keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Ikkunanäkymiä


Jaksan aina toitottaa itselleni ja asiakkailleni, 
että puutarha on osa kotia.
Se on yksi tärkeimmistä pihasuunnittelun lähtökohdista.
Puutarha ei ole irrallinen osa kodistamme,
vaan se on todella samaa tärkeää aluetta kuin sisätilatkin.

Säiden viilentyessä emme ehkä vietä siellä niin paljon aikaa kuin kesällä,
mutta puutarha on läsnä monella tapaa muutenkin.
Kun tulemme töistä kotiin, ensimmäisenä kohtaamme puutarhan.
Myös vieraat ja vaikka postinkantaja näkee 
kodistamme ensimmäisenä tai jopa ainoastaan puutarhan.
Kun kipaisemme viemässä roskia tai piipahdamme postilaatikolla, 
katselemme puutarhaa.
Ja tärkeässä roolissa puutarha on näkymänä sisältä käsin.
Puutarha tulvii sisälle olohuoneeseen tai makuuhuoneeseemme ja
voimme ihailla puutarhaamme ruokapöydässä istuessamme.
Tämän vuoksi puutarhan merkitys ei ole vähäpätöinen.
Jos koti on kaunis ja mielyttää silmäämme,
 on todella sääli, 
jos ikkunoista avautuvat näkymät tavallaan "pilaavat" kaiken. 

   laikkukirjokanukka
Cornus alba ´Elegantissima`  
シラタマミズキ
ja
syyshortensia
Hydrangea paniculata  ´Little Lime`  
ノリウツギ


Aina emme voi valita tonttiamme 
tai tonttimme rajojen ulkopuolella olevia näkymiä,
mutta omalle puolellemme rajoja voimme vaikuttaa.
Jos ikkunasta katsellessa näkökenttään iskeytyy ensimmäisenä 
vaikka naapurin roskakatos tai jokin muu vähemmän kaunis näkymä, 
voimme tehdä asialle jotain. 


Näin syksyn tullen alamme usein suunnittelemaan jo tulevan kesän puutarhaprojekteja. 
Haaveilemme kasveista ja ehkä uusista piharakenteistakin.
Kannattaa tiirailla näkymiä myös sisältä päin.
Mitä ikkunoista näkyykään.
Ja käydä vaikka virittelemässä keppejä tai muita merkkejä puutarhaan ja
 tulla takaisin sisälle katsomaan, onko paikka oikea esimerkiksi puulle tai pensaalle. 

Myös tontin sisälle voi tehdä tavallaan erillisiä huoneita.
Mekin teimme keitaalleemme aidan, 
vaikka naapurillamme on autotalli melkein aidan takana.
He eivät meitä kyttäile ja muutenkin meillä on ihan huippunaapurit.
Eli sen takia aitaa ei olisi tarvittu. 
Aita kuitenkin rajaa tilaa
 ja tekee näkymästä rauhallisemman.





Avarat näkymät tekevät ihmiselle hyvää, sanotaan.
Kannattaa jättää puutarhaan myös aukkoja, joista voi vähän lainata maisemaa.
Meidän tontti loppuu tuonne alatielle,
mutta lainaamalla maisemaa myös naapureilta,
näkymä on upea. 
Näin lehtien harventuessa näemme myös järvelle.
Eli järvenrantatonttia omistamatta ikkunastamme näkyy järvi.

Jostain kohden tonttia on siis hyvä avata näkymiä
ja taas toisesta kohden on tärkeää sulkea niitä. 
Parhaan lopputuloksen saa, 
kun katselee ikkunoista ja tontiltaan tarkkaillen.
Hätiköidä ei kannata. 

syyskimikki
 Actaea simplex ´Brunette`
シミシフーガ ブルネット

Katsele tänään ikkunoistasi ulos.
Kaipaako jokin kohta suojaa
vai kaipaatko enemmänkin maiseman avaamista?
Nyt on hyvä aika vuodesta alkaa tekemään suunnitelmia 
ja harkita tarkkaan,
mikä mielyttää silmääsi ja mikä ei.


Jos omat ajatukset eivät saa tuulta alleen,
kannattaa pyytää pihasuunnittelija avuksi. 
Pihasuunnittelijat tekevät myös neuvontakäyntejä, 
jos et tarvitse kokonaista pihasuunnitelmaa. 
Mutta ennen pihasuunnittelijan tuloa,
 kannattaa kuitenkin ottaa aikaa tarkkailuun ja ikkunoista tuijotteluun. 
Puutarha on osa sinun kotiasi. 
Mitä sinä haluat nähdä, kun katsot ikkunoistasi ulos?


