maanantai 25. huhtikuuta 2016

Nordiska Trädgårdar-messut

Kasveja, ruukkuja ja tunnelmaa


Tukholman puutarhamessut olivat elämys.
Messujen annista pystyi varmasti nauttimaan monensorttinen puutarhanharrastaja.
Ideoista oli iloa ja hyötyä, niin pienen kuin suuren puutarhan omistajalle, 
sekä yhtälailla parvekkeella puuhailevalle city-puutarhurillekin.


 Rouhea, ruosteinen, kulunut ja rapistunut kuvaavat hyvin tunnelmaa ja esineitä.

 Hyötykasvit ja koristekasvit olivat suloisesti yhdessä.

 Luonnonkasvit tai luonnonkasvien jalostetummat muodot
ovat niin herkän kauniita puutarhassa tai jopa ruukuissa.


Parveke ja terassi sopivat hyvin hyötyviljelyyn.
Ei ole niin pientä tilaa eikä puutarhaa, ettei hyötykasveja voisi viljellä.





Hoidetun puutarhan ja luonnontilaisen metsän raja hälvenee.
Metsäpuutarha ja luonnollisuus on rauhoittavaa.
Kuorikatteen lisäksi myös haravointijätteet saavat jäädä katteeksi puutarhaan.



 Perhosia voi houkutella puutarhaan myös baarin avulla.

 ´Goldmine z.dvärg`


Puutarha-aiheisia sisustusesineitä oli paljon tarjolla.


 Myös kasvimaan ympäristö oli luonnollinen.


Itse olen pohdiskellut makumieltymyksiäni ja kokenut pientä ristiriitaa lempikasvieni suhteen.
Tukholman messut näyttivät, että on ihan ok pitää pelargoneista, orvokeista, eukalyptuksista, neidonhiuspuista, viikunoista ja hyötykasveista.
Ja on ihan ok, laittaa niitä kaikkia yhtaikaa samaan tilaan.
Ne kaikki näyttivät sopivan yhteen niin luonnollisesti.


 Ehdoton hittikasvi:
neidonhiuspuu
Ginkgo biloba
イチョウ


 Kuorikate tai maanpeitekasvit näyttävät luonnollisilta.


Vasta kotona tajusin, että Sylvia-mummoltani löytyi kaikkia näitä hittikasveja, kun olin lapsi.
Oli enkelinsiipiä ja muita begonioita, onnenapilaa, 
pelargoneja, verenpisaroita, fiikus ja jopa sitruspuita.

 Apiloita löytyi mahtavia lajikkeita.

 Ruukuissa ja amppeleisssa oli tillandsiaa katteena.



 ´Frissdorf`


 Jos jotain uutta oli havaittavissa, se on häivähdys siirtomaahenkeä.
Sitä löytyi enemmänkin parvekeideoissa, joiden kuvia näytän myöhemmin.

Näitkö missään polyrottinkia, kestopuuterasseja,
valkoisia ruukkuja, suoria linjoja, kiveyksiä tai muureja?
Tätä samaa suuntausta oli mielestäni havaittavissa Helsingin Kevätmessuilla.
Nyt tunnelma, luonnollisuus ja viihtyvyys ovat tärkeintä.
Ja tuon tunnelman voi saavuuttaa ilman paksua rahapussia.
Se on sitä, mitä kaikki kaipaa kiireisen päivän jälkeen.
Paluuta luontoon.

Messukeskuksen ja metroaseman välissä näkyi samaa teemaa,
mutta ihan luonnon muovaamana.

Niin kuin viime postauksessa kerroin,
olin matkalla mahtavassa porukassa.
Oli ihanaa höyrytä ja nauttia messuista
muiden samanhenkisten puutarhahörhöjen kanssa.
Myös heidän postauksiaan kannattaa käydä katsomassa.
Me kaikki katsoimme messujen antia vähän eri silmällä.
Seuraavista linkeistä löytyy mahtavia kuvia ja kertomuksia:
Kesätuulian mutamäki
Kanelia ja kardemummaa
Kukkala
100% outdoor

Näimme messuilla myös blogiystäviä, joiden kuvia kannattaa käydä ihailemassa:
Suvikumpu
Mielenlumoa
Myös pari muuta blogiystävää on vieraillut messuilla:
Kivipellon Saila
Pionimetsä

Jatketaan Tukholman terveisiä taas lisää seuraavan kerran...
Haudutellaan ensin näitä ideoita omaan puutarhaan sopiviksi.


