perjantai 31. lokakuuta 2014

Happy Halloween!


Tyttäreni järjestää tänään ystävänsa kanssa meillä Halloween-juhlat koko luokallensa.
Itse olen yleensä tyytynyt Halloweenin vietossa vain kurpitsoihin ym. "kauniisiin" asioihin.
Mutta tämän iltaisten kekkereiden vuoksi on täytynyt hieman revitellä.
Olen yleensä aika harmoniaa rakastava eikä oranssi kuulu minun lempiväreihini.
Mutta on oikeastaan ollut tosi hauskaa järkätä juhlia ja pistää mielikuvitus valloilleen.
Pinterestissä on tullut myös haahuiltua muutama tovi.
Tässä pieni kuvapläjäys koristeluista.

Tänne ne edellisen postauksen kurpitsat joutuivat, kiltin aaveen kyytiin.
Päivällä aave näytti vielä kiltimmältä.
 Meidän veneen tarinaa löydät täältä ja täältä.









Olen ollut aika luurankovastainen,
mutta tämä kaveri kyllä nauratti vessan ovessa.





Tänä viikonloppuna on oikeastaan kolme juhlaa, jotka sekoittuvat ja limittyvät toisiinsa.
Piti oikein googlettaa virallista tietoa, mistä juhlat ovat saaneet alkunsa.

Tänään 31.10. vietetään Halloween-juhlaa 
Halloween pohjautuu kelttiläisten kultturien syksyllä, 
maanviljelyskauden lopussa vietettyyn vanhan uuden vuoden ja sadonkorjuun juhlaan samhainiin.
Juhla on siis alunperin Euroopasta lähtöisin, vaikka se on rantautunut meille Amerikan kautta.
Lapset kiertelevät pimeän tullen hirviöiksi ja muiksi kummajaisiksi pukeutuneina naapurustossa kysymässä "trick or treat" eli karkki vai kepponen.
Nimi on lyhenne englannin sanoista  "All halloweens`Eve " pyhäinpäivän aatto.

Pyhäinpäivä, Pyhäinmiestenpäivä on kristillinen pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivä.
Perinteisiin kuuluu myös kohteliaisuus ja avunanto. Pyhäinpäivän tarkoituksena on myös muistuttaa, että auttaminen tuottaa ihmisten ympärille hyvää.
Sitä vietetään tänä vuonna huomenna 1.11. Päivää vietetään 31.10.-6.11. osuvana lauantaina.


Kekri on vanhan suomalaisen maatalousyhteiskunnan aikainen syksyisin vietetty sadonkorjuun juhla.
Sillä ei ei ollut alkujaan vakinaista kalenteriin sidottua ajankohtaa, vaan se määräytyi kulloisenkin vuoden syystoimien mukaan, 1800-luvun alusta se vakiintui pyhäinmiestenpäivään.


Oikein hyvää viikonloppua,
sekä hauskanpitoa että rauhoittumista!


12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos samoin mukavaa viikonloppua!
      Täällä ainakin aurinko paistaa ihanasti, pakkasyön jälkeen.

      Poista
  2. Kiva postaus! Tuo pohjaton sinkkiämpäri kynttilällä on ihan mahti idis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna!
      Tuo pohjaton sinkkiämpäri löytyi, hieman vielä pohjaa tallella, meidän tontilta vuosia sitten. Tonttimme on lohkottu rintamamiestalosta ja meidän metsässämme sijaitsi ilmeinen kaatopaikka. Sinne oli heitetty kaikenlaista maatumatonta. Esim. kenkiä, pottia, ämpäreitä, sahoja, lehmänkelloja ja astianpalasia. Olen sitten kaivellut sieltä romuaarteita, esim. sen potan ja tuon ämpärin.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Marri ja mukavaa viikonlopun jatkoa! :)

      Poista
  4. Ihania ideoita! Kopsaan heti tuon ovikranssin ja nuo ihqut mandariinit. Eli heti hommiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kopsaa vaan, laita sitten kuvia blogiisi niin me muutkin nähdään sun luomukset. :) Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  5. Ei tuo oranssi omiinkaan suosikkiväreihini kuulu, mutta silloin tällöin ripaus oranssia tekee kuitenkin hyvää, esimerkiksi tuossa ekan kuvan kranssissa, joka on varsin viehättävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on ollut kyllä todella harmaa päivä ja värejä on totisesti kaivannut. Raivasin jo suurimman osan Halloween-hömpötyksistä pois. Mutta kranssin ja lyhtykoisot jätin piristämään tulevaa viikkoa.

      Poista
  6. Teillä oli todella hauskan näköinen Halloween!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!