Paikallisen pihasuunnittelijan löydät parhaiten googlettamalla.
Itse toimin Päijät-Hämeen alueella
ja otan vastaan pihasuunnitelmatoimeksiantoja vielä tulevaksi talveksi. 
Parille pihasuunnitelmalle on vielä tilaa. 
Yhteystiedot löydät yritykseni nettisivuilta:

Olisi kiva kuulla, mistä asioista sinä tykkään erityisesti ikkunastasi katsellessa?
Ja mitä asioita haluaisit piilottaa tai poistaa?


Kauniita ikkunanäkymiä ja antoisia suunnitteluhetkiä!




Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



8 kommenttia:

  1. Kesällä tykkään kaikista näkymistä, vastapäinen naapuri on sen verran sivussa, että suoraan olohuoneen ikkunasta näkyvät heidän koivunsa eikä yhtään taloa. Lehtien pudottua talo paljastuu omenapuun takaa ja istutinkin kesällä yhden tuijan antamasn lisäsuojaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikivihreät kasvit ovat tosiaan monessa kohtaa paikallaan. Kesällä niihin ei kiinnitä paljon huomiota, mutta näin lehtien pudotessa niiden tarpeen huomaa. Ja nythän on vielä hyvä aika istutella tai ainakin suunnitella ikivihreiden paikkoja tulevan kesän hommiksi.
      Ja monestihan sitä suojaa tarvitsee entistä enemmän syksyn tullen, kun sisälläkin tulee polteltua valoja. Kesällä sisällekään ei näy niin helposti, kun ulkonakin on valoisaa.

      Poista
  2. Keittiön puolelta näkyy talonyhtiön parkkipaikalle ja sille näkymälle ei voida tehdä mitään, mutta eipä se kyllä häiritsekään. Olohuoneen puolelta näkyy takapihamme ja olen kyllä ollut tyytyväinen siihen, että vaikka täällä on aroniapensaat aitoina, olen myös istuttanut tuijia pihalle. Aroniat nimittäin ajetaan alas harva se vuosi ja nuo tuijat ovat luoneet meille ihanasti näkösuojaa.
    Sellaiset näkymät täällä siis! Kaunista loppuviikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, taloyhtiössä ei ole aina ikkunan alla sellaista pihaa, jolle voi itse tehdä mitään. Yleensä keittiön ikkunat tuppaavat olemaankin pihan puolelle. Onneksi ikkunan sisäpuolelle voi ripustaa vaikka amppelin tai muun kivan koristeen, jos näkymät häiritsevät.
      Ja tuijilla ja muilla ikivihreillä saa kivasti suojaa omalle puolelleen, jos ei voi vaikuttaa taloyhtiön raja-aitojen leikkaukseen. Nämä raja-aidat tuottavat monessa taloyhtiössä harmia ja joskus jopa riitaakin. Olen käynyt monessakin taloyhtiössä pihasuunnittelijana ottamassa kantaa pensasaitojen leikkauksiin, kun asukkaat ovat olleet eri mieltä asiasta. Nämä ovat hankalia juttuja. Onneksi omalle puolelle voi istuttaa muita näköesteitä, jos raja-aita ei anna riittävää suojaa.
      Kiitos ja kaunista loppuviikkoa myös sinulle! Täällä paistaa aurinko kauniisti, vaikka mittari näyttää aika alhaisia lukemia.

      Poista
  3. Tykkään erityisesti meidän olkkarin näkymistä avaralle peltoaukealle ja työhuoneen näkymistä kallion suuntaan. Terassin puinen kaide ikävästi häiritsee näkymiä mutta lasikaan ei oikein sovi talomme arkkitehtuuriin. Aita on myös oltava koska pudotusta on niin paljon. Onneksi voi mennä halutessaan nojailemaan aitaan ja tuijottelemaan pellolle😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuijottelupaikatkin ovat niin tarpeellisia. :)
      On ihana asua maalla, kun luonto tulvii ikkunoista. Ja on sitten kysymyksessä pellon tai järven avaruus, se on niin rauhoittavaa katsella. Minusta viljapellon lainehtiminen tuo saman rauhoittavan fiiliksen kuin järven laineiden katselu.

      Poista
  4. Kiitos tästä erittäin hyödyllisestä kirjoituksesta! Aina ei varmaan tule otettua huomioon näitä seikkoja, mistä kirjoitat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että postauksesta oli iloa ja hyötyä. <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!