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun, Blogit.fi blogilistan tai bloglovinin kautta.


42 kommenttia:

  1. Kiitos ihanista kuvista. Niillä pääsi hyvin Tukholman tunnelmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, jos tunnelma välittyi kuvista! :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Kiva, jos tykkäsit niistä. :)

      Poista
  3. Ihana reportaasi!
    Oi, siirtomaatunnelmaa... vau. Palmuja, puusälekaihtimia ja tuuletin hitaasti pyörimään kattoon.. mutta mistä saisi sen hiostavan kuumuuden? :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! :)
      Mäkin haluaisin hiostavan kuumuuden. Vai joudutaankohan katumaan vielä sanojamme, kun kesällä kaikki kuivaa käsiin? No, sitä voidaan murehtia sitten kasteluletkujen varressa, eikä suinkaan missään ihanalla kuistilla... :D

      Poista
  4. Onneksi teitä messuilla käyneitä on paljon, saamme monta ihanaa ja inspiroivaa postausta naapurimaasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, minustakin on niin hauska katsella muiden kuvia. Kaikki ovat katselleet vähän eri juttuja. Paljon meni itseltä ihan ohikin.

      Poista
  5. Aivan ihania kuvia ♡ Tykkään tuosta rustiikkisesta lookista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! :) Minuakin viehättti tuo rouheisuus ja kotoisuus.

      Poista
  6. Kiitos, tämä oli upea kuvamatka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! :) Kiva, jos sinäkin tykkäsit.

      Poista
  7. Ihania fiiliksiä kuvissa! Tällainen on juuri mieleeni. Kiitos tästä, näin sadepäivänä on mukava inspiroitua lukemalla tällaisia herkkuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! :)
      Kiva, jos nautit kuvamatkasta. Meilläkin on todella koleaa ja sateista. On mukava ajatella kesää ja puutarhaa, sekä inspiroitua puutarhajutuista.
      Mutta onneksi säätiedotus on luvannut lämpenevää, kohta me saadaan nauttia kunnolla keväästä. Sade tekee kyllä ensin luonnolle hyvää. Ja sään lämmettyä puutarha ja luonto puhkeaa lehteen ja kukkaan varmasti aika yhtäkkiä.

      Poista
  8. Siirtomaatunnelma sopii, etenkin sään puolesta :) Kiitos koivupenkin kuvasta, siitä vois ottaa ideaa omaan puutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin aletaan toivomaan siirtomaatunnelmaa ensi kesälle.
      Tuo koivupenkki oli minustakin niin ihana. Olisi tehnyt vaan mieli ottaa nuo esitteet penkiltä pois kuvan oton ajaksi. Mutta en kehdannut alkaa niitä siirtelemään.

      Poista
  9. Ihana reissu. Luonnonmukaisuus on ihana trendi, lisää sitä vaan. Ruotsalaiset ovat niin esteettinen kansa. Siellä ei ihan hirveästi näy muovituoleja :) Kiitos tästä raportista, oli niin kiva katsella kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään tuosta luonnonmukaisuudesta. Ruotsalaiset jotenkin osaavat sisustamisen, puutarhanhoidon, kauneuden, vaatteet ym. Ovat vielä pitkiä, laihoja ja kauniitakin. Miten me ei muka onnistuta siinä? No, me ehkä aina ollaan niin järkeviä ja käytännöllisiä, että siinä estetiikka unohtuu. Jotkut vetoaa historiaan, me kärsimme sodista ja jälleenrakentamiseen meni energiaa. Mutta luulisi, ettei se enää vaikuta. No, onneksi voidaan käydä ottamassa mallia heidän puolellaan... ja pukeutua naapurimaan kauppaketjujen vaatteisiin ja ostaa huonekalumme heidän jättimyymälöistään. Ehkä meidän tarttis vaan alkaa ylpeästi kehittelemään ja arvostamaan omia juttujamme.

