maanantai 23. lokakuuta 2017

Arvonnan voittaja


 mehitähti
Sempervivum
センペルビブム

syksy on edennyt suurin harppauksin.
Eilen aamulla meillä satoi ensilumi.
Emme kuitenkaan olleet todistamassa tapahtumaa,
kun olimme minilomalla Tallinnassa viikonloppuna.
Eilen illalla kotiin tullessamme lumesta ei ollut enää tietoakaan.
Kuitenkin viherkasvi-innostus sai lisää pontta entisestään,
säiden viilenemisen jälkeen.
Nyt vihreä tuntuu entistä mukavammalle katsella.

juoru
Tradescantia
ムラサキツユクサ

Teitä kuitenkin varmasti jännittää,
osuiko arvonnan voitto omalle kohdalle.
Siispä arvontaan, jossa voittona on 
Kirjan lahjoitti arvottavaksi Gummerus.

Arvoin voittajan taas 
List radomazerin avulla.
Arvontaan osallistui yhteensä 64 arpaa.

aaroninparta
Saxifraga stonifera
ユキノシタ

Ja tadaaaaa...
Voittaja on 

Mari Pajunen

Hän kommentoi arvontapostausta facebookin puolella näin:
Olispa kiva kirja tyrkyllä.
Laitan sinulle viestiä facebookin kautta,
että saadaan palkintokirja matkaan.
Oikein paljon onnea Mari
 ja mukavia hetkiä kirjan parissa!


Nyt ulkonakin alkoi paistamaan aurinko,
ja syyslomalaisille kehkeytyy varmasti mukava ulkoilupäivä.
Meidän perheessä lomailee ainoastaan lukiolainen,
mutta on tuota kirkasta auringonpaistetta mukava katsella myös työhuoneen ikkunastakin käsin.
Ikkunan takana olevassa vaahterassa on vielä kullankeltainen lehdistö ja pihlajissa 
on punatulkkuja ja monta muuta kaunista pikkulintua herkuttelemassa marjoilla.
Näkymä ilahduttaa työn lomassa.

rahapuu
Crassula ovata
カネノナルキ

Kaunista uuden viikon alkua!
Ja pysykäähän kuulolla, 
huomenna on taas uuden kirjaesittelyn vuoro.


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

10 kommenttia:

  1. Onnea voittajalle ja mukavaa syyslomaa teille! Aurinkoiset syyspäivät on niin parasta. Heti kevään jälkeen ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Niin ovat! Ei kevättä kuitenkaan mikään voita.... ;)

      Poista
  2. Onnea voittajalle! Aurinkoisia päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  3. Onnettaren suosikille varmasti toivottu kirja!
    Onnea!

    VastaaPoista
  4. Vihreys kyllä piristää sisällä kun ulkona on niin harmaata jo.
    Onnea arvonnan voittajalle ja aivan ihanaa viikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin piristää! Tuntuu, että elämä voittaa, vaikka ulkona kylmenee ja luonto lakastuu.
      Aivan ihanaa viikkoa myös sinulle Outi! 💛

      Poista
  5. Onnea voittajalle :) Mukavaa uutta viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa uutta viikkoa myös sinulle! 💚🌿

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!