perjantai 19. toukokuuta 2023

Vaahteramäen kukkivat puut: tuomi

 

Vaahteramaen kukkivat puut

  tuomi
Prunus padus
エゾノウワミズザクラ


Tuomi on meillä täällä Vaahteramäellä luonnonkasvi, 
jota kasvaa metsien reunamilla. 
Haluan kuitenkin lisätä sen tähän kukkivien puiden sarjaani, 
sillä se on todella näyttävä tähän aikaan vuodesta.
Kukinta on suorastaa ryöpsyävää ja sen huomaa kaukaakin katsellen.
Kukinta kestää pitkään, noin 2-3 viikkoa.
Joten tässä suhteessa se päihittää mennen tullen esimerkiksi kirsikat.

Tuomen kukkien tuoksu jakaa mielipiteitä kovin vahvasti. 
Toiset eivät voi sietää sen vahvaa tuoksua, 
mutta toisille se tuo muistoja lapsuuden keväistä.
Itse valmistuin ensimmäiseen ammattiini tuomien kukkiessa 
ja minut on ikuistettu juurikin tuomen alla juhlamekossa.
Siksi se on minulle tärkeä kukkapuu.

Tuomi on mahtavan nopeakasvuinen,
joten siitä saa hyvän suojakasvin esimerkiksi uuden tontin laitamille. 
Mielestäni se onkin paras juuri hoidetun ja luonnontilaisen alueen välimaastossa.
Tuomi on kuitenkin suhteellisen lyhytikäinen, 
sillä se keskimäärin vain 60 vuotta.

Tuomi viihtyy parhaiten tuoreessa tai jopa märässä maassa 
ja aurinkoisessa tai puolivarjoisessa kasvupaikassa. 
Tuomen harmiksi ilmestyy välillä tuomenkehrääjäkoita,
jotka syövät lehdet ja peittävät koko puun harmahtavaan seittiin.
Tuomi ei kuitenkaan kuole tähän, vaikka puut näyttävät aivan aavemaisilta.
Se kasvaa uudet lehdet yleensä jo saman kasvukauden aikana.
Eli sitä ei kannata säikähtää, vaikka puut saattavat näyttääkin suorastaan pelottavilta.
Jos koi iskee puuhun parina peräkkäisenä vuonna, 
tuomi kehittää oman biologisen torjuntakeinonsa, 
jonka avulla se suojautuu tältä tuholaiselta jopa muutamia vuosia.


Vaahteramaen kukkivat puut

Ihanaa alkavaa viikonloppua! 



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.




6 kommenttia:

  1. Tuomi on todella kaunis ja minullekin tuoksusta tulee mukavat muistot ihanasta vuodenajasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Tuomi on kevään kaunistaja ja tuoksu herättää ihania muistoja. Kevät on kyllä niin parasta aikaa.

      Poista
  2. Tuomi on kaunis puu ja jotenkin kuuluu suomalaiseen kevääseen. Meillä iso sellainen kasvaa oman tontin ja kunnan alueen rajalla. Siihen se on tullut omin avuin. Parhaillaan puu on valkoisenaan kukista. Olen joskus ottanut kukkivia oksia maljakkoon, jolloi tuoksu ei sisätiloissa miellytä. Ulkona se ei haittaa ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomi kuuluu tosiaan suomalaiseen kevääseen. Niitä tupsahtelee tosiaan itsekseenkin monesta kohtaa. Jossain se voi tietysti olla jopa vähän riesa, mutta kaunis riesa joka tapauksessa.
      Sisätiloissa kukat voivat olla tosiaan vähän liian voimakkaan tuoksuiset. Minäkään en pysty ottamaan niitä sisälle, mutta ulkopöydällä ne ovat kauniit maljakossakin.
      En muuten ymmärrä, sun useampi kommentti on mennyt roskapostikansioon. Julkaisin ne kaikki nyt ja laitoin ruksin, etteivät ole roskapostia. Pahoittelut, etten ollut katsonut taas vähään aikaan roskaposteja. Toivottavasti tästä lähtien julkaistuvat ihan automaattisesti.

      Poista
  3. Tuomi ja toiseksi kielo kuuluvat kesätunnelman tuojien eliittiin minun mielestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä!
      On ihana, kun kielotkin ovat aloittaneet kukintansa.
      Meidän tontilla ei alunperin kasvanut yhtään kieloa, mutta nyt niitä kasvaa. On ihana, kun ne ovat ilmestyneet itsestään moneen kohtaan.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!