tiistai 7. maaliskuuta 2017

Maaliskuun valo


Virkistävä maaliskuinen auringonpaiste on hellinyt meitä viime päivinä.
Ikkunan läpi aurinko oikein lämmittää,
vaikka ulkona ollaankin pakkasen puolella.
Rinnepaikoilla alkaa kuitenkin näkymään pieniä pälvipaikkoja lumessa.

 hopeahärkki
Cerastium tomentosum-ryhmä

 mehitähti
Sempervivum

センペルビブム


Kodinhoitohuoneen seinustalla alkaa mehitähtiarmeija marssia jo joukolla esiin.


 

Oli pakko käydä piirtelemässä lumeen
tulevan kasvihuoneen ääriviivat,
ainakin suunnilleen.
Leveys lipsahti vähän liian suureksi.
Kasvihuoneen koko on 4,67 m x 3,17 m.
Täällä taidetaan olla hieman odottavalla mielellä...


Kasvimaa uinuu vielä talviunilla.
Sisällä kasvaa jo muutama taimi sinnekin.

Valon leikki lumessa antaa lohduttavan lupauksen kevään tulosta.

No matter
how long the winter,
SPRING 
is sure to follow.

Aurinkoista päivää!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

28 kommenttia:

  1. Minä olin eilen myös nauttimassa aurinkoisesta päivästä. Oli ihan lämmintä olla ja vähän puuhastelinkin. Sinulla hyvin pärjää talven nuo mehitähdet? Minä aion esimerkkisi mukaisesti niitä pihaan lisätä. Joitakin minulla onkin. Osa selvisi viime talvesta, osa ei. Eikö olisi kiva jo päästä pihapuuhiin? Sinulla tuo kasvihuoneprojekti odottaa, minulla joitakin pienempiä projekteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut niin loistavia ulkoilusäitä, niistä on kannattanut kyllä nauttia.
      Minulla on nuo mehitähdet ja muut kivikkokasit pärjäilleet hyvin. Tuossa kohtaa oli ennen nurmikko, mutta se oli aina kuiva ja ruskea. Päätin tehdä siihen kivikkokasvipenkin. Mehitähtien joukko on parissa kesässä tiivistynyt suureksi joukoksi. Ja hyvin ne pärjäilee, vaikka tuohon kohtaan ei oikeastaan kerry paljoakaan lunta.
      Nyt alkaa olla jo aika malttamaton mieli pihahommiin. Onneksi esikasvatukset, kompostin kääntelyt ja muut käyskentelyt pihalla hieman helpottavat suurinta poltetta. Kohta pääsee jo omenapuiden ja pensaiden leikkaushommiin. Pian huomataan, että onkin koko ajan jo kiire. Kevät on niin parasta aikaa, kun kaikki on vielä edessäpäin. :)

      Poista
  2. Aurinko tosiaan jo lämmittää, tuntuu aivan mahtavalta! Muuten täällä on talvisempaa kuin koko talvena yhteensä. Lumeen onkin todella hyvä hahmotella uusia muotoja ja rakenteita, minäkin piirtelin puutarhavajaa ja yhden perenna-alueen laajennosta. Ajattele, sulla on ihan pian tuossa upea kasvihuone!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringon lämpö, varsinkin seinänvierustoilla on jo tosi nautinnollista. :)
      Lunta täälläkin on ehkä eniten tämän talven aikana. Mutta ei sitä kovin paksua kerrosta onneksi ole. Äkkiä se varmasti alkaa sulaa, kun aurinko lämmittää ja lämpötila nousee plussan puolelle.
      On hassua, kuinka mukavaa on aina miettiä jotain uutta. Tuo lumeen piirtely on osa fiilistelyä. Piti vielä sisältäkin tuijotella noita ääriviivoja. Puutarhavaja ja perenna-alueen laajennus kuulostavat ihan huipulta.
      Mä oon täällä ihan täpinöissäni kasvihuoneesta. Se on niin pitkän ajan haave, etten vieläkään oikein uskalla uskoa, että se oikeasti toteutuu. Ihan itkettää onnesta! :)

      Poista
  3. Viime päivinä onkin ollut mitä mahtavimpia ulkoilu ilmoja. Upea matto mehitähtiä, näyttävät selvinnee hyvin talvesta. Taidat olla todella innostunut tulevasta kasvihuoneesta 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on aurinko tosiaan hellinyt meitä. Lahden MM-kisatkin saivat uskomattoman upean päätöspäivän sunnuntaina.
      Mehitähtimatto on selviytynyt hyvin ja ihana, kun se on joka vuodenaikana niin kaunis, eikä tarvitse mitään kevätsiivouksia. Tosi upea kasvi.
      Mä oon niin innoissani tulevasta kasvihuoneesta, etten meinaa oikein aloillani pysyä. Pakko käydä tuollalailla piirtelemässä lumeenkin viivoja. Niin kuin Marialle tuossa ylempänä totesin, se on ollut niin pitkänajan haave, etten meinaa uskoa sitä todeksi. Viime kesänä itku tirahti tosi monta kertaa, kun tomaattien kasvatuksesta ei meinannut tulla mitään. Taimien esikasvatus onnistui todella hyvin, mutta ulos siirron jälkeen melkein kaikki meni pieleen. Nyt on hieman eri fiilis ja motivaatio esikasvatella kaikkea, kun tietää kasvien pääsevän kasvihuoneen suojiin. Ja taidan itsekin olla siellä aina kun mahdollista tulevana kesänä. ;)

