maanantai 7. syyskuuta 2020

Ihastuttava ´Hayes Starburst`

Versoja Vaahteramaelta

pallohortensia
Hydrangea arborescens Hovaria ´Hayes Starburst`
アメリカアジサイ ヘイズスターバースト

En malta olla toistamatta vuodesta toiseen samoja aiheita täällä blogissa.
Nyt on taas mielestäni yhden kauneimman hortensian kukinnan aika,
eikä sitä voi niin vaan sivuuttaa. 

Kaunis, pieni pallohortensia ´Hayes Starburst` on nimensä mukaisesti kuin tähtiräjähdys.
Pieniä tähden muotoisia kukkia on räjähtänyt mahtavaksi kukinnaksi. 

Versoja Vaahteramaelta

Versoja Vaahteramaelta

Versoja Vaahteramaelta

Versoja Vaahteramaelta

Versoja Vaahteramaelta

Versoja Vaahteramaelta

Tätä hieman arka hortensiaa on valitettavasti todella vaikea hankkia. 
Sen lisäys on lopetettu monella taimistolla juuri arkuutensa vuoksi. 
Meillä täällä Vaahteramäellä se on kuitenkin selvinnyt kaikista talvista jo vuodesta 2013 asti. 

Versoja Vaahteramaelta

Jos haluat lukea enemmän tästä suloisesta ja pienestä hortensiasta,
olen kirjoitellut sitä esimerkiksi seuraavissa postauksissa:


Mukavaa alkanutta viikkoa
ja kauniita hetkiä arkeesi!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


16 kommenttia:

  1. Ihanat kukat, ihan kuin koottu pienistä tähdistä tosiaan <3
    Kaunista viikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kukat ovat tosiaan kuin pieniä tähtiä.
      Kiitos ja kaunista viikkoa myös sinulle Outi! <3

      Poista
  2. Tää on niin ihana ja on niin julmaa, kun sitä ei mistään löydy. Nyyh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti joku taimisto ottaisi tätä lisäykseensä. Sillä kyllä se on pärjännyt monen puutarhassa.
      Ja nappaan sulle taimen kyllä, jos joskus jostain vain löydän sen.

      Poista
  3. Oi, sinulla tuo on oikea pensas! Minullakin se on selvinnyt jo kymmenisen vuotta, mutta on kitukasvuinen noin 20 cm:n korkuinen... varpu lähinnä siis :-D Toisaalta ihan hyväkin, sillä niin matalana ei peura sitä syö. Täällä lienee jotenkin huono ilmasto hortensioille, pihani on tuulinen ja avoin, varmaan liian kuivaa. Pitää miettiä hyvä paikka joskus talon takaa, paremmasta tuulensuojasta, kun joskus sitä alan raivata.
    Olet kyllä oikea hortensiakuