perjantai 28. lokakuuta 2016

Iloa viikonloppuun!


Vaahteramäen lumi suli yhtä nopeasti kuin tulikin.
Ulkona sataa ropisee silkkaa vettä.
Lokakuun loppu kuuluukin olla vielä enemmän syksyä kuin talvea.
On Halloweenin ja Kekrijuhlien aika.


Meillä lapset ovat kasvaneet enimpien Halloween iloittelujen ohitse
ja se näkyy maltillisimpina koristuksina täällä kotona.
Se kyllä passaa äidillekin, tykkään vähän rauhallisemmasta menosta.
Iloinen oranssi kyllä piristää tätä harmaata aikaa, 
ja se on ihan mukavaa näin hetkellisesti.


Sisällä iloa tuo ystävien tuoma ihana kimppu
ja ulkona ovenpielissä kurpitsasomisteet.
Jos kaipaat enemmän ideoita Halloweenin,
käy kurkkaamassa parin vuoden takainen Halloweenpostaus tästä.




Tänä viikonloppuna on tarkoitus käydä vielä metsässä keräämässä 
vähän luonnonmateriaaleja tuleviin joulunkoristeisiin ja -askarteluihin.
Marraskuussa voikin alkaa jo miettimään enemmän tulevaa joulua.
Joulunodotusta ja ideoita jouluun löytää myös uusimmasta Kotiblogit-lehdestä.
Vielä tänään on aikaa osallistua sen arvontaan täällä. 

Mukavaa ja iloista alkavaa viikonloppua!

  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

22 kommenttia:

  1. Voi miten ihana kimppu ja kauniit nuo kurpitsat! En ole oikein halloween-ihminen ja meillä sitä ei ole koskaan juhlittu, mutta hämärään syksyyn ja joulunodotukseen tuo iloa värit ja kynttilät! Metsässä on nyt mukavaa hiippailla, meillä ei ole lunta tullut vielä juuri ollenkaan (hiukan vain hituloinut), keräillä kaikkea kiva asetelmiin, mukavaa sekin ettei metsässä ole enää itikoita ja hirvikärpäsiä. Joulua meillä jo kovin odotellaankin...onneksi aika kuluu siivillä!

    Mukavaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkään ei ole kuin tuon yhden kerran vietetty Halloweenia kunnolla.
      Se on sen verran uusi juttu täällä Suomessa, ettei se ole jotenkin vakiintunut. Enkä muutenkaan tykkää Halloweenin rumasta ja pelottavasta puolesta.
      Lasten iloittelun ja mukavan "karkki vai keppos" -touhun ymmärrän kyllä hyvin.
      Myös oranssi ja tuollainen kausikoristelu ovat kyllä minunkin mieleeni.
      Ja tuo metsässä hiippailu... :)

      Poista
  2. Ihanan väristä. Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Minäkin tykkään tuollaisesta luonnollisesta koristelusta. :)

      Poista
  4. Ihanan orassin väriä! Tykkään halloweenin väreistä, mustasta, keltaisesta ja oranssista näin syksyn piristysmielessä, mutta itse juhlaa en ole koskaan viettänyt. Se taitaakin olla melko "tuore" juhlapäivänä, ainakaan en muista lastenikaan sitä pienenä juhlineen, nyt kyllä nuorina aikuisina viettävät ja juhlivat sitä. Mukavaa viikonloppua! Nautitaan oranssista ja keltaisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en minäkään omasta lapsuudestani tai nuoruudestani muista Halloweenia ollenkaan. Omat lapseni ovat koulussa ja kaveripiirissä viettäneet sitä ja käyneet "karkki- ja keppos" -kierroksella. Mutta usein melko pelokkaana. Täällä maalla on syksyisin niin pimeää, kun ei ole katuvaloja, että kierrokset ovat olleet todella jännittäviä.
      Mukavaa viikonloppua ja iloisten värien pirteyttä myös sinulle! :)

      Poista
  5. Oikein mukavaa viikonloppua sinullekin!
    Niin kaunis kimppu, hauska se valkoinen piikkipallo siinä :)
    Meillä aiotaan mässäillä oikein kunnolla ;D Vietetään vanhanaikaista keksriä, eli sadonkorjuujuhlaa viikonloppuna. Silloin kuuluu syödä kaikkia herkkuja ihan ylenpalttisesti. Lammas jätetään kuitenkin uhraamatta, sen verran on nykyaikaistettu tätä perinnettä.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, että kuulostaa taas niin herkuliselta.
      Joo, ihan kiva soveltaa näitä juhlia nykypäivään, ja jättää lampaat rauhaan... :)

      Poista
  6. Kauniita kurpitsakuvia! Mukavaa vkoloppua!

    VastaaPoista
  7. Ihanat kurpitsat! Pakko kirjata itselle ylös ensi kevääksi, että pitää kasvattaa koristekurpitoja, aivan ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurpitsat ovat kyllä niin kivoja syyskoristeita, että niitä kannattaa kasvattaa myös itse.
      Nuo isommat ostin kyllä kaupan vihannestiskiltä. Olivat onneksi ihan sopivan hintaisia, kun olivat syötäväksi tarkoitettu. Joskus koristeeksi myytävät kurpitsat ovat hinnoiteltu hieman yli...

      Poista
  8. Kauniita värejä hämäriin syyspäiviin. Mukavaa viikonloppua sinulle ja mene pian metsään keräämään materiaaleja, ensi viikolla ne taitaa jo lumi peittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansu!
      Joo, nyt täytyy pitää kiirettä metsäretken ja viimeisten pihahommien kanssa. Ensi viikolla voi olla jo liian myöhäistä.
      Olin aamupäivän tuolla sateessa ja puuhastelin puutarhassa, enkä ehtinyt vielä metsään. Mutta huomenna mulla on vakaa aikomus ehtiä metsäretkelle.

      Poista
  9. Kaunis kimppu ja kivat kurpitsat.
    Mukavaa ja tunnelmallista lauantai-iltaa Vaahteramäelle.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!