perjantai 21. marraskuuta 2014

Joulu hiipii hiljaa...

Liekoa, puolukanoksia ja runkona pajukehikko. 

Joulun odotus alkaa pikkuhiljaa hiipimään ajatuksiin.
Iltaisin olen värkkäillyt kransseja autotallissa
 tai sitten virkkuukoukku on heilunut telkkaria katsellessa.
Rakastan joulua ja 
pikkutyttömäinen joulunodotus alkaa todenteolla
 yleensä tässä marraskuun loppupuolella.


Joulukoristeissa tykkään "pula-ajan"-tyylistä ja aika hillityistä väreistä. 
Puolukan punainen kuitenkin lisääntyy joulun lähestyessä.
Ja joulukukkia ja kynttilöitä pitää olla paljon sekä ulkona että sisällä.
Ja ihan oikea kuusi, kun joulu sitten oikeasti koittaa.

 Mustikanvarpukranssi, jonka runkona on piikkilankarengas.




Tämän linnunpesäkranssin tuunasin aiemmasta Halloween-kranssista.

 Tämä sydän syntyi vanhasta metallihenkarista, jouluvaloista, 
rautalangasta, helmistä ja siskon virkkaamasta pitsistä.

Nyt illalla alkoi satamaan lunta, alkaa jo näyttää joululta... 

Enää viikko ensimmäiseen adventtiin.
Nautitaan tästä joulunalusajasta ja tehdään niitä asioita jouluksi, 
joista tulee joulumieli ja  jotka ovat tärkeitä!
Kaikkea ei tarvitse ehtiä tekemään eikä joulu synny hössötyksestä.
Mukavaa viikonloppua!


12 kommenttia:

  1. Kauniita kransseja ja tunnelmallisia kuvia. Minä olen myös aina ollut jouluihminen ja odotan innokkaana sen mukanaan tuomaa ihanaa tunnelmaa, tuoksuja, rauhoittumista ja perheen kanssa yhdessäoloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko!
      Juuri noista asioista minunkin jouluni syntyy...

      Poista
  2. Nättejä kransseja, minäkin olen tällä viikolla harjoitellut, tehnyt elämäni ekat kranssit....töissä vanhusten hyväksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minäkin vielä harjoittelen...mutta hauskaa puuhaa se on. Sinulla on ollut värkkäilyyn vielä syvempikin tarkoitus:)

      Poista
  3. Suloista jouluista tunnelmaa sinulla siellä jo alkaa olla :)
    Minäkin olen tehnyt kransseja ja havupalloja oikein urakalla, myyjäisiin ja tilausjuttuja myös. Alkaa tuntua ihan työltä jo, ei ollenkaan leppoisalta joulunodotusaskartelulta ;D
    Meillekin satoi puolen sentin lumikerros. Tunnelma muuttui kuin taikaiskusta ihanan satumaiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja!
      Olen seuraillut sinun ahkerointiasi ihan hengästyneenä. Olet todella taitava. Kiitos muuten selkeistä ohjeista sivupalkeissasi! Olen niistä saanut paljon vinkkejä.
      Olen aina joulun seudun kukkakaupassa töissä kiireapuna, joten tuo liukuhihnailu on tuttua jouluasetelmien suhteen. Tälläinen terapia-askartelua on mukavaa, ilman kiirettä. Joulun lähestyessä ei enää ehdi omia juttuja ajattelemaan. Tykkään kuitenkin kukkakaupankin kiireestä joulun alla, siinä on oma tunnelmansa.
      Tunnelma muuttui todella kuin taikaiskusta joulun satumaaksi. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  4. Ihania kransseja, havuista ja muistakin. Tuo valosydän on myös tosi kiva idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni!
      Katselin kaupassa, että valmiit sydämet olivat aika kalliita. Nyt sain sydämen hieman halvemmalla, kun muut matskut löytyivät kaapista.

      Poista
  5. Riina, your wreathes are so very beautiful! If plain or decorated. Thank you for inspiring me!
    Have a happy happy time
    Elisabeth

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Elisabeth! I am glad if my blog inspiring you.
      I found your beautiful blog after your comment. I will drop by again, your blog are full of many lovely ideas.
      Have a happy time, too!

      Poista
  6. Yksinkertainen on kaunista. :) Ihan joulufiilikset tuli!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!