maanantai 9. marraskuuta 2015

Marraskuun ylistys


En olisi tuollaista otsikkoa kyllä ikinä arvannut kirjoittavani.
Mutta en ole eläessäni näin paljon rakastanut marraskuuta.
Leppoisa, lämmin ja aurinkoinen marraskuu. Mikä sana ei tuntuisi kuuluvan joukkoon?
Nämä kuvat ovat kuitenkin viime viikolla otettuja.
Voiko tällaisia näkymiä olla rakastamatta?
Viikonloppuna oli harmaampaa, mutta sekään ei haitannut.
Ilma oli niin leppoisa.
Yleensä sitä ajattelee, että kun selviäisi loka- ja marraskuun yli,
sen jälkeen joulu tuo taas piristystä elämään. 
Mutta nyt on jo marraskuu, enkä ole vielä erityisemmin kaivannut piristystä. On ollut niin kaunista.

 lehtikaali
Brassica oleracea
ヤセイカンラン



pallohortensia
 Hydrangea arborescens ´Annabelle` 
アメリカノリノキアナベル

mongolianvaahtera
Acer tataricum subsp. ginnala
カラコギカエデ

 seppelvarpu
Stephanandra incisa ´Crispa` 
コゴメウツギ 

 Metsät ovat niin kauniita syksyllä.
Eilen kävimme pienellä metsäkävelyllä  
ja saimme saaliiksemme rusko-orakkaita yhden pannullisen verran.
Saaliiksi voidaan myös lukea se ihanan hapekkaan ilman henkäily, 
joka virkisti isänpäiväherkuttelun välissä.





Voimia uuteen viikkoon!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, sekä blogipolun tai bloglovinin kautta.

10 kommenttia:

  1. Todella kauniita kuvia, marraskuu tosiaan on lempikuukausistani <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos namehisa! <3
      Marraskuu on ollut mun lempikuukausien loppupäässä, mutta nyt se kyllä on jyrkässä noususuhdanteessa. :)

      Poista
  2. leppoisat kelit ovat todella mukavia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on ollut tosi harmaata, mutta ilma on silti tosi leppoisa. On kyllä ihanaa! :)

      Poista
  3. Pidän vaahteroista todella paljon. Kaunis mongolianvaahtera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän vaahteroista paljon. Olin onnellinen, kun tontillamme kasvoi luonnostaan niin paljon metsävaahteraa. Mongolianvaahteran syysväritys on aukeilla paikoilla huikea. Meillä se on aika suojaisessa paikassa, joten syysväritys on parhain vain uloimmilla oksilla, muuten sen ruskaväri on aika kellertevä.
      Olen saanut verijapaninvaahterankin talvehtimaan. Olisikin ihana saada puutarhaan paljon erilaisia vaahteroita, kun meidän tontilla on tällainen nimikin. :)

      Poista
  4. Kaunis on ollut sinunkin marraskuun aloitus! Minäkin olen tykännyt kun meillä on lunta! On niin kaunista, valoakin ja puhtaan valkoista. Aurinko puuttuu, mutta lumi korvaa. Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ollut todella kaunista.
      Suomi on pitkä maa. Ystäväperheemme Posiolla tekee jo lumihevosia ja me täällä voisimme vielä vaikka istutella kasveja. Mutta oli sitä lunta täälläkin viime vuonna tähän aikaan. Ei ne vuodet ole veljiä keskenään.
      Mukavaa ja valoisaa viikkoa sinullekin Pelaguu!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Tää syksy jää kyllä niin positiivisena mieleen. :)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!