tiistai 3. marraskuuta 2015

Tukholman tuulia


Kävimme perheen kanssa Tukholmassa syyslomalla, pari viikkoa sitten.
Laiskuuttani jätin kameran kotiin ja jouduin nappailemaan kuvia kännykän kameralla.
Pahoittelen kuvien epätarkkuuksia,
 mutta en malta olla näyttämättäkään Tukholman syysistutuksia ja kasvi-ideoita.
Tukholmassa on sen verran leudompi ilmasto, ettei pakkanen ollut vielä puraissut arempia kasveja.
Pidin kovasti heinien, perennojen ja kausikasvien yhdistelystä.





                                                                            
Kukkakauppojen edustat olivat kauniita syysistutuksia täynnä.
Callunoita, kanervia, heiniä, skimmiaa, tädykkeitä, hopealankaa, maksaruohoja ja havuja.


Keijunkukkaa, jouluruusua ja saniaista

Huonekasveja oli tarjolla mahtava valikoima eri vihreän ja purppuransävyissä. 
Lehtien eri sävyt ja pintastruktuuri tekevät kasveista eläviä, ilman kukkiakin.
Samat teemat ja värit toistuvat tämän hetken kasveissa sekä sisällä ja ulkona.
Vaahteramäellä on samanlainen puulaatikko ulko-oven pielessä, kuin kuvassa. 
Onhan siinä syntymävuoteni printattuna.

Rouheat ruukut, korit ja puu antavat mukavaa kodikkuutta ja monimuotoisuutta.
Vähän jäi harmittamaan, kun en ostanut tuollaista kasvitaulua.

Noista paljon rakastetuista laatikoistahan saa tuollaisen "keinunkin", 
esim. taimikasvatuksen aikaan ikkunaan roikkumaan.
Täältä löydät seinähyllyidean laatikoista tehtynä.
Tein omista laatikoista hyllyt istutuspöydän yläpuolelle ja kesähuoneeseen.

Keijunkukka-kuume ei ainakaan lieventynyt syysistuksia ihaillessa.

Lopuksi pieni lamppuidea sekä vanhanajan kirjastotunnelmaa.
Kirjana tietysti kasvikirja.

Tuliaisina kotiin lähti puutarha- ja sisustuslehtiä.
Nykyään niitä on kyllä täälläkin myytävänä, 
mutta aina sitä täytyy jotain kivaa tuomista itselleen ostaa.
Ne inspiroivat huonekasveilla sisustamiseen entisestään.
Syksy on saanut huonekasvit taas uuteen arvoonsa.
Jo ennen reissua ostin muutaman kasvin itselleni 
ja juurrutin pari siskolta saamaani pistokasta.
Tukholman reissu antoi mukavan annoksen uutta intoa ajatella sisäelämää ja kotia.

Hauskana yhteensattuma törmäsin samalla laivalla Katin kanssa Katiin.
Hänen päivänsä täyttyi myös mukavasta ohjelmasta perheen kanssa.
Täältä löydät kauniita kuvia Skanssenilta.

Mukavia hetkiä sekä sisällä että ulkona!
Tänään leppoisa sää helli toden teolla. 
Säätiedotus puhui kaikkien aikojen lämpimimmästä marraskuusta. 
Ihan huippua!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.


12 kommenttia:

  1. Kauniita syysistutuksia. Etenkin muratit ja syklaamit näyttävät kivoilta istutuksissa.
    Todella hienoja kuvia edellisessä bostauksessasi.

    VastaaPoista
  2. Kyllä ne ruotsalaiset niin osaavat ja viitsivät panostaa! Onhan siellä tosiaan vähän suotuisammat olosuhteetkin.....
    Sisäkukista puheenollen, malttamattomasti jo odottelen, että kukkivat amaryllikset tulisivat kauppoihin :)
    Oikein mukavaa marraskuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, meillä oli jo tuossa vaiheessa ollut se kriittinen pakkasyö, ja maksaruohot ja hopeavitjat ym. olisivat olleet jo paljon ruskeampia.
      Lasitetuilla parvekkeilla ja kuistien suojissa, nuo syysistutukset pärjäisivät kyllä pidempään.
      Teen aina välillä tuurauksia kukkakauppaan, Vääksyyn. Siellä oli jo myynnissä amarylliksiä. Mutta eivät ihmiset niistä vielä oikein innostuneet. Sen sijaan pinkki prinsessatähti oli jo suosikkien joukossa.
      Oikein kaunista ja mukavaa marraskuuta myös sinulle Marja!

      Poista
  3. Pakko se vaan on taas todeta, että kyllä ruotsalaiset osaa..! Hassua, että törmäsitte Katin kanssa toisiinne, maailma on pieni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei saisi olla kade. Mutta miten ne ruotsalaiset naisetkin ovat niin kauniita, laihoja, pitkiä ja tyylikkäästi pukeutuneita. ;)
      Meidän ehkä täytyy vaan inspiroitua heidän kivoista ideoistaan, eikä kadehtia. Ihailen heidän kodikasta tyyliään puutarha- ja sisustusasioissa.

      Poista
  4. Kauniita asetelmia! Keijunkukat ovat niin upeita =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mä oon niin hurahtanut noihin keijunkukkiin. <3

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Niin minustakin!
      Ideoita muhii paljon päässä tuon reissun jälkeen. Kesäkukkaistutuksiin voisi ensi kesänä laittaa perennoja, heiniä ja kausikasveja. Ja sitten syksyn tullen vaihdella vain kausikasveja pakkastakestävämpiin. Pelargoneista en tietenkään luovu, mutta voisin ainakin vähän monimuotoisemmin laitella ruukkuasetelmia.

      Poista
  6. No niin olihan se postaus luettavissa:) Hyvin sait kuvat onnistumaan puhelimella. Ulkona usein onnistuvat melko hyvin kun on valoakin ihan eri tavalla kuin sisällä. Olipa kiva törmtä reissussa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tajusin sähläilleeni jotakin tallennusvaiheessa. Painoin vahingossa julkaise nappulaa luonnosvaiheessa, kun piti osua tallenna kohtaan. Tajusin virheen heti ja poistin julkaisun muutaman sekunnin kuluessa. Mutta nopea bloggeri laittoikin postausmerkinnän jo ilmoille. Paksut sormet, aina ei voi osua oikeaan nappiin. :)
      Oli tosiaan hauska törmätä, ja vaihdella kuulumisia.
      Mä en kehdannut tuolla kaupoissa niin kovasti tarkennella ja tähtäillä, kun tuntui vähän "rikolliselta" ottaa kuvia. Yritin muka nopeasti, niin tuloksenahan on silloin hieman tärähtäneitä otoksia.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!