Viime päivät ovat saaneet aikamoista ajatusten mylläkkää aikaiseksi varmasti meissä kaikissa.
Itsekin olen ollut aika hämilläni kaikesta ja siksi täälläkin on ollut tavallista hiljaisempaa.
Olin ajastanut viime viikolla jo monta postausta eteenpäin.
Annoin perjantaisen postauksen vielä tulla ulos,
mutta sitten palautin seuraavat kaksi postausta luonnoksiksi.
En oikein tiennyt, että onko oikeudenmukaista julkaista iloista laskiaispostausta,
kun miljoonat ihmiset ovat kauheiden tilanteiden edessä aika lähellä.
Yhtäkkiä karjalaisten kertomukset kodin menettämisestä ja
isoisien taistelut tuntuivat todenmilta kuin koskaan.
Illalla silmät sulkiessa näin ihmisiä marssimassa kohti tuntematonta,
joko pois kotoa tai taistelemaan kotimaansa puolesta.
Tunteet ovat vaihdelleet huolesta ja empatiasta, kiitollisuuteen.
Kun vielä reilu viikko sitten mietin kuumeisesti,
sopisiko uuteen sänkyymme valkoinen vai luonnonvalkoinen päiväpeite,
nyt kaikki sellainen tuntuu hävettävän turhalta.
Huoli koko maailman tilanteesta ja
lapsien tulevaisuudesta tuntuu konkreettisesti.
Olen ollut jopa hieman lamaantunut.
Toisena hetkenä on tullut elävästi mieleen monia mummoni ajatuksia.
Hän sanoi aina, että kaikilla ihmisillä pitää olla kellari ja perunamaa.
Yhtäkkiä sota-aikainen omavaraisuus ja
tavaroiden säästeliäs käyttö sai ihan uuden ymmärryksen.
Myös rintamalla taistelleet isoisäni tupsahtivat ajatuksiini enemmän kuin koskaan.
Toisaalta myös suuri kiitollisuus on vallannut monta kertaa mielen.
Perjantaisiivousta tehdessä en ollutkaan äkäinen,
vaan kiitollisena pyyhin pölyjä ja imuroin.
Meilla on koti, jota siivota.
Kukaan meistä ei tiedä, mitä seuraavat päivät ja viikot tuovat tullessaan.
On luonnollista, että tuntuu sekavalta ja hämmentävältä.
Välillä ei osaa oikein tarttua mihinkään.
On tärkeää antaa kaikenlaisten tunteiden tulla
ja niitä on tärkeää myös jakaa muiden kanssa.
Emme ole tunteidemme kanssa yksin,
eikä oikein kukaan tiedä, miten pitäisi reagoida ja käyttäytyä.
Siksi läheisten ja rakkaiden kanssa yhdessäolo on erityisen arvokasta.
On ollut hienoa,
miten niin monet ihmiset ovat heti ryhtyneet
myös toimeen ukrainalaisten auttamiseksi.
Jokainen meistä löytää varmasti oikean kanavan auttaa joko rahallisesti
tai ihan konkreettisten keräysten muodossa.
Mediassa on ollut esillä, että raha kansainvälisten
ja luotettavien avustusjärjestöjen kautta on paras keino auttaa.
Näin apu on sellaista, jota oikeasti tarvitaan.
Kun pakolaisia tulee tänne Suomeen,
tavaralahjoitukset ovat varmasti myös paikallaan.
Tärkeä keino on myös rukoilla rauhan
sekä ukranalaisten ja koko maailman puolesta.
Ukrainassa ja ympäri maailman kristityt ja juutalaiset lukevat
Raamatusta Psalmin 31 joka ilta klo 17.
Psalmissa kerrotaan turvasta ja
sen sanoma on uskomattoman kolahtava juuri tähän hetkeen.
Tämä Psalmin 31 lukeminen lähti liikkeelle siitä,
että Ukrainan presidentti pyysi omalta Rabbiltaan rukousta maan puolesta
ja Rabbi oli kehoittanut lukemaan tämän Psalmin.
Mediassa ja somessa on ollut myös monta kertaa esillä se,
että minkäänlaiseen rasismiin tai venäläisiä syrjivään käytökseen ei ole oikeutta.
Suurin osa venäläisistä haluaisi elää rauhassa, eikä kannata sotatoimia.
