sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Projekteja

Karperön kirsikka
Prunus cerasus 

Maaliskuun loppupuolella kerroin, että meillä on alkanut uusi projekti.

maaliskuu 2015

Kaikki alkoi viime kesänä, kun ihana anoppini antoi miehelleni syntymäpäivälahjaksi tynnyrisaunan.
Kaiken kukkuraksi yllätyslahjaksi. 
Yhtenä iltana pihaamme ilmestyi söötti tynnyrisauna, 
jonka aivan ymmyrkäisinä käskimme laskea hiekka-alueelle leikkimökin viereen.
Lahja oli miehelleni enemmän kuin mieleinen.
 Mutta järkevästä sijoituspaikasta ei ollut mitään ajatusta.
Pihasuunnittelija ja rakentaja olivat yhtäkkiä aivan ymmällään pihan järjestyksestä, 
aina tuli joku ongelma vastaan. 
Sauna piti olla lähellä kodinhoitohuoneen ovea, vettä, kylpytynnyriä, mutta se näytti typerältä leikkimökin vieressä. Ihan kuin pihamme olisi ollut mökkinäyttely, hinnat vain kyljestä puuttuivat.

Onneksi talven aikana löysimme mielestämme toimivan ratkaisun.
Ja rakastamamme kirsikkapuukin sai jäädä ilahduttamaan terassien keskelle.

Kaivuri nosti saunan oikealle paikalle.

Vanha kylpytynnyri löysi uuden kodin.
Reikä laudoitettiin ja uusi kylpytynnyri löysi paikan rauhallisemmasta paikasta saunan vierestä.

 Halusimme ison terassin, joka yhdistäisi keitaamme.
Vanhasta leikkimökistä tulee kesähuone. 
Jouduimme siirtämään leikkimökkiä puolimetriä, 
 jotta saimme sen suorakulmaan terassiin nähden.

huhtikuu 2015

Rakensimme aidan suojaamaan keidastamme, 
vaikka naapurissamme asuu todella mukavia ihmisiä.
Aidat tosin kaipaavat vielä maalia pintaansa.


Ristimme uuden alueemme keitaaksi.



Voi harmi, uusia istutusalueita muodostui... oikeasti ei kyllä harmita.


Terassin nurkkaan tulee vielä pieni japanilainen istutusalue.
Ensin täytyy hoitaa maalaus ja odotella mullan saapuminen.
Laitan tuon patolevyn istutusaltaan reunoille.


Tältä nykyinen saunanpaikka näytti ennen.
Rotkoon meni muutama kuorma täytemaata. 
Saunan etureuna on suunnilleen tuossa nurmikon reunalla.
Myös kompostointialue sai muuttaa autotallin taakse tuolta metsän siimeksestä.

kesäkuu 2014

maaliskuu 2015

toukokuu 2015

Myös kasvimaa sai osansa myllerryksestä.
Jouduimme liittämään saunan viemärin kunnallistekniikkaan.
(Mikä oli meistä hieman hassua, koska saunassa on vain kantovesi, lähinnä löylyä varten.)
Myös rakennuslupa oli hankittava, koska saunassa on tulisija.
Nyt suurimmat mylläykset on suorittu, mutta pientä säätöä vielä on.
Ja uusia istutuksia on mietitty ja suunniteltu.


Tältä etupihalla näytti tänään.

Toinen projekti oli köynnöstuen vaihtaminen köynnösruusulleni.
Aiempi kaari palveli noin kymmenen vuotta, ja oli sellainen halpa, vihreä rimpula.
Nyt ihana poikani teki vahvan kaaren koulussa tilalle.
Olen tosi onnellinen siitä, se on jämäkämpi ja sillä on nyt erityistä tunnearvoa.



Virittelimme kesäkalusteet vapuksi ulos ja istuttelin hieman orvokkeja ruukkuihin.
Mutta kyllä kesäkukat antavat sitten sen viimeisen silauksen oleskelualueille.
Ja tietysti hyvä seura!