      Poista
  4. Minäkin aina tallaan lumeen uusia perennapenkki-ideoita, köynnösmajoja ja mitä nyt milloinkin haaveilen. Niin on helppo hahmottaa kokoja ja etäisyyksiä. Nyt vaan kun pääsisi tallomisvaiheesta jo pian toteuttamisvaiheeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumesta on siis tosi paljon hyötyä meille puutarhureille. ;) Siihen voi talloa hahmotelmia ja kaiken kukkuraksi se suojaa aarteitamme talven kylmyydeltä.
      Nyt sais mun puolestakin tallomisvaihe mennä menojaan ja alkaa tositoimet! ;)

      Poista
  5. Mehitähdet näyttävät hyvinvoivilta! Minulla ne useimmiten kuolevat talvella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, voi harmi! Mulla kuoli edellisenä talvena seittimehitähdet, mutta esim. kattomehitähdet ovat olleet tosi sitkeitä, vaikka niillä on ollut tosi huonosti lunta suojana.

      Poista
  6. Nyt on nautittava säteistä, iltapäivälle luvassa pyryä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihmeellisesti alkoi pilviä kerääntymään ja päivä hämärtymään...

      Poista
  7. Kaunista!
    Komea määrä kylvöksiä tuolla edellisessä postauksessa. Minun pitäisi vissiin kylvää tomaatit myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätaurinko on saanut tämän tarhurin innostumaan kylvöksistä! 😊
      Parin kasvihuonekurkun siemen on jo itänyt. Arvaa ollaanko täällä ihan sekaisin onnesta?!

      Poista
  8. Kevät hiljalleen tekee omia kuvioitaan ja aina mennään ainakin hieman eteenpäin.Tuo odotusaika eli milloin se kasvihuone oikein tuohon paikkaan tulee, se on hyvin kutkuttava tunne.
    Tänään on tasan vuosi kun tuo meidän lasiterassi pystytettiin ja sitähän olin niin innolla odottanut ja mielessäni kuvitellut, että minkälainen se sitten on valmiina. Toki kuvia sellaisesta olin nähnyt mutta minkälainen se on juuri meidän olopihalla oli kuitenkin hienoinen arvoitus.
    Eli nautihan tuosta ajatuksesta, kasvihuone on siellä pian paikallaan ja sitten sen näkee ja kokee, varmasti ihana kokonaisuus, mutta ihan vielä ei sitä voi käsin kosketella ja silmillään ihailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten kauniisti kirjoitat odotuksen tunteista. Juuri tuollaisessa kutkuttavassa olotilassa täällä odotellaan. On ihanaa, että nyt jo voi esikasvatella taimia kasvihuoneeseen. Se jotenkin konkretisoi enemmän haaveen toteutumista. :)

      Poista
  9. Kevättä kohti ollaan menossa, vaikka pakkaset ja lumi vielä suurempaa kevätinnostusta hillitsevät. Upeat kuvat lumesta pilkistävistä mehitähdistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kevättä kohden mennään, vaikka taas on aika pilvinen päivä. Sisällä kuitenkin taimet itävät ja kevättä voi suunnitella ja valmistella, sillä se on täällä nopeammin kuin huomaammekaan. :)

      Poista
  10. Sinulla onkin erityisen hyvä syy odottaa lumien sulamista ja kevättä, kun olet saamassa uuden kasvihuoneen. Puutarhaihmisen onnen hetki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä minustakin tuntuu! Puutarhurin onnen hetki ja suurin haave on toteutumassa! :)

      Poista
  11. Ny o jo selevästi päivä pirentyny ja aurinko oikee lämmittää. Toivottavasti tämä o viimmeene lumipyry tänä keväänä. Sulla onki jännittävä kevät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tosiaan eletään jänniä aikoja ja nautitaan kovasti pidentyneestä päivästä ja auringonsäteistä! :)

      Poista
  12. Niin ihanat nuo Mehitähdet! Ja hauska hahmotelma tuo kasvihuoneen paikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehitähdet ovat niin valloittavia jokaisena vuodenaikana. Ne on kyllä kasveja helpoimmasta ja kauneimmasta päästä.
      Ja pakko vähän piirrellä lumeen hahmotelmia, kun odotus on niin kova. Olisi tehnyt mieli heittäytyä tekemään lumienkeleitä kasvihuoneen paikalle ja katsella samalla sinistä taivasta. :D Mutta mulla oli vähän huonot varusteet, kun olin vähän niin kuin postinhakureisulla.

      Poista
  13. Täällä alkoi taas vaihteeksi plussakelit ja vesi tippuu räystäiltä:) Vaikka lunta tulikin viikolla ihan liikaa on mieli silti keväinen. Pää pursuaa ihania suunnitelmia ja varma kevään merkki on ensimmäiset kukkasen Sailan Saaripalstalla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tänään oli harmaa ja pilvinen päivä, ilma oli jotenkin todella keväinen. Sisäisesti ollaan ainakin ihan kevättunnelmissa. Taimikasvatukset saa tuntumaan kevään jotenkin todellisemmalta, mikä on ihanaa.
      Kiitos muuten sun puutarhaohjelmavinkeistä! En ole vielä ehtinyt niitä katsomaan, mutta on mahtavaa, että siihen on mahdollisuus.
      Täytyykin mennä kurkistamaan, mitä Saaripalstalla tapahtuu.
      Ihanaa ja keväistä viikonloppua Minna! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!