Suomessa asuu paljon venäjänkielisiä ihmisiä ja on tärkeää,
ettei pahaa kosteta pahalla, varsinkaan viattomille, tavallisille kansalaisille.
Kaiken auttamisen lisäksi on tärkeää pitää huolta
myös omasta jaksamisestaan ja ajatuksistaan
tämän kaiken myllerryksen keskellä.
Itse seuraan Maaret Kalliota somessa ja
hänellä on ollut paljon hyviä ajatuksia huolten keskelle.
Itse havahduin huomatessani,
etten oikein osaa enää suunnitella ja haaveilla mistään.
Takana on jo kaksi vuotta epävarmaa aikaa, kun kaikki menot ja
suunnitelmat on kannattanut kirjoittaa lyijykynällä kalenteriin.
Ja aika usein on pyyhekumia tarvittukin.
Viime torstai toi jälleen aika monta kysymysmerkkiä meidän monen elämään.
Tänään kävelyllä ollessani mietin tätä
ja tulin siihen tulokseen, että on tärkeää unelmoida,
vaikka ihan pienestikin.
En suosittele omien ajatusten tukahduttamista tai tekopositiivisuutta,
kaikki tunteet ovat tärkeitä ja sallittuja.
Omien voimavarojen mukaan voi kuitenkin löytää pieniä juttuja,
joista haaveilee ja joita suunnittelee.
Itse sain iloa tästä oivalluksesta.
Haaveiden ei tarvitse olla mahtipontisia tai monien vuosien päähän ulottuvia.
Aamulla voi miettiä, mitä hyvää voisin tänään tehdä, mistä saisin iloa,
minkä haaveen toteutuminen olisi tänään tai lähipäivinä ihanaa...
Esimerkiksi tänään haaveilen saavani yhden työprojektin melkein valmiiksi
ja huomenna valmiiksi.
Iloitsin, että sain käydä kävelyllä tänä aamuna ja aion huomennakin mennä.
Olisi kiva tehdä tänään myös jotain hyvää ruokaa, kun mies tulee töistä.
Haaveilen kylväväni viikonloppuna malabarinpinaatin siemenet multaan
ja voisin myös vaihtaa mullat parille ruukkukasville.
Ja arvatkaa, mikä olisi myös ihanaa?
Kylvää pieni tai suuri, mutta upea auringonkukkapelto keväällä puutarhaan.
Auringonkukka on Ukrainan kansalliskukka.
Olisipa hienoa, jos monessa puutarhassa kasvaisi tänä kesänä paljon auringonkukkia.
Ehkä voisimme näin osoittaa tukemme ukrainalaisille,
vaikka se ei konkreettiselta avulta tuntuisikaan.
Lähdetkö mukaan?
Nämä pienet haaveilut tuovat minulle tänään iloa ja voimia.
Ilo ja kiitollisuus sekä hyvät asiat eivät ole myöskään kiellettyjä,
vaikka myötäeläminen ja empatia on tärkeää.
Kaikki ihmisten välinen ystävällisyys ja kauneuden jakaminen tuovat toivoa.
Maailmassa on paljon hyvää, ja hyvä voittaa loppujen lopuksi.
Vaikka olenkin ollut jotenkin jumissa tämän blogin ja somen kanssa viime päivät,
olen kokenut tärkeäksi, että toivoa ja kauneutta jaetaan.
Tosiasioita ei tarvitse sulkea pois,
mutta samalla myös toivoa ja iloa voi levittää ympärilleen.
Itsekin haluan jakaa täällä edelleen tietoa ja kauneutta kasveista ja puutarhasta.
Se ei kuitenkaan tarkoita, etten välittäisi tai sulkisin silmäni toisten hädältä.
Se on minun tapani levittää elämäniloa ja toivoa paremmasta.
Lisään tähän loppuun muutaman luotettavan tahon,
johon voi lahjoittaa apua ukrainalaisille esimerkiksi MobilePayn kautta.
- Fida: 46003
- Unicef: 12265
- Suomen Punainen Risti: 10900
- Suomen World Vision: 37749
- Kirkon Ulkomaanapu: 36263
- Suomen pakolaisapu: 31152
Paljon halauksia, toivoa, rakkautta, voimia ja iloa meille kaikille!
