lauantai 31. maaliskuuta 2018

Pääsiäisen sävyt

leikkoneilikka
Dianthus Caryophyllus-ryhmä
Carnation
カーネーション

Tämän pääsiäisen sävyt ovat olleet hempeitä,
toiveikkaita ja valoisia.
Auringon paiste on saanut mielen valoisaksi ja keväiseksi,
vaikka talvi pitää puutarhan vielä otteessaan.


Portugalin reissulta palatessa, 
kotona odottivat keväiset neilikat.
Tytär on innostunut ostamaan säännöllisesti kukkia omaan huoneeseensa 
ja koko kotiinkin.
Nämä neilikan sävyt saivat minut henkäilemään ihastuksesta.
Ne tuovat kotiin herkän ja keväisen pääsiäistunnelman.


   morsiusharso  
Gypsophila paniculata 
シュッコンカスミソウ  

 Olen ihastunut myös harsokukkaan uudelleen.
Jossain vaiheessa se tuntui olevan ihan out-kukka,
jota yhdistettiin perinteisesti vain punaiseen ruusuun.
Mutta nykyään se on onneksi taas trendikäs, herkkä ja kaunis kukka,
jota kaikki nuoresta vanhempaan rakastavat.


Onneksi nämä kaksi perinteistä leikkokukkaa
ovat nousseet uuteen arvostukseen. 
Ja mikä parasta, näistä leikoista on iloa pitkään.
Ne saattavat kestää aivan tuoreina jopa kolme viikkoa.

Kuuluvatko neilikat ja harsokukat
myös sinun lemppareihisi?

 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

36 kommenttia:

  1. Kauniita. Ei tule ihan heti mieleen kukkaa, josta en tykkäisi. No, okei. Voikukasta en tykkää, mutta kaikista muista. Tuo "mummokalsarin" sävy on kiva, vallankin lilaan yhdistettynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei voikukka kuulu minunkaan lemppareihini. Varsinkaan, kun sitä kiskoo kukkapenkistä pois. Mutta kaikella on kääntöpuolensa, voikukat ovat meidän kanien herkkua. :)
      Mummonkalsari on aivan ihana sävy!

      Poista
  2. Hempeää on. :) Miul oli harsokukkia hääkimpussa auringonkukkien kanssa. Neilikoista tykkään myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, auringonkukat ja harsokukka on ihana yhdistelmä. Minun hääkimpussani oli vaaleanpunaisia ruusuja, murattia ja tuoksuhernettä muunmuassa. Hääkimpun kukat jäävät aina niin lähtemättömästi mieleen ja sydämeen.
      Neilikoissa riittää sävyjä joka makuun. On ihana, että niitä jalostetaan yhä vain herkullisimpiin sävyihin.

      Poista
  3. Neilikasta tykkään kovasti - varsinkin juuri sen kestävyyden takia. Arvostan leikoissa sitä, ettei niitä tarvitse muutaman päivän päästä olla uusimassa. Tuo sävy on todella kaunis ja keväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, leikkokukatkin pitää kestää vähän aikaa. Harmittaa, jos kimppu tai kukat lakastuvat heti seuraavana päivänä. Tässä on muuten kulttuurillisiakin eroavaisuuksia. Me suomalaiset haluamme ostaa kukkamme nupullisina, jotta niistä olisi iloa pitkään. Kun taas monissa muissa maissa, kukat halutaan olevan parhaimmillaan juuri antamisen hetkellä. Ei haittaa, vaikka ne kuihtuisivat jo seuraavana päivänä.
      Keväiset sävyt tuovat iloa vielä niin talvisen maiseman keskelle. Onneksi on jo selvästi lämpenemisen merkkejä ilmassa.

      Poista
  4. Kauniin pehmeä sävy neilikassa. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pehmeät sävyt kuuluvat jotenkin kevääseen.
      Hyvää pääsiäisen aikaa myös sinulle Viherrilli! <3

      Poista
  5. Oih, ihanat sävyt :) Mukavaa pääsiäistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! <3
      Mukavaa pääsiäisen jatkoa myös sinulle ja perheellesi!