      Poista
  10. Noita samoja mietteitä ajattelin messuilla, bongasin niin paljon kivaa, lähellä luontoa ja sitä oikeaa kasvimaatouhua, peruskasveja, katteita ym. mistä pidän, siis siitä että maa elää ja siinä yhdessä myös linnut ja pienet maanparantajat, madot jne. Rouheus iski niin voimalla minuun, mielikuvituksella on niin paljon sijaa, kierrättämällä säästää, ei aina tarvi ostaa viimeisen päälle hulppeita ja kalliita juttuja kun itse tekemällä ja tuunaamalla saa kaikkea kivaa ja kaunista! Taimivalikoima oli ihana, kotiin tuli kaikkea niin paljon kuin jaksoin kantaa, sain kokea jouluruusutädin yllätyslahjankin, kun olin häneltä ostanut valkoisen kerrotun helleboruksen sekä erikoisesikon, hän antoi minulle vaaleanpunaisen kerrotun helloboruksen lahjaksi! Yllätys ja hyvyyden määrä oli valtava!

    Ihania kuvia Sinulla, messut olivat mielestäni jälleen napakymppi vaikka matkanjärjestäjä sössi, no ensi vuonna matka järjestyy toisella tapaa varmasti!

    Näin muuten valkoisia, fuksioita, ärtsyn vihreitä, sähäkän keltaisia muovipurkkeja yhdellä standillä, nauratti, purkit saivat jäädä sinne, tosin asiakkaita ne kuitenkin kiinnostivat! Niin kaikilla on paikkansa tässä ihanassa harrastuksessa!

    Kivaa, että oli niin hyvin tuotu esille että tätä harrastusta voi harrastaa vaikka ei ole peltoa tai puutarhaa, riittää kukkapurkki tai vaikka puolikas maitopurkki :D

    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä oli se hyvä puoli, että olitte laivalla. Lentokoneeseen ei paljon uskaltanut ottaa mukaan. Jouduin tullin syyniin yhden pelargonin ja neidonhiuspuunikanssa. Kylmä hiki vaan nousi, kun pelkäsin että joudun jättämään aarteeni tullinviranomaisille. Näin itseni jo melkein ruotsalaisessa vankilassa...
      Luin ihanasta helleborus-lahjastasi blogistasi, vaikken vielä ehtinyt kommentoimaan. Aivan ihania kuvia olit ottanut sidontatöistä!

      Oih, multa jäi sellaset ärtsyt purkit ihan huomaamatta. No, empä olisi niitä havitellutkaan. Joten ei haittaa.

      Tuo on ihana, puolikas maitopurkki! <3 Mutta niin se on. purkki, multaa, siemen ja valoa riittää. Tästä tuli yksi runo niin elävästi mieleen. Onneen eikä kasvimaahan ei paljon tarvita.

      ´Onnenpoika on se, joka kulkee lauluja taskussaan,
      orvokintuiketta silmissä ja ruohoa hiuksissaan.
      Hän tahtoo pienen siemenen ja kupillisen multaa
      tuhat kertaa mielummin kuin ison kassin kultaa.`
      -Pia Perkiö-

      Mukavaa ja inspiraatiota täynnä olevaa viikkoa! <3

      Poista
  11. Kiitos ihanasta messumatkasta. Itse tein muutama vuosi sitten matkan Tukholman puutarhamessuille ja se todellakin oli elämys. Tosin valitettavasti sen jälkeen kotimaan puutarhamessut eivät ole enää houkutelleet. Kuvasi innostivat sen verran, että taidan ensi vuonna suunnistaa jälleen Tukholmaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tykkäsit kuvaterveisistä Ruusumekko! :)
      Tukholman messut olivat kyllä elämys. Olen kerran aiemmin käynnyt niillä vuosia sitten.
      Me mietittiin, että ensi keväänä olisi kiva käydä jossain muualla. Ja sitten voisi taas olla Tukholman vuoro. Näitä ihania tapahtumia olisi vaikka kuinka paljon. Toi Tukholma on onneksi lähellä ja suosittelen kyllä lämpimästi sinne reissua.

      Poista
  12. Oi mitkä messut! Minullahan on jo trendi-puutarha. Mahtavan näköisiä juttuja, tuolla olisin itsekin halunnut käydä. Ihanaa nähdä näin blogin välityksellä, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! Monella Suomalaisella taitaa olla luonnostaan aika trendikästä. Me ollaan kautta aikojen tykätty luonnollisesta ja metsäpuutarhastakin.
      Kannattaa mennä joskus itsekin paikan päälle. Silloin saa nauttia messuista kaikilla aisteilla. :)

      Poista
  13. Kyllä joskus vielä on lähdettävä Tukholman messuille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa!
      Mene lentskikalla, jos haluat välttyä mopon karkaamiselta käsistä. Mutta auton kanssa, laivalla matkustaen saisi haalittua kyllä mukaansa yhtä ja toista ihanaa.. :)

      Poista
  14. Ihanat kuvat ja tunnelmat! Kiitos!