Viimeisen viikon tapahtumat ovat käsittämättömiä ja niin surullisia, vaikka vuoden 2014 tapahtumat antoivat jonkinlaista etumakua, mutta silti ei varmaan kukaan odottanut noin julmaa ja veristä sotaa. Täällå asuu paljon Ukrainasta peräisin olevia, ja voin kuvitella miten ahdistavalta heistä tuntuu, ja kuulin että aika monta on palannut Ukrainaan taistelemaan. Tällä viikolla kun naapurini, jotka myös ystäviä, muuttivat, ja olin auttamassa uudessa asunnossa, toinen muuttomiehistä oli ukrainalainen, joka kertoi että avioeron jälkeen vaimo ja 2 lasta palasivat Ukrainaab, ja mies oli huolissaan lapsistaan, jotka toivottavasti pääsivät turvaan. Toivotaan että tilanne pian rauhoittuu🙏Halauksia sinullekin Riina💚
VastaaPoistaNämä kertomukset yksittäisten ihmisten tarinoista tuovat tilanteen vielä lähemmäksi. Voi vain kuvitella, mikä huoli ja hätä ukrainalaisilla on läheisistään.
PoistaToivotaan, että tilanne rauhoittuisi pian ja kaikki ihmiset saisivat elää rauhassa elämäänsä.
Kiitos halauksista! Nyt niiden merkitys on entisestään kasvanut.
Tänään muuten kiinnitin huomiota kävelylenkillä, kun kaikki vastaantulijat tervehtivät ja hymyilivät ystävällisesti. Ehkä kaikilla on halu osoittaa nyt jotenkin välittämistä ja ystävällisyyttä. Se on hienoa.
Olemme paljon puhuneet miehen kanssa tästä tilanteesta ja olemmekin päättäneet, että arkena katselemme uutisia ja pysymme kartalla tapahtumista. Autamme minkä voimme. Viikonloppuna taas elämme kuplassa ja vain omalle perheelle. Minä ainakin haluan osallistua tuohon auringonkukkien istuttamiseen, aivan ihana idea.
VastaaPoistaLeppoisaa loppuviikkoa sinulle Riina <3
Tuo on hyvä periaate. Minäkin ihan "komensin" alkuviikosta itseäni ja määräsin rajat uutisten selailulle. Kun tekee töitä yksikseen koneella, helposti vilkuilee uutisia vähän väliä, eikä töistä meinaa tulla mitään.
PoistaJa nyt on tosiaan hyvä elää välillä kuplassa ja keskittyä rakkaisiin ja hyvään.
Ja ihanaa, että innostuit auringonkukkaidesta! <3
Levollista ja mukavaa loppuviikkoa myös sinulle ja koko teidän perheelle! <3
Kulunut viikko on ollut pelottava ja ahdistava. Uskoin ja luotin siihen, että jokin keino konfliktin ratkaisemiseksi löytyy. Tuntuu käsittämättömältä kohdata tällainen tilanne. Pojan äitinä hirvittää ajatus, että joudun saattelemaan hänet sotaan. Kuin elämältä yhtäkkiä putoaisi pohja. Vaikka Ukrainaan saataisiin rauha, maailmanjärjestys on saanut valtavan kolauksen, eikä mikään tule olemaan ennallaan.
VastaaPoistaLuen lehtiuutiset aamulla, telkusta katson maksimissaan yhdet uutiset. On ihan pakko rajata uutistulvaa, jotta pelko ja ahdistus ei muserra. Eteenpäin on mentävä ja uskottava, että tilanne menee parempaan päin. Sitä odottaessa on koitettava iloita tavallisesta arjesta.
Hyvää loppuviikkoa sinulle Riina!
Samanlaisia tunteita täälläkin pojan äitinä ja mieheni puolisona koen.
PoistaLuin jostain, että Ukraina sanoi, että venäläisäidit voivat tulla hakemaan sotavankina olevat poikansa kotiin. Minusta se oli jotenkin niin koskettavaa. Jokainen äiti varmasti leijonaemona hakee lapsensa vaikka mistä pois, jos siihen on mahdollisuus.
Maailmanjärjestys on saanut tosiaan ennennäkemättömän kolauksen. Tänään kävelyllä mietin, että jos tämä konflikti ratkeaa, en enää valita mistään. Ihminen tajuaa vasta onnellisuuden vasta jälkeenpäin. Kun kaikki on tavallista ja tylsää, elämä on onnellista.
Tuo uutisten rajaaminen tuntuu nyt välttämättömältä itsensä suojelemiseksi. Yritän itsekin rajata uutisia, vaikka haluankin pysyä ajan tasalla. Muuten ei tule mistään mitään.
Eteenpäin on tosiaan mentävä ja on tämä tragedia tuonut myös ihmisten hyvyyttä ja auttamisen halua hienosti esille. Se antaa toivoa ja luottoa tulevaisuuteen. Myös tavalliset arjen askareet pitävät kiinni elämän oikeassa syrjässä ja ajatuksiakin vähän kurissa.
Hyvää loppuviikkoa ja rauhaisaa mieltä myös sinulle Between! <3
Juuri noin. ♥
VastaaPoista♥♥♥
PoistaSotia on jossain päin maailmaa jatkuvasti mutta tämänhetkinen Ukrainan tilanne on oikeastaan ensimmäinen, joka on aiheuttanut ainakin minulle oikean huolen Suomen tulevaisuudesta. Saako yksi mielipuoli päähänsä hyökätä tännekin? Lähipiiriini kuuluu paljon miehiä, sillä minulla ja miehelläni on vain veljiä eikä isänikään ole vielä eläkeiässä. Tuleeko vielä eteen tilanne, että heidät kaikki kutsutaan rintamalle?
VastaaPoistaVälillä tuntuu, että on pakko sulkeutua omaan kuplaan kauas ahdistavista uutisista, toisaalta taas haluaa pysyä perillä jokaisesta tiedonmurusesta, jotta osaa henkisesti varautua tulevaisuuteen. Televisiosta emme ole katsoneet uutisia, jotta edes lapset välttyisivät asialta. Netistä on helppo vilkuilla otsikoita ja lukea vain sen verran kun kussakin tilanteessa tuntuu pää kestävän.
Onneksi voi puuhailla taimien parissa ja iloita niiden kasvusta. Myös puutarha-asioista kirjoittaminen tarjoaa minulle pienen pakoreitin todellisuudesta. Tarvitsen sitä yhtä lailla kuin tarvitsen toisten kukkajuttujen lukemista, ehkä joku toinenkin tuntee samoin ja saa minun höpinöistäni oman pienen tauon ahdistavien uutisten keskelle. Siksi en laita blogiani jäihin, mutta en myöskään aio kirjoittaa väkisin, jos ei juttua luontevasti synny. Kukin tekee tavallaan ja ymmärrän myös heitä, jotka kokevat pinnalliset asiat tällä hetkellä epäkorrekteiksi tai suorastaan loukkaaviksi.
Onneksi edes sää on ollut nyt harvinaisen pitkään aurinkoinen, melkein viikon jo. En ole uskovainen, mutta helpottaa ajatella, että tämä tuli kuin taivaan lahjana. Miten mustana mieli olisikaan, jos koko ajan olisi satanut räntää tummanharmaalta taivaalta?
Ehkä voisin itsekin laittaa muutaman auringonkukan kasvamaan tänä keväänä. Toivoa, että ne kukkisivat loppukesällä maailmassa, josta sodat olisivat kuin taikaiskusta loppuneet. Aurinkoista viikonloppua!
Samanlaisia fiiliksiä täälläkin.
PoistaOlen aiemminkin myötäelänyt katastrofeja ja sotia, mutta tämä on ollut aivan erilaista. Ihmisten hätä on tuli niin lähelle ja huoli koko maailman tilasta todellisemmaksi kuin koskaan.
On tosiaan tärkeää, että puuhailee mukavien asioiden parissa ja ruokkii mieltään hyvillä asioilla, vaikka niillä kukkakuvilla. Itselle ne antavat jollain tavalla toivoa ja uskoa, että maailmasta löytyy niin paljon hyvää ja hyviä ihmisiä.
Minäkään en oikein tiennyt, miten minun pitäisi suhtautua tähän ja siksi olin aika lukossa blogin suhteen. Tuntui, että oli pakko käsitellä asiaa ja saada tukos tai tulppa irtoamaan.
Ja tosiaan, nyt ei ole oikeaa tai väärää tapaa käsitellä tätä asiaa. On tärkeää, että kaikki, jotaka kokevat haluavansa puhua tai kirjoittaa aiheesta, voivat sen tehdä vapaasti. Ja on myös vapaus olla käsittelemättä asiaa, jos siltä tuntuu.
Olen ajatellut samaa, että onneksi kaunis sää on auttanut hieman ja piristänyt. Viikko sitten perjantaina, kun täällä tuli räntää ja oli aivan harmaata, tuntui kuin taivaskin itkisi tilanteen johdosta.
Ja laitetaan kaikki auringonkukkia kasvamaan ja osoitetaan sen myötä solidaarisuutta ukrainalaisia kohtaan. Ja olisi enemmän kuin hienoa, jos niiden kukkiessa asiat olisivat paremmin ja kaikki ihmiset saisivat olla rauhassa. Kyllä tämän myötä, auringonkukat tulevat varmasti aina symbolisoimaan tätä aikaa ja ukrainalaisten sitkeyttä minulle.
Aurinkoista viikonloppua ja rauhaisaa mieltä Hiidenkiven puutarhaan! <3
Hienon postauksen kirjoitit! Loit sanoiksi sen, mitä monet meistä ajattlevat ja ääneen pohtivat. Sota-aika elää edelleen iäkkäiden vanhempieni mielissä ja nyt omat poikani ovat nuoria miehiä, elämä edessä. Yritän pitää ajatukset oman maamme uhasta vielä mahdollisimman taka-alalla ja toivoa sodan loppumista ja elämän ilon palaamista sekä meille muille, mutta eritoten Ukrainan kansalle. Kevät tuo yleensä itselle suunnatonta iloa, nyt täytyy etsiä ilon pisaroita jokaisesta päivästä, jotta jaksaa eteenpäin. Auringonkukkapelto on hieno ajatus! Kaikkea hyvää myös sinulle, Riina!
VastaaPoistaKiitos Sirkku! <3
PoistaNyt varmasti melkein kaikkien ihmisten ajatukset kulkevat aikalailla samoissa aihepiireissä. Olen todennut, että saman päivän aikana tunteet menevät ja tulevat, äärilaidasta toiseen. Olen ollut itselleni armollinen ja ajatellut, että kaikki tunteet ovat sallittuja.
Luin jostain, että kaiken ei tarvitse olla joko tai, vaan voi olla sekä että. Samaan päivään mahtuu kiitollisuutta ja iloa sekä ahdistuksen ja pelon tunteita. Ja juuri tuo, että nyt havahtuu ihan pieniinkin asioihin ja iloitsee niistä. Mietin suihkussakin, että miten voi lämmin vesi tuntua näin hyvältä. Mikään hyvä, ei tunnu enää itsestään selvyydeltä. Ja se on hyvä.
Ja auringonkukkapeltoja näkyy varmasti ensi kesänä monessa paikassa. <3
Upea postaus Riina ♥ Kiitos tästä! Sotaa on aina vaikea ymmärtää ja juuri tätä en käsitä lainkaan. Tunnen oloni voimattomaksi tämän kaiken edessä ja yritän auttaa Ukrainaa rahallisesti sekä rukoilemalla. Nyt sota on hyvin lähellä ja se konkretisoituu myös meihin yhteisen 1300 kilometrin itärajamme takia. Seuraan uutisia kyllä mutta välillä pidän taukoja jaksaakseni. Tilanne on tullut myös uniini koska nukun huonommin kuin koskaan aiemmin joten viimeksi illalla en katso enää uutisia. Välillä on pakko myös ajatella itseään ja jaksamistaan. Auringonkukka pelto on upea asia!
VastaaPoistaVoimia ja jaksamista meille kaikille ja ennen kaikkea ukrainalaisille ♥
Kiitos Marjo! <3
PoistaOlen tarkkaillut myös omaa jaksamista ja asettanut rajoja. Moni asiantuntija ja ihan maalikkokin on korostanut viime päivinä juuri sitä, että omaa jaksamista täytyy vaalia, vaikka pitäisikin itsensä ajan tasalla. On tärkeää, että me voimme olla myös avuksi toisillemme ja auttaa myös avun tarpeessa olevia. Eikä jaksa auttaa, jos itse ei ole nukkunut tai omat voimavarat ovat ihan lopussa.
Tätä olen yrittänyt itselleni puhua.
Rahallinen apu ja rukoukset ovat väyliä, joilla voimme nyt vaikuttaa ja ne eivät ole turhia keinoja.
Toivon voimia ja viisautta päättäjille ja voimia tosiaan ennen kaikkea ukrainalaisille sekä meille kaikille muille!