maanantai 22. helmikuuta 2016

Pensasruusuja

Osa 3
Neidonruusut


Rosa Alba-ryhmä ´Mme Plantier` 
ロサアルバ マダム プランティエ




`MME PLANTIER`
-jalostettu Ranskassa 1835
-saanut nimensä ruusunjalostaja Plantierin vaimon mukaan
-kasvaa noin 2 m korkeaksi
-rentoversoinen, jopa köynnösmäinen
-voi tarvita tukea
-melkein piikitön
-kukkii heinäkuun puolestavälissä noin 3-4 viikkoa runsaasti
-kukat kermanvalkoisia ja kerrottuja
-voimakas makea tuoksu
-kestää jopa hieman varjoa
-pärjäilee vyöhykkeillä I-III



~~~~ 

 mustialanruusu
Rosa minette

´MINETTE`
-jalostettu Ranskassa 1819, jalostajana Jean Pierre Vibert
-Suomessa ruusua on kasvatettu 1800-luvun lopulta lähtien
-Mustialan maatalousoppilaitos lisäsi ja myi sitä yleisesti 1900-luvun vaihteessa, 
nimellä Rosa hybrida amoena.
Mustialanruusu nimityksen alkuperä juontaa juurensa sieltä.
-´Minette` on täysin erilainen kuin muut neidonruusut
-monet asiantuntijat eivät pidä sitä lainkaan neidonruusuna,
 vaan luokittelevat sen kirkonruusujen joukkoon
-jalostaja itse luokitteli ´Mineten`kartanonruusuksi
-kasvaa 1-1,5 m korkuiseksi
-aika rentoversoinen
-muodostaa paljon juurivesoja,
leviää reippaasti
-vain vähän piikkejä
- suuria pyöreitä, oranssinvärisiä kiulukoita saattaa muodostua lämpimän kesän jälkeen
-terve ruusu, ainoastaan sateisina kesinä nuput saattavat liimautua yhteen ja mädäntyä
-kukkii roosa värisin, kerrotuin kukin
-kukinta heinäkuussa noin kolme viikkoa
-kukkii edellisen vuoden versoilla
-vuoden ruusu vuonna 2005
-pärjäilee vyöhykkeillä I-V


~~~

Viime kesänä istutin Vaahteramäelle 
Rosa Alba-ryhmä ´Maiden´s Blush` (ロサアルバ )-ruusun.
Siitäkään ei ole vielä kukkivia kuvia, joten kertoilen siitä muuten.

´MAIDEN`S BLUSH`
-alkuperästä ei varmuutta
-vanha ruusu, jalostettu ennen 1600-lukua
-Mikkelistä Tertin kartanon pihasta on löytynyt Maiden`s Blushin` kanta,
 jota myydään omajuurisena nimellä ´Tertti` tai ´Tertin kartano`.
-kasvaa 1,2-1,5 m korkeaksi ja leveäksi
-jäykät oksat
-ei erityisen piikkinen
-terve, joskus ruusuruostetta
-kukkii heinäkuun puolivälistä alkaen 3-4 viikkoa 
kerrotuilla vaaleanpunaisilla kukilla
-harvoin kiulukoilla
-vahva, makea tuoksu
-viihtyy auringossa ja kevyessä varjossa
-pärjäilee I-III vyöhyjkkeillä

~~~

Olen ostanut myös suomalaisen Lumo-ruusun neidonruusuna,
 mutta nykyään se luokitellaan Puistoruusujen-ryhmään. 
Siksi  esittelen Lumon myöhemmin.

~~~

NEIDONRUUSUJEN HOITO-OHJEITA:
-Kukkivat edellisen vuoden versoilla,
joten hoitoleikkaukset kannattaa tehdä harventaen vanhempia versoja tyvestä,
keväällä ennen silmujen puhkeamista.
- Kukkivat ihan loistavaan aikaan, heinäkuun puolen välin tienoilla. 
Silloin puutarhassa on yleisisti vain vähän kukkivia kasveja.
-Juurivesoja muodostuu yleensä vähän, lukuunottamatta mustialanruusua.
-Viihtyvät auringossa tai puolivarjossa
-Eivät vaadi paljon ravinteita

~~~

Lisää pensasruusuista voit lukea:
-Alanko,Pentti & Joy,Peter &  Kahila,Pirkko & Tegel,Satu 
(2009) Suomalainen ruusukirja. Tammi 
-Rautio Pirjo (2009) Suomen ruusut. Otava
-Blomqvist, Leif (2015) Pohjoisen ruusut 

Aiemmin esitelty:
Pimpinellaruusut
Tarhakurtturuusut

Vaahteramäen pensasruusujen esittely jatkuu ensi maanantaina.
Silloin on vuorossa muut kaunottaret eli muihin ryhmiin kuuluvat pensasruusut.

P.S. Vielä ehtii ( 23.2.2016 klo 24 asti) osallistua arvontaan täällä

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissa, instagramissa,  Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.



22 kommenttia:

  1. Oi, neidonruusut ovat ihastuttavia! Istutin ensimmäiseni toissa syksynä ja se kukki jonkin verran viime kesänä, vaikka joku kävi syömässä nuppuja ja kukkia. Suojaverkon läpi oli sitten ihana ihailla hennon vaaleanpunertavia nuppuja, jotka avautuivat valkoisiksi kukiksi - taitaa olla lajille tyypillistä, jos eivät ole ihan puhtaanvalkoiset kukat.
    Ihania nuo sinunkin puutarhassasi olevat, näitä täytyy saada lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ne ovat kaikki niin ihastuttavia!
      Niiden kukinta-aika on kyllä yksi niiden parhaista puolista. Meillä tuohon aikaan ei meinaa olla kauheasti katseltavaa. Viime vuonnakin ne kukkivat juuri oikeaan "tyhjään koloon".
      Taitaa käydä niin, että hankittuaan yhden neidonruusun tai ehkä ruusun ylipäätään, haluaa vaan lisää.
      Muistan sun ruusupostauksen viime kesältä. Täytyykin palata katsomaan millainen kaunotar hän olikaan. Muistan, että se oli jokin ihana lajike, jota mulla ei ole.
      Tällekään hurahdukselle ei taida loppua näkyä... :)

      Poista
    2. Se on 'Félicité Parmentier', lämpimän vaaleanpunertava ♥

      Poista
    3. Kävin tutkailemassa tuota ruusuasi.
      Löysin netistä hurmaavia kuvia, Suomalaisessa ruusukirjassa oli vähän tietoa siitä, muttei kuvia. Eikä noissa mun kahdessa muussa ruuusukirjassa ollut mitään tietoa siitä.
      Se on aivan unelman näköinen. Kirjoitin nimen mun haavelistaan. <3
      Hauska seurata miten se sulla kasvaa.

      Poista
  2. Kiitos ruusuesittelystä!!! Olen ajatellut, että minä en tykkää ruusuista ja puutarhaani en niitä istuta. Viime kesänä hankin ensimmäisen ruusuni ja nyt on suunnitteilla jo ruusupenkki... Katsotaan, miten sen kanssa käy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että ruusuesittely on ollut mieleinen!
      Taitaa olla, kun antaa ensin pikkurillin niin se vie kyllä koko käden. :)
      Monet ajattelevat ruusujen olevan vaikeita kasvattaa, ja ehkä siksi niitä arastelevat. Mutta yhden pensasruusun kun hankkii, ja huomaa että ne kukkivat melkein puoli-itsestään, niin silloin se hurahdus saa ihan uuden laajuuden.
      Kyllä säkin huomaat, että sulla vielä joku päivä on ruuusupenkki. :)

      Poista
  3. Hieno ruususarja! Louise Bugnet on hankintalistalla Turun puutarhamessuilta :). Nyt alkaa tekemään mieli myös neidonruusua. Tuo MME Plantier näyttää valloittavalta. Sinulla se saa mukavasti tukea kivestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria!
      Louise Bugnet on vienyt kyllä munkin sydämen, siksi niitä on jopa 4 kpl meillä.
      Mme Plantier on kyllä niin ihastuttava myös. Mulla olikin ajatuksena, että se voisi vaikka kiipeillä kiven päälle, jos innostuu. Ja harmaata kiveä vasten, valkoiset kukat ovat niin kauniita.

      Poista
  4. Miten kauniita ruusuja! Valkoiset ruusut sopii hyvin tuonne metsän reunaan. Nyt alkoi tehdä mieli tosissaan sitä omaa ruusualuetta! Olispa jo kevät ja lumet pois! Onneksi kohta ollaan jo maaliskuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina!
      Valkoiset kukat antavat jotenkin valoa tuolla metsän reunassa. Neidonruusut, kun kestävät puolivarjoakin. Tuohon kyllä paistaa hyvin aurinko, mutta kyllä se taustalla oleva metsä antaa vähän siihen jonkinlaista varjoa myös.
      Onneksi tosiaan kohta on jo maaliskuu, ja sitten se aika alkaa rientämään. Keväällä ihmetellään, miksei meinata perässä pysyä. :)
      Ihanaa keväänodotusta ja ruusualueen suunnittelua!

      Poista
