tiistai 11. lokakuuta 2016

Lehtikaalisatoa

lehtikaali
Brassica oleracea var. sabellica
Kale / leaf cabbage
ケール /  リョクヨウカンラン / ハゴロモカンラン

Lehtikaali ´Red Russian`

Jos minun pitäisi kasvattaa vain yhtä kasvia kasvimaalla,
se olisi ehdottomasti lehtikaali.
Tykkään sen ulkonäostä, mausta, monipuolisuudesta ja helppoudesta.
Pitkä satokausikin on plussaa.

Poikkeuksellisesti alkukesällä näytti, ettei lehtikaaleista tule yhtään mitään.
Vaikka kasvatin taimia harson alla, 
tuholaiset meinasivat tehdä niistä selvää, reiíttäen ne aivan riekaleiksi.
Ja jossain vaiheessa vielä lehtokotilojoukko 
meinasi hyökätä niiden kimppuun oikein todenteolla.
En kuitenkaan ottanut taimia pois, 
poistin ainoastaan tuhoutuneet lehdet.
Ja voi miten loistava sato niistä tulikaan vielä loppukesäksi.

Lehtikaali ei pienestä pakkasestakaan säikähdä,
joten satoa voi korjata vielä pitkään.
Makutarhuri kirjassa, Heidi Haapalahti 
kertoo istuttavansa lehtikaalit vasta juhannuksen jälkeen.
Näin pienet taimet säästyvät alkukesän tuholaishyökkäykseltä.
Tätä aikataulua aioin kokeilla ensi kesänä.

Vihreä lehtikaali
joka on alkujaan kaupan vihannestiskiltä.
Laitoin juuripaakun maahan, ja satoa on tullut jo valtavasti.

Käytän lehtikaalia ihan sellaisenaan salaateissa,
laitan sitä uuniruokiin, wokkeihin ja paistoksiin.
Tänään sujautin sitä jopa kasvissosekeiton sekaan.
Keitto oli loistavan makuista, mutta ulkonäkö muuttui hieman "ei niin houkuttelevaksi".
Hyvällä ruokahalulla koko perhe söi sitä silti.
Laitoin keiton päälle ruohosipulisilppua kasvimaalta,
sen vihreys tasoitti hieman kummallista väriä.

Mustakaali / Palmukaali ´Black magic`

Tykkäätkö sinä lehtikaalista?
Mihin ruokiin se sinusta parhaiten sopii?

  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

26 kommenttia:

  1. Olen maistanut lehtikaalista tehtyjä chipsejä ja ne oli hyviä <3 Salaatissa tykkäsin myös lehtikaalista.
    Ihanaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun anoppi teki noita chipsejä ja ne olivat todella hyviä. Minäkin lisään usein niitä salaatteihin, tuo vähän särmää salaatin makuun.
      Ihanaa tiistaita sinullekin Outi! <3

      Poista
  2. Hyvin kasvoivat minullakin huonon alun jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat oikein innostuneet syksyn tullen. Ihana, kun sinunkin lehtikaalit innostuivat, alkukankeuden jälkeen.

      Poista
  3. Olen kasvattanut vain kerran lehtikaalia siemenistä ja se kasvoikin komeaksi, mutta se toimi minulla lähinnä vain koristeena kasvimaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovatkin todella kauniita kasvimaalla. Kukkalan Sanna laittoi palmukaalia terassille ruukkuunkin. Se oli todella kaunis koristeenakin.

      Poista
  4. Tein lehtikaalista ja kesäkurpitsasta lettuja viime syksynä. Tosi hyviä tuli! /Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lettuja olisikin kiva kokeilla. Kiitos vinkistä! <3

      Poista
  5. Hienoa kun olet saanut niin hyvän lehtikaalisadon. Ehkä minäkin yritän ensi kesänä?

    VastaaPoista
  6. Olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi, jos en minäkään saisi muuta kasvattaa niin lehtikaalia ainakin! Se on upea kasvi! Nyt niin kaunis, rehevä tumma violetti ja syvän vihreä!

    Lehtikaalia laitan salaattiin, siitä saa kaalilaatikkoa, sipsejä, kuivattuna moneen paikkaan, smoothieihin, kanojen superherkkua ja kukkamaan kaunistus...monipuolinen sanoisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tuo kaalilaatikko onkin hyvä idea! Hassua, etten ole tajunnut, että tietenkin sitä voisi käyttää myös kaalilaatikossa.
      Lehtikaalin värit ovat tosiaan aivan omaa luokkaansa. Niin syviä ja monivivahteisia. <3

      Poista
  7. Mihinkähän mä en ole laittanut lehtikaalia, no ehkä kakkuun ;) Sipsit on hyviä, keitto, letut, kasvis/papumuhennos, uunivuoka tai ihan vain pannulla öljyssä pyöräytettynä valkosipulin, mustapippurin ja suolan kera. Tuota Cavolo Neron viljelyä haluaisin itse kokeilla myös. Sitä käytetään toscanalaisen keittiön herkkuresepteissä. Ehkä ensi kesänä... Tänä vuonna hyötypuutarha(kin) oli uudistuksen alla ja kaikki tapahtui siellä vähän vasemmalla kädellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään kakkuun sitä ole laittanut! :D Vaikka voileipäkakkuun sitä voisi varmasti laittaa. Suolaisiin piirakoihin olen sitä usein sujauttanut.
      Oi, täytyykin syvetyä toscanalaisen keittiön saloihin, ja miten sitä siellä hyödynnetään.

      Poista
    2. Siellä käytetään paljon nimenomaan musta/palmukaalia. Tunnetuimpia ruokia on kasviskeitto Ribollita ja Cavolo Nero-muhennos, nyt tulee kyllä vesi kielelle. Muitakin paikallisia reseptejä varmaan on. Suosittelen kirjaa 'Toscanalainen keittiö'. Se on mielestäni yksi kauneimpia kirjoja, mitä hyllystäni löytyy tai yleensäkin on olemassa. Niin, kaikkien muiden hulluuksien lisäksi olen myös Italia-hullu :)

      Poista
    3. Kiitos!
      Ihmisellä pitää olla hulluuksia. Hulluudet pitävät mielen virkeänä ja elämän elämisen arvoisena. <3

      Poista
  8. Täytyypä kokeilla, niin monipuoliselta ja komealta vaikuttaa lehtikaalisi. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin suositus, et tule varmasti pettymään! :)

      Poista
  9. Hyvä lehtikaalin ylistys ;) Ihan tekee mieli kokeilla - kun nyt se alkukesä sitten tulisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli tosiaan aikamoinen ylistys. :)
      Alkukesä on lähempänä kuin koskaan!!! :D

      Poista
  10. Minulla etanat söivät. Pitääkin muistaa ensi vuonna tuo juhannuksen jälkeen istuttaminen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kuulosti todellakin järkevältä istutusaikataululta.
      Etanat ja kotilot rakastavat sen mehukkuutta ja rapsakkuutta. Niillä taitaa olla aika hyvä maku, meidän harmiksi vaan. :(

      Poista
  11. Lehtikaali menee meillä smoothieen tai salaattiin, se on kyllä hyvää, mustakaali pitäisi kokeilla myös. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Smoothiessa se onkin todella hyvää. Ja salaatissa se on sekä kaunista, että särmää antavaa.

      Poista
  12. On hyvää, olen tehnyt uunisipsejä:))

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!