perjantai 21. lokakuuta 2016

GREEN HOME BOOK at my green home

Posliinikukka ja tuoksuköynnös tuovat kukkiessaan huumaavan tuoksun kotiin.
Kukkimattomana aikana niistä on myös paljon silmäniloa, syvänvihreinä huonekasveina.


Viime viikolla ilmestyi kasvi-ihmisten odotettu kirjauutuus:
Kirjan takana on taitava naiskolmikko:
Susanna Vento
Riikka Kantinkoski
ja
Pinja Forsman

 

Kuvien perusteella ajattelin etukäteen, 
että se käsittelisi lähinnä vihersisustamista ja olisi niin sanottu fiilistelykirja.
Olinkin todella iloisesti yllättynyt, kirjan ollessa myös mahtava tietopaketti.
Jokaisesta kasvista on löytyy tieteellinen nimi sekä selkeät ja tarkat hoito-ohjeet.
Valokuvista saa vinkkejä vihersisustamiseen 
ja hyvän kuvan kunkin kasvin ulkonäöstä sekä ominaisuuksista.

apostolinmiekka
Neomarica northiana
North's false flag or walking iris

Itse olen ollut aina viherkasvihullu, ovat ne olleet muodissa tai eivät.
Olen myös rakastanut niistä kertovia kirjoja.
Nämä kuvissa näkyvät kasvit ovat olleet aarteitani jo yli kymmenen vuotta.
Kaikki ovat pistokkaista tai siemenestä kasvatettuja
ja alkujaan ystäviltä tai sukulaisilta.

Green home book- on sopiva kirja kaikille.
Voit olla pitkän linjan harrastaja, ammattilainen tai vasta nyt hurahtanut viherkasveihin.
Kirjasta varmasti löytyy vinkkejä ja iloa ihan jokaiselle.

Kirja on kooltaan suurempi kuin olin ennakkokuvista käsittänyt.

nukkatyräkki
Euphorbia leuconeura
Madagascar jewel

Viime viikkoinen Helsingin reissu sattui sopivaan saumaan.
Sitä edeltäneenä päivänä oli ollut kirjan julkistamistilaisuus.
Kirjaa saa toki nettikaupasta ja näkyi sitä olevan Akateemisessakin kirjakaupassakin.
Mutta halusin hankkia sen Cilla´sin iki-ihanasta kivijalkamyymälästä.
Kävelin sinne monta korttelia kirjoituskoulusta saamani kirjakassin kanssa,
ihan jo näyteikkunankin takia.
Näyteikkunan kuvaaminen olikin vaikeampaa, kuin kuvittelin.
Aurinko osui juuri niin siihen, että kaikki kadun tapahtumat heijastuivat lasiin kuin peiliin.
Mutta  ikkuna kannattaakin käydä omin silmin ihailemassa.
Se on todella kaunis.
Myös Cilla´sin myymälä on hurmaava. Kävely kassien kanssa,
 ei tuntunut yhtään raskaalta sinne päästyäni.


*Tämä postaus ei ole blogiyhteistyö kenenkään kanssa,
vaan oma arvioni upeasta kirjasta.

Vihreää viikonloppua!

  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

24 kommenttia:

  1. Ai sä ehdit jo hankkia. Mä haluan kans tuon. Hatunnosto, että tarttuivat aiheeseen. Tätä kirjaa oisin kaivannut jo opiskeluaikoina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, himoitsin sitä niin, etten edes malttanut osallistua Kukkalan arvontaan... :)
      Tämä kirja olisi ollut todellakin tarpeen opiskeluaikana. Tietoa joutui kaivamaan monista eri kirjoista ja lähteistä.
      Meidän koulutuksessa olisi voinut valita yhdeksi vallinnaisaineeksi vihersisustamisen. Se houkutti kovasti, mutta olen jälkeenpäin tyytyväinen, että jätin valitsematta. Nimittäin ne jotka sen valitsivat, olivat aika pettyneitä oppiin mitä sieltä sai. Se oli kuitattu itseopiskelulla, johon oli huonosti materiaalia sekä työharjoittelulla, joka käsitti kukkien kastelua.
      Vihersisustaminen on ollut Suomessa todella lapsenkengissä ja olisi ihan huippua, jos siihen kiinnittettäisiin entistä enemmän huomiota.
      Koska vihreä koti tai työpaikka on varmasti viihtyisämpi, inspiroivampi ja terveellisempi, kuin kasviton tila ikinä. Johan sen on mummotkin tienneet kautta aikojen. :)

      Poista
  2. Joskus vuosia vuosia sitten minulla oli pienessä 40 neliön kaksiossa miltei 30 viherkasvia, osa toki amppeleissa. Sittemmnin muuttojen yhteydessä niitä olen antanut pois. Täällä nykyisessä pikkutönössä on niin vähän tilaa ja pienet ikkunat (paitsi eteisessä missä asuu pelakuut) niin huonekasvien määrä on jäänyt muutamaan yksilöön. Harmi oikeastaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmasti ole niin pientä tilaa, ettei sinne kasveja mahtuisi. Amppelit pelastavat paljon ja ovat niin suurta huutoakin nykyään.
      Minäkin sisustin ensimmäiset kodit melkein kasveilla, kun ei ollut rahaa mihinkään hienoihin kalusteisiin ym. Hankin kasvit pistokkaina tai siemeninä tutuilta.
      Mutta kodit olivatkin kaikessa vaatimattomuudessa todella rakkaita. Ehkä kasvit olivat osasyyllisiä siihen. :)

      Poista
    2. Totta, sitä se varmasti olikin että kodit olivat silloin vaatimattomuudessaan rakkaita. Postauksesi ja kommenttisi lukeneena ajattelen että voisin hankkia lisää viherkasveja. Minulla oli ennen aaroninparta, josta tykkäsin valtavasti. Se on niin söpö roikkuvine "lapsineen". Se pitää kyllä hankkia uudelleen :)

      Poista
    3. Aaroninparta on minulle tuttu lapsuudenkodista. Ja nyt sain siskoltani pieniä poikasia. Ne unohtuivat varmaan viikoksi talouspaperin väliin, mutta sitkeästi juurtuivat kun tökkäsin ne multaan. Se on suloinen ja kiitollinen kasvi. Ja luin juuri jostain, että se pärjää aika varjossakin. Eli varmasti hyvä kasvi meidän pimeisiin talviin. :)

      Poista
  3. Vähän taitaa olla pakko hankkia tuo kirja!
    Vaikka viime vuosina pihakasvit ovatkin olleet enemmän mielessä, olisi pitkä talvi niin ankea ilman viherkasveja. Mummulta perityt amatsoninliljat ja tosi vanha joulukaktus ovat sellaisia vanhoja rakkaita ystäviä suorastaan.
    Tulihan näistä sinun huonekasvikuvistasi oikein onnistuneita ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amatsoninlilja on yksi minun lemppareistani. Minunkin mummollani oli se aina ikkunallaan. Tätini lupasikin antaa minulle alun omastaan, kun jakaa sitä seuraavan kerran. Kasvin alkuperäinen emo on se mummoni kasvi. Tuollaiset suvussa kulkeutuneet kasvit ovat niitä rakkaimpia aarteita. Huonekasvi innostus iskeekin yleensä ilmojen kylmetessä. Kesällä huonekasvit ovatkin vähän oman onnensa nojassa.
      Kiitos kuvakehuista! Tuntuu kyllä, että tämä hämäryys asettaa todellisia haasteita kuvaukseen. Täytyy harjoitella lisää.

      Poista
  4. Onko tuo ensimmäisen kuvan viherkasvisi todellakin tuoksuköynnös? Minulla on saman näköinen, jonka sain posliinikukkana. Ei ole kukkinut koskaan, joten en tiedä, miltä kukat mahtavat näyttää.

    Edellisessä kodissa minulla on paljon viherkasveja. Tosin silloin rivitalopiha oli pieni, enkä ollut hurahtanut muutenkaan puutarhaan. Nykyisessä kodissamme on sähköpatterit ikkunoiden alla, eikä mikään kasvi tykkää paahtavasta kuumuudesta. Muutama amppelikasvi löytyy ja yksi iso reunustraakkipuu lattiaruukussa. Ikkunalaudoilla on muutama kasvi, mutta talven tullen ne kyllä näyttävät mieltä sähkpatteripaahteessa. Siirränkin kasvit pois ikkunalaudoilta, mutta koska valoisat paikat ovat vähissä, ei kovin suuria viherkasvimääriä ole järkevää hommata tänne kuolemaan.

    Nyt näyttää olevan aikamoinen viherkasvivillitys meneillään. Selvästi se yrittää tarttua minuunkin, mutta koitan pitää itseni kurissa ja selittää kasveja tahtovalle minälleni, että ihaillaan nyt vain toisten kukkasia.

    Mukavaa viikonloppua sinulle Riina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Between korjauksesta! Kuvan kasvi ei todellakaan ole tuoksuköynnös, vaan posliinikukka. Tein postauksen tänään hieman kiireessä ja se kostautui. Olen aina tiennyt, että kasvini on posliinikukka, se on kukkinutkin. Mutta ajatuksissani laitoin tuon tuoksuköynnöskuvan siihen. Posliinikukkakin kyllä tuoksuu ja todella voimakkaalle tuoksuukin.
      Tuoksuköynnöksessä on ihan toisellainen kukka ja tuoksuu minusta paljon paremmalle kuin posliinikukan tuoksu.
      Posliinikukassa on hieman laikukkaampi lehtikin kuin tuoksuköynnöksessä.
      Olen todella pahoillani tästä harhaanjohtavasta mokasta. Täytyisi olla aina ajatus mukana, kun tekee postauksia. Olipa hyvä, kun huomasit asian! <3

      Sähköpatterit ovat kyllä hankalia viherkasveille. Meillä Suomessa on yleensä niin mahtavan lämpimät talot ja huoneilma kuivaa, että viherkasveilla on tukalat oltavat. Näihin olosuhteisiin, kun vielä lisää pimeyden, niin ihme, että meillä kasvaa yhtään kasvia sisätiloissa.
      Huonekasveille vanhat vetoisat talot olisivat parempia kasvupaikkoja, kuin tasalämpöiset ja tiiviit talot.

      On tosiaan aikamoinen viherkasvivillitys meneillään. Kukkakaupoissakin se on huomattu. Ihmiset ovat todella innoissaan ja ostelevat paljon kasveja, myös ihan itselleen. Kasvit kyllä varmasti piristävät syksyä ja talvea ja niiden pimeyttä kummasti.

      Oikein mukavaa viikonloppua myös sinulle Between! <3

      Poista
  5. Tuotahan voisi toivoa vaikkapa joululahjaksi ;) Jospa pukkikin lukisi tätä blogia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varmasti joulupukki ymmärtää, että kasvikirjat ovat aina oiva joululahja meille kasvihulluille. :)

      Poista
  6. Looks like an lovely book, full of green inspiration...
    Have a happy weekend!
    Titti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It is lovely book! And tex is also in English.
      Have a happy weekend Titti! <3

      Poista
  7. Täytyypä painaa kirjan nimi mieleen, jos sattuisi Helsinkiin lähiaikoina ostoksille.

    VastaaPoista
  8. Suosittelen lämpimästi! Minä ainakin tykkäsin kovasti sekä kirjan ulkoasusta, että sisällöstä. :)

    VastaaPoista
  9. Tämä vaikuttaa siltä, että se täytyy hankkia:)

    VastaaPoista
  10. Kivan tuntuinen kirja ja vielä todella kaunis! Aaa, kirjoja on kyllä aika paljon, mutta aina niitä uutuuksia tekee mieli ihastella ja hankkiakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjat ja kasvit kuuluvat samaan kategoriaan, niitä ei voi olla koskaan liikaa. :)

      Poista
  11. Kiitos esittelystä, kirja vaikuttaa todella kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on mielenkiintoinen ja siitä on varmasti hyötyä ja iloa ihan jokaiselle. :)

      Poista
  12. Ehdottomasti hankittava opus! Niin kaunis ja kuvauksesi perusteella tarpeellinen teos. Itsekin odotin vihersisustuskirjaa, mutta tämähän on enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ehdottomasti enemmän kuin pelkkä vihersisustuskirja.
      Se on todella hyvä tietokirjakin, johon voi aina palata, kun tulee tarpeen katsastaa kasvien hoito-ohjeita.
      Suosittelen lämpimästi!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!