      Poista
  6. Ihania sävyjä, pääsiäiseen sopivia. Hyvää pääsiäisen jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä sävyt ovat niin omiaan sekä pääsiäiseen, että kevääseen. Ne herättävät jotenkin toivoa, että kevät on tulossa.
      Hyvää pääsiäisen jatkoa myös sinulle Anneli! <3

      Poista
  7. Ihanan hempeitä neilikoita. Neilikat kuuluvat ehdottomasti lemppareihini, jo ihan niiden hyvän tuoksunkin takia.
    Leppoisaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Minäkin pidän valtavasti neilikoiden tuoksusta. Se on sellainen lempeä ja mieto.
      Leppoisaa pääsiäisen jatkoa myös sinulle Sari! <3

      Poista
  8. Onpa ihanan värisiä neilikoita, hempeitä ja hienostuneita ♥
    Neilikat ovat suosikkeja, varsinkin tuollaisina pastellisävyisinä, mutta harsokukkaan suhtaudun vielä vähän kaksijakoisesti, onhan se silti sopivassa paikassa ja sopivassa määrässä ihan pätevä.
    Aurinkoisia pääsiäispäiviä sinne Vaahteramäelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hempeä ja hienostunut on aika osuva kuvaus näille neilikoille.
      Harsokukka oli aikaisemmin melkein inhokkini. Mutta sitten yksissä häissä, niitä oli runsaasti yksinään, suurissa pulloissa kirkon lattialla. Ihastuin niin täysin tunnelmaan ja niiden herkkyyteen. Sen jälkeen olen tykännyt niistä muuallakin. Mutta kyllä harsokukkien kauneuteen vaikuttaa paljon, minkä kanssa sitä yhdistää.
      Aurinkoisa pääsiäispäiviä myös Suvikumpuun! <3

      Poista
  9. Mieluumin neilikka kuin ruusu ;) Ja jotenkin olen nyt viimeaikoina saanut kummastakin yliannostuksen, mutta silti neilikka. Ruusu on kyllä kaunis, mutta....
    Mielestäni morsiusharso on itsessään niin herkän kaunis, ettei oikestaan tarvitsisi kuin ripauksen jotain vihreää seuraksi.
    No nämä mieltymykset muuttuu jatkuvatsi ;)
    Hempeää pääsiäisen jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kukkien mieltymykset vaihtuvat yhtä usein, kun niitä vain näkee. Joskus tulee hassuja tilanteita, kun on paljon kukkien kanssa tekemisissä. Monta kertaa esim. jouluna en osaa millään päättää, mitä haluan omaan joulupöytään, kun käsittelee kukkia niin paljon. Ei niihin koskaan kyllästy, mutta mieltymykset vaihtuvat. Joskus myös kukista lakkaa pitämästä, jos esim. kukkakaupassa niitä on vaikea pitää hengissä ja freeseinä. Tällainen kukka on esimerkiksi karpaattienkello. Tykkään periaatteessa siitä valtavasti, mutta koen ahdistusta, kun vain näenkin sen. Niissä on kauhea homma kukkakaupassa. Nyppimistä ja juuri oikeanlaista kastelua, muuten ne on hetkessä kanttuvei.
      Hempeää pääsiäisen jatkoa myös sinulle Satu ja kukkaisia hetkiä! <3

      Poista
  10. Hyvää pääsiäistä!
    Minä olen omassa kodissani ja puutarhassani kriittinen tiettyjen hempeiden sävyjen kanssa. Ja sitä ei näköjään muoti heilauta. Onneksi makuja on monia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kukka- ja puutarhamaailmassa on juuri se niin ihanaa, että sävyjä ja kasvilajeja on niin valtavasti. Vaihtoehtoja löytyy yhtä monia kuin makujakin.
      Eikä muodin kannatakaan antaa vaikuttaa omiin mieltymyksiin. Mutta joskus huomaa, että jostain asiasta tai väristä alkaa pitämään, kun sitä näkee tarpeeksi usein. Niin se muoti vissiin toimii. Onneksi siitä ei kuitenkaan tarvitse sen enempää välittää. Tärkeintä on, että puutarha ja koti mielyttävät itseä.
      Hyvää pääsiäisen jatkoa sinullekin!

      Poista
  11. Nuo hempeät neilikat ja morsiusharso yhdessä,että ois romanttinen kimppu.:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hempeä romanttisuus on niin kaunista näin keväällä tai oikeastaan aina! <3

      Poista
  12. Kauniin värinen neilikka.
    Neilikoista olen aina tykännyt, samoin harsokukasta. Neilikka oli vuosikausia likimain kadoksissa, joten hyvä, että se on päässyt uudelleen suosioon. Se on uskomattoman kestävä leikkokukka.
    Mukavaa pääsiäisen jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin!
      Neilikka oli tosiaan ihan aliarvostuksessa ja kadoksissa tässä välillä. Uuden suosion syytä on varmasti myös se, että värivalikoima on niin mahtava. Ja tuo kestävyys on ihan omaa luokkaansa.
      Mukavaa pääsiäisen jatkoa myös sinulle Between!

      Poista
  13. Kaikki kukat ovat kauniita, mutta neilikan kestävyys on sen parhaita puolia. Tuo väri on mielestäni erityisen kaunis. Neilikalla kun riittää variaatioita sävyissä. Harsokukka tuo kevytmielisyyttä kimppuihin, se on aina paikallaan. Mukavaa pääsiäisen jatkoa Vaahteramäelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neilikka on tosiaan niin mahtavan kestävä ja väriarsenaalista luulisi kaikille löytyvän suosikkisävy.
      Harso tuo kevytmielisyyttä, ilmavuutta ja herkkyyttä kimppuihin. On yllättävää, kuinka monen kukan kanssa se käy. Ja yksinäänkin se on todella upea.
      Mukavaa pääsiäisen jatkoa myös sinulle Tita! <3

      Poista
  14. Minä tykkään tykkään neilikoista, kauniita ja kestäviä. Puuterinväriset on kauniita, lemppareitani on vaaleanpunaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuterin sävyt ovat niin kauniita kaikissa kukissa. <3

      Poista
  15. Kummatkin kuuluvat kukkiin, joista tykkään. Harsokukat ovat lähellä sydäntä, niitä oli runsaasti myös morsiuskimpussani.
    Ihanaa lankalauantaita sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, nuo hääkimppukukat saavat aina sydämen sykkimään erityisesti. Morsiusharso on niin oikea kukkavalinta hääkimppuun. Sen englanninkielinen nimi 'Baby`s Breath' on myös todella kauniin kuvaava.
      Ihanaa lankalauantain iltaa myös sinulle Outi! <3

      Poista
  16. Ihania! Tykkään molemmista <3 Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana! Samoilla linjoilla ollaan. :)
      Hyvää pääsiäisen jatkoa myös sinulle Hanna! Huomasin instasta, että sinulla on myös synttärit. Sylintäydeltä onnea! <3

      Poista
  17. Ihanan hempeä väri ja neilikan kukka on kyllä kaunis katsella ja tuoksutella. Harsokukansiemet odottaa kylvämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neilikan kukka on kyllä niin ihana!
      Ja sulla on tulossakin herkkää kauneutta myös puutarhaasi. Ihanaa! <3

      Poista
  18. Ihanan värisiä neilikoita! Neilikka on ehdottomasti yksi lempparikukistani, vieno tuoksu, huippukestävä, availee nuppunsa ja sopii niin hyvin monen muunkin kanssa yhteen. ja nykyään värisävyjä niin pikkuneilikoissa kuin isoissakin on lähes rajattomasti, ihan fiiliksen - tai sisustuksen - tai tunnelman mukaan. Monivuotisen harsokukan istutin viime kesänä köynnösruusun juurelle, aiemmin se kasvoi lapsuudenkodissani monta vuotta. Eli harsokukkakin kuuluu lempikukkien joukkoon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! <3
      Neilikasta on niin mahtavan moneksi. Ihan huippu kukka!
      Oi, harsokukka ja köynnösruusu on varmasti kaunis yhdistelmä!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!