia satoa tuottavia taimia laitoin eilen herkkutarhaan. Karviaiset ovat ihania. Lapsena telkkaria katsellessa (viimein kun se saatiin meillekin) ei ollut sipsejä eikä muita, keräsin mukillisen karviaisia. Karviaismukisi, tuo keraaminen on tosi kaunis!

    Mukavaa viikonloppua sinullekin Riina-ihanuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tuo karviaismuki-idea on ihana telkkarin katseluun. Tosin mäkin oon monena päivänä käynyt hakemassa kupillisen marjoja työpöydälle. Niitä ollut kiva napsia, kun aivot tarvitsevat hieman virkistystä.
      Kiitos samoin, mukavaa viikonloppua Kivipeltoonkin!
      Täällä mehumaija porisee hellalla. Täytyykin käydä taas laskemassa mehua pois, ettei säiliö vaan täyty... Siitäkin on nimittäin kokemusta, kun on mennyt kesken mehunkeiton tekemään jotain muuta. Mehunkeitossa täytyy olla koko ajan läsnä, vaikka muuten siinä ei niin kova työ olekaan.

      Poista
  4. Omatekoinen mehu on herkkua! Keitän ekat mehut sitten kun alkaa puuhallakausi, siihen saakka saa marjat odotella pakastimessa. Mukavaa mehunkeittoa ja viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Omatekoista mehua ei voita mikään.
      Tuo puuhellakauteen odottelu onkin hyvä idea. Tässä kohtaa vuotta on niin paljon muutakin puuhaa. Ja puuhellalla homma hoituu vähän kun itsestään, kun muutenkin pitää taloa lämmittää.
      Meilläkin on puuhella, mutta ei arkkupakastinta nykyään. Joskus arkkupakastin aikaan, laitoin muutaman ämpärin ihan sellaisenaan pakkaseen, odottelemaan mehunkeittoaikoja parempia.

      Poista
  5. Kypsät karviaiset on kuin karkkia, niin hyviä!
    Ihanaa viikonloppua sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, ihania terveellisiä karkkeja!
      Oikein mukavaa uutta viikkoa Outi! <3

      Poista
  6. Hienoja kuvia.
    Karviaiset ovat suurta herkkuani. Musta, puna, ja valkoherukat keitin aina ennen mehuksi. Nykyisin pakastan ilman sokeria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Karviaiset ovat munkin suurta herkkua. Niitä voisi napsia vaikka kuinka tuoreeltaan.
      Mä keittelen oikeastaan kaikki marjat mehuksi, lukuunottamatta tuoreina syötyjä marjoja. Niin ne menee meillä parhaiten kaupaksi. Meillä tuppaa nuo marjat jäämään pakastimeen, jos ne laittaa ihan sinällään sinne.

      Poista
  7. Ihanat karviaiset. Meillä oli nyt surkea karviaisvuosi. Varmaan kuivuuden vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille taas jostain syystä tuli karviaisia ihan ennätysmäärä. Luulen, että pensaatkin alkavat vihdoin olemaan tuottavimmassa iässä. Ja tuolla alatantereella taitaa olla jotain vesisuonia tai jotain. En ole ikinä kastellut marjapensaita ja silti niistä tulee marjoja näin kuivanakin kesänä. Sitä ei kyllä voi oikein omaksi saavutukseksi laskea. Meillä taitaa olla vain luonnostaan hyvä kasvupaikka niille.

      Poista
  8. Meillä mökillä kahden punaherukka- ja yhden karviaispensaan marjat kypsyivät jo aikoja sitten, punaherukat ovat olleet pakkasessakin jo viikkoja sitten. Hauskaa tämä, miten satokausi on eri riippuen missä päin Suomea asuu :) Täytyy tosin myöntää, että marjat kypsyivät meillä parisen viikkoa etuajassa normikesään verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, meilläkin punaherukat olivat jo jonkin aikaa kypsiä. En vain ehtinyt keräämään niitä. Onneksi olivat vielä ihan hyviä, eivätkä varisseet pois, eikä linnutkaan ehtineet apajille ennen minua.
      Karviaisissa tosin oli vielä alaoksissa ihan raakojakin marjoja. Jätin ne sinne kypsymään ja ne voi käydä sieltä sitten napsimassa suoraan suuhun.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!