    VastaaPoista
  15. Hauska katsoa näistä mitä mulla on mennyt ohi. No ainakin perhosbaari. Jessus miten paljon nauroin ton reissun aikana. Jälkikäteen tuntuu, että en juuri muuta tehnytkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, on todella hauska nähdä mitä kukakin on bongannut. Loistavia kuvakulmia ja kuvia on ollut kaikilla messuilla olleilla. Olen nautiskellut messuista ihan uudelleen.
      Voi, että toi reissu teki hyvää kaikin puolin! Vaikka jalat huusivatkin hoosiannaa jossain välissä ja nälkä oli kova, keltään ei hymy hyytynyt. :) Seura sen teki! Oli todella ihana nauraa vatsa kippurassa ja puhua välillä vakaviakin. Meidän porukka sopi hyvin yhteen, kaikki ovat hieman erilaisia ja se on hyvä reissussa. Ei kun uudestaan vaan johonkin ihanaan paikkaan retkelle! :) :)

      Poista
  16. Luonnonmukainen rouheisuus kuulostaa ja näyttää hyvältä! Ihania kuvia, kaunis kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Me Suomalaiset rakastamme luontoa ja se sopii meille tosi hyvin. Kiva, jos kuvista oli iloa! :)

      Poista
  17. Hah, ystäväni soitti viime viikonloppuna ja kyseli pihasuunnittelijan nimeä. Siinä heti huolestuin, etteivät vaan liian pihamasta tekisi upeasta mäntykankaasta, jolla he asuvat.:D Jos haave uudesta rakennusprojektista joskus toteutuu, niin voi hyvinkin olla, että ympäristä saisi olla enemmän luonnonmukainen, koska paikkahan olisi tietenkin rannan lähellä, ei missään pellolla!:) Luonnollisuus on tosiaan alkanut itseäkin viehättää koko ajan enemmän ja enemmän.

    Kiitos messukierrosesta!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ammattitaitoinen pihasuunnittelija ymmärtää kyllä luonnon ja ympäristöön sulautumisen päälle. En usko, että hän suunnittelee kaiken luonnontilaisen poistattamista. Minä ainakin mietin aina myös ympäristöä ja luontevaa puutarhaa kuhunkin paikkaan. Joskus asiakkaat kyllä haluavat itse kaiken luonnollisen pois. Toki rakennusvaiheen aikana metsänpohja saattaa mennä pilalle. Siksi on hyvä miettiä ennen kaivurin tuloa, mitä alueita haluaa säästää.
      Luonnollisuus on ihanaa ja rauhoittavaa. On toisaalta hassua tehdä metsäpuutarhoja ym. teennäisesti, jos luontoa säästämällä ne ovat olemassa luonnostaankin.
      Ja helpottaahan se puutarhanhoitoakin. Ei tarvitse olla koko ajan nyppimässä ja ajamassa ruohoa.
      Tämä on ihan mahtava suuntaus! <3

      Poista
  18. Vastaukset
    1. Kiva, jos messukierros ilahdutti Kruunu Vuokko! :)

      Poista
  19. Olipa kiva lukea sun postaus, tuntui niin kuin olis ollut vähän mukanakin.
    Käyppä Aurinkokujalla osallistumassa arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos kuvat veivät tunnelmaan mukaan! :)

      Poista
  20. Uuh, sulla on todella kattavat postaukset. Hyvä sä! Oot todella nähnyt vaivaa ensin kuvatessa, ja sitten postatessa. Wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sanna! <3
      No, ei sunkaan messupostaukset ole olleet mitään pikakuvauksia. Sä saat mahtavasti tunnelman taltioitua.
      Juuri tää on hauskaa, kun on monta kuvien ottajaa, tulee paljon erilaisia kuvakulmia ja huomioita. Jotenkin messuilla tai puutarhamatkaillessa jää aina jotakin huomaamatta. Ja näiden messupostauksien avulla pääsee oikeastaan uudelleen näkemään kaiken.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!