tiistai 28. lokakuuta 2014

Kurpitsa huijaus


Versoja Vaahteramäeltä on puutarhablogi 
ja on hieman noloa myöntää, ettei täällä kasva oikeita kurpitsoita.
Katselin kaupoissa aika hinnakkaita Halloween-kurpitsoita, 
enkä raaskinut ostaa niitä pihan koristeeksi.
Yhtäkkiä kuitenkin välähti, 
että sanomalehdillä muovipussissa on saatu ennenkin kaikenlaista aikaan.
Ja tälläistä siitä ideasta sitten syntyi.
Eivät ehkä muotopuolina voittaisi kurpitsakilpailuja,
mutta ajavat asiansa.

 Ensin rypistelin sanomalehteä muovikassiiin.
Kurpitsojen lopullinen sijoituspaikka on ulkona, joten lisäsin kiviä painoksi, 
ettei tuuli tee niistä lentäviä kurpitsoita.

 Kieputin oranssia trikookangasta päälle.
Kangas löytyi Lahden kangasaarreaitasta,
Alestalosta.

 Kääräisin kuminauhalla ylimääräisen kankaan ylös.
Ja tökkäsin puukepin kannaksi.
Tadaa... hassu kurpitsa on valmis.
Kurpitsaa voi vielä helposti muotoilla, sanomalehti kun taipuu mihin vaan.
Loppuviikosta näette mihin kurpitsat tulevat...

tulilatva
Kalanchoe blossfeldiana
Flaming Katy
ベニベンケイ

 Tulilatva on onneksi aito...

Energiaa viikkoonne!



6 kommenttia:

Olen iloinen jokaisesta kommentista!