Ei muuta kuin lämpimämpiä kelejä odotellen...






18 kommenttia:

  1. Ihanaa oma ulkosauna ja hulppea terassi, eikun kun löylyttelemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en uskonutkaan miten ihanat löylyt tynnyrisaunassa on. Ja muutenkin pihasaunassa tuntuu kuin olisi mökillä. Ollaan kyl nautittukin aherruksen jälkeen.

      Poista
  2. Löytyipä hyvä paikka saunalle! Hyvältä näyttäää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ollaan itsekin tyytyväisiä kun löysimme järkevän paikan, kaiken pähkäilyn jälkeen.

      Poista
  3. Aikamoinen myllerrys, mutta lopputulos on siisti ja hieno! Kyllä tuossa kelpaa kylpeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, välillä piha oli kuin joku olisi räjähtänyt. Nyt ollaan jo voiton puolella. Ja on kiva vaihe kun on paikkoja mihin istuttaa uusia juttuja.

      Poista
  4. Teidän pihalla ei ole kyllä minkäänlaista kaaosta. Kaikki niin hallitussa järjestyksessä. Tuo uusi keidas on varmasti tulevan kesän hittipaikka. Nyt vaan toivotaan aurinkoa ja lämpöä lisää.

    VastaaPoista
  5. On meilläkin niitä harmaita alueita, esim. Autotallin takana. Mä säästelisin ja keräilisin kaikenlaista, mut mun mies vihaa kaikkee romua.
    Luulen kans et se on meijän uusi hittipaikka. Se on myös meidän tontin aurinkoisin paikka, eikä me olla oikein aikaisemmin oikein hyödynnetty koko paikkaa.

    VastaaPoista
  6. Ihana keidas teillä! Nyt odottelemaan sitä ihanaa aurinkoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huomenna aurinko ei taida vielä näyttäytyä, mutta loppuviikosta näyttäisi olevan luvassa parempaa säätä.
      Kaunista viikon jatkoa!

      Poista
  7. Mukavia pihakuulumisia! Ja uudet istutusalueet ovat pelkkää plussaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei kyllä harmita kun on uusia paikkoja mihin saa miettiä kasveja. Vaikka työssäni neuvon asiakkaita aina ensin miettimään tarpeen istutuksille ja kasvupaikan olosuhteet, olen itsekin sortunut taimimyymälöiden houkutuksiin. Nyt maltan edetä oikeassa järjestyksessä. Ensin istutusalueet valmiiksi...

      Poista
  8. Vautsi, huikea projeketeja teillä. Odotan innolla millainen japanilainen puutarha teille tulee tuonne... :)
    Aivan upea tuo terassi. Kertakaikkisen ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karolina!
      Suunnittelin jo yhden mallisen japanilaisen istutuksen, mutta vaihdoimmekin altaan muotoa rakentaessamme. Saa nähdä mitä nyt kehkeytyy. :)

      Poista
  9. Teille tulee ihana paratiisi kaikkine herkkuineen, nyt vain lämmintä tarvittaisiin. Mukavia projekteja ja ihana lopputulos! Hieno juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka lämpöä on ollut yli kymmenen astetta, niin meillä on ainakin tuullut kovasti.
      On kyllä ollut aika kiiruskin, ettei olisi kerinnyt istuskelemaan. Mut onneksi kesä on vasta edessä.

      Poista
  10. Tulipa ihanannäköistä! Tykkään! Ihanaa nähdä tällaisia yleisaluekuvia, joita harvoin täällä blogistaniassa näkee. Minua kiinnostavat juuri istutuskokonaisuudet, ei niinkään yksittäiset kukkakuvat, joita näkee kaikkialla. Kauniita toki nekin ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Olin blogin alkuvuosina sitä mieltä, että en kuvaa taloa enkä muutakaan niin paljastavaa. Mutta tajusin ettei meidän tontista saa oikein mitään käsitystä, jos rajaa aina talon pois. Niinpä olen rohkaistunut ja näyttänyt yhä enemmän. :D

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!