  5. Upeita ruusuja. Itselläni on vain kahta lajia ruusua pihalla. Perinteiset valamonruusu ja juhannusruusu,josta en luopuisi koskaan. Nyt kyllä heräsi kiinnostus neidonruusuihinkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannusruusu on varmasti se kaikkien meidän rakastetuin ruusu. Valamonruusu on ihanan terve ja helppohoitoinen, sitäkin meillä kasvaa kaninkopin luona. Kerron siitä lisää seuraavassa ruusupostauksessa.
      Neidonruusut ovat kyllä niin ihania, että niitä kannattaa myös harkita puutarhaansa. Ne vievät sydämen.

      Poista
  6. Oi, millaisia herkkuja. Ihan tässä polvet notkahtelee ihastuksesta. Yhtään neidonruusua minulla ei vielä olekaan, joten siinäpä oiva lisä kevään hankintalistalle. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä polvet notkahtelevat tässä itsekullakin. Oikeastaan aika monenkin ruusun ja ylipäänsä kasvin edessä.
      Neidonruusut ovat tosiaan niin ihana ruusulaji, kauneutensa ja kukkimisaikansa suhteen. Kantsii pistää harkintaan. :)

      Poista
  7. Ihanaa, ruususarjasi sai jatkoa! Plantier on niin minunkin lemppareitani! Pirjo Rautio kertoili muuten kirjassaan, että neidonruusut ovat olleet kaikkein talvenarimpia hänen ruusuistaan. Odottelen jo seuraavaa ruusuosaasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit Sametti Hortensia!
      Plantier on todella kaunotar!
      Niin, mullakin Plantier on joskus vähän paleltunut versojen päistä, mutta eivät pahasti. Olen vain nipsannut paleltuneet osat pois ja ruusu on jaksanut kasvuaan.
      Seuraava ruusuosa on ilmoilla ensi maanantaina. :)

      Poista
  8. Ihanuuksia jälleen ja omanikin pääsi esittelyysi, perintöruusu kotoa lapsuudesta tuo Mustialan ruusu, kaunein ruusuni, jota odottelen ja Kivipellon isännän piikki-inhokki, ei voi mitään, Ihanuus pysyy keskellä pihaa! Keväällä sen juurelta nousee sini-valkosävyiset krookukset ja pikarililjat ja sitten tuleekin lehdet ja nuput ja kukinta voi alkaa muhkeana, jollei sada koko kesää! Ihastuin tuohon Plantieriinkin, listalle sekin siis!

    Kiitos jälleen esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tykkäsit Saila!
      Mustialan ruusu on varmasti monen perintöruusu lapsuuden kodista. Minun Mustialan ruusun alku on tädiltäni peräisin. Hänellä se on levinnyt aivan ihanasti ja me puutarhahullut sukulaiset olemme saaneet osamme hänen ruusustaan. Myös juhannusruusuni on häneltä peräisin, samoin monet perennat.
      Ruusuissa on kyllä kauheita piikkejä. Monet viherrakentajat eivät tykkää olenkaan ruusuista, koska joutuvat leikkaamaan ja hoitamaan valtavia ruusumääriä. Kotipihassa ei niin helposti tule ruusukammoa.
      Oi, on varmasti ihanaa, kun Mustialan ruusun juurelta kasvaa peräjälkeen ihanat kevätkukkijat ja vielä kaunis ruusu puhkeaa ensin lehteen ja sitten kukkaankin.
      Plantieriinkin kannattaa ihastua, sen istuttaminen puutarhaan varmasti palkitsee hurmaavalla kukinnalla.

      Poista
  9. Hei, sopiiko neidonruusu aidanteeseen? Entä Mustialanruusu? Olemme Etelä-Suomessa ja aidanteen paikka on puolivarjoinen. Maa on savimaata, jota parannetaan hiekalla. Mietimme Maidens Blush neidonruusua tai Lumo-neidonruusua. 1.5 m olisi hyvä kasvukorkeus, mutta kai niitä joutuu leikkaamaan? Kiitos, jos ehdit vastaamaan:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      kiitos kysymyksestäsi!
      Neidonruusu sopii kyllä aidanteeseen. Istuttaisin niitä noin 80 cm välein.
      Savimaata kannattaa parantaa hieman kompostilla tai vaikka hevosenlannalla ja hiekalla. Myös kohopenkki on hyvä vaihtoehto, silloin juuret eivät ainakaan lillu vedessä, vaikka sataisi runsaastikin.
      Kohopenkin perustamisessta voit lukea täältä: http://versojavaahteramaelta.blogspot.com/2019/10/kohopenkin-perustaminen.html
      Näistä mainitsemistasi ruusuista tuo Mustialanruusu on myös hyvä.
      Lumo kasvaa tosi korkeaksi, noin 2-3 metriseksi ja on muutenkin tosi kookas ruusu. Jos tämä ei haittaa, se sopii myös.
      Myös kaikki tarhakurtturuusut ovat loistavia aidanteissa. Esimerkiksi tarhakurtturuusu ´Snow Pavement` on todella kaunis ja kestävä ruusu. Myös ´Ritausma` on aivan ihana.
      Näitä pensasruusuja kannattaa leikata joko harventaen tyvestä tai alasleikkaamalla. Tarhakurtturuusut kukkivat saman vuoden versoilla, joten niiden kukintaa ei menetä vaikka leikkaisi pensaan alas keväällä.
      Neidonruusut ja Mustialanruusu kukkii toisen vuoden versoilla, joten niiden leikkauksessa suosisin harvennusta alasleikkauksen sijaan.
      Toivottavasti löydätte kauniin ruusun aidanteeseenne. Tai voihan aidanteessa yhdistellä useampaakin lajiketta. Näin kukinta-aikakin on pidempi.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!