perjantai 3. heinäkuuta 2015

Vierailulla Avoimissa puutarhoissa, osa II


 neilikka (Dianthus)

Sunnuntaiset visiitit jatkuivat Lahden seudulle.
Vuorossa oli Minnan ja Karin puutarha.
Itse suunniteltu, itse tehty- kohtuullisella budjetilla; luki esittelyssä.
Voi, mikä kasvierikoisuuksien runsaus meitä oli vastassa.
Kuunliljoja ja keijunkukkia oli mahtavat määrät. Lehtimuodoilla oli saatu aikaan todella kaunis ja harmoninen kokonaisuus, joka oli kuitenkin mielenkiintoinen ja vaihteleva.

 Kuunliljoja (Hosta), keijunkukkia  (Heuchera) ja jouluruusuja (Helleborus) oli yhdistelty todella taitavasti.

Ihana nyppykurjenpolvi (Geranium renardii) ja keijunkukka (Heuchera).

Katsokaa tätä lehtimuotojen yhdistelyä. Meinasin seota.
Olen huomannut, että tässä puutarhahörhöilyssä on aina joku erityinen intoilukasvi.
Tänä kesänä se on ehdottomasti keijunkukka.
Olen aiemmin intoillut pensasruusuista, kurjenpolvista, kuunliljoista, havuista ja nyt tosiaan keijunkukista.
Tuntuu, että haluaisin hankkia jokaisen erilaisen keijunkukan, mikä vaan vastaan tulee.
Tämä puutarhavierailu lisäsi kyllä vettä myllyyn.



 Ja tässä monen puutarhaintoilijan haave; Tellima (Tellima grandiflora).
Olen luullut, että se on sukua keijunkukille, mutta se onkin ainoa laji suvussaan. 
Niin kertoo Wikipedia.
Se on rikkokasveihin kuuluva monivuotinen puutarhakasvi.
Lehti on tosiaan vähän keijunkukkien näköinen, mutta karvainen.


Kaikki istutusalueet on perustettu suoraan nurmikon päälle katteita käyttämällä.

 lapinpoimulehti (Alchemilla)
Onkohan sama kuin tunturipoimulehti (Alchemilla alpina)?

kyläkurjepolvi
Geranium pratense ´Dark Reiter`


 keijunkukka (Heuchera ´Southern Comfort`)

Kasvihuoneessa oli söpö asetelma.

 Voi hyvät hyssykät, mitä lehtien värejä! 

 Isotähtiputki (Astrantia major)


Ja eihän se riittänyt, että puutarha oli niin hurmaava ja huokauksia aiheuttava.
Emäntä oli lisäksi taiteillut näin kauniin miniatyyripuutarhan. 
Se oli koristanut muutama vuosi sitten Lahden puutarhaseuran osastoa, Pihapiirimessuilla.
Tajusin myöhemmin, että olinkin kuvannut tätä taideteosta jo messuilla ja esitellyt sen blogissakin.
Tästä pääset kurkkaamaan postaukseen vuoden 2012 Pihapiirimessuista.


 Ruoho oli maalattu froteepyyhe ja kasvien lehdet oli tehty yksitellen maalarinteipistä ja rautalangasta. Multana oli kahvinporoja. 
Todella taidokkaasti ja kekseliäästi tehty, suoranainen taideteos.
Tyydyttäisiköhän tälläinen näpertäminen talvista puutarhanhoitokaipuuta?



Viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä kohteena oli hurmaava 
Vierailin puutarhassa myös viime vuonna.
Mutta tämäkin puutarha hurmasi minut niin, että halusin sinne myös uudestaan.
Tästä pääset kurkkaamaan viime kesäisiin tunnelmiin.
Puutarhassa oli pihalampi, hyöty- ja koristekasveja. Kaikki siististi hoidettua ja tyylikkäästi toteuttu.
Tunnelma oli jotenkin puistomainen ja tilantuntu oli ihanaa.
Myös kasvierikoisuuksia oli paljon. 
Moni kasvi jäi nimeä vaille, auttakaa jos teillä on enemmän tietoa.


Pionien välissä oli toistaan kauniinpia akileija lajikkeita.


Linnunpesä ihanassa karahkassa, keijunmekko suojanaan.

Kaunis kivikkotarha

Tätä kurjenpolvi (Geranium) lajiketta en ole ennen nähnytkään. Myöskään isäntäväki ei tiennyt lajikkeen nimeä. Onko teillä tietoa nimestä?


Valtavan kokoinen unikko (Papaver).

Puhtaanvalkoinen saksankurjenmiekka (Iris germanica) häikäisi kilpaa auringon kanssa.

Tämä punainen kaunotar oli tullut puutarhaan yllättäen, ehkä jonkun muun kasvin mukana.
Emäntäkään ei tiennyt lajiketta.
Minäkin pohdiskelin vielä kotona asiaa. Voiskohan olla jokin Delphinium?
Etsiskellessäni googlesta päädyin lähimpänä Delphinium nudicauleen?
Apua kaivataan, jos jollain teistä on parempaa tietoa.

Ajatelkaa, mikä maailma on tämä kasvien maailma! 
Aina vain toistaan kauniinpia ja erikoisempia kasveja on olemassa. Koskaan ei voi sanoa, että olen nähnyt ja tiedän kaiken. Se on yksi tämän puutarhailun parhaista puolista.
Ja se on myös näiden puutarhavisiittien suola. 

Kiinanlaikkuköynnös (Actinidia kolomikta) komeili portissa.
Kello oli jo yli kuusi, kun hörpimme kahvit vielä tässä kauniissa puutarhassa ja lähdimme kotiin.
Haaveilimme viikon kuopsutuslomasta omassa puutarhassa. Olo oli niin inspiroitunut.

Kiitos vielä Minnalle ja Karille sekä Maijalle ja Taistolle unohtumattomista elämyksistä!





10 kommenttia:

  1. Oi joi, mitä kasveja taas!
    Tähtiputkia, sulkaneilikkaa ja akileijoja!
    Hauskat ja taidolla tehdyt minipuutarhat!
    Kaunis valkea patio houkuttelee myös.
    Kaunista viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin aivan haltioissani noista kasveista. Kiva, kun vahvistit että tuo neilikka oli sulkaneilikka. :) Niin, minäkin arvelin....
      Kauniita päiviä myös sinne ja kiitos että olette puhaltaneet lämpimiä tuulia myös tänne.

      Poista
  2. Molemmat puutarhat näyttävät tosi viehättäviltä, erityisesti tuossa ensimmäisessä puutarhassa ihastelin kasvien lehtien muotoja ja värejä.
    Jos olisin ollut täällä kaupungissa olisin käynyt tässä lähellä olevassa siirtolapuutarhassa ja kuulema siellä oli ollut ihan mukava esittelypäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haaveilin siirtolapuutarhassa vierailemisesta. Ainakin Heinolassa sellainen osallistui Avoimiin puutarhoihin täälläpäin. Harmi, kun kaikkiin kivoihin paikkoihin ei ehdi yhden päivän aikana.

      Poista
  3. Sillat veden yli ovat mielestäni kauniita! Kaunista on ollut kierroksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat. Silta vielä usein heijastuu kauniisti veteen. <3

      Poista
  4. Kiitos puutarhakierroksista, oli mukavaa nähdä erilaisia puutarhoja, kun en itse ennättänyt teemapäivän antiin tutustua. Keijunkukkia on minullakin mökillä ollut jo useamman vuoden, tänä keväänä ovat uudelleenistutettuina saaneet kasvuboostin ja ovat isompia kuin koskaaan. Edes peurojen tekemä keväinen parturointi ei haitannut kukintaa ja lehdistökin on tuuheutunut harvennuksesta hienosti. Kivoja kasveja eikä niitä tunnu mitkään pienemmät ötökät kiusaavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että viihdyit kierroksella.
      Minä hurahdan vain syvemmälle keijunkukkaintoiluun. Tekisi mieli ostaa kaikki keijunkukat mitkä vastaan tulee. Niitä on vain toistaan kauniimpia olemassa. Ja en ole huomannut myöskään, että kotilot olisivat niitä nakertaneet.

      Poista
  5. Kiitos kaikista pihavisiiteistä, kun ei itse pääse käymään toisten pihoissa on niitä kiva nähdä kameran kautta.
    Kauniita kesäpäiviä!

    Sini K. Viherpihan Kasvihormoni-blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että nautit pihavisiiteistä Sini! Pakko oli jakaa omaa hurmaantumista, niin kauniissa puutarhoissa pääsin käymään.
      Kauniita kesäpäiviä myös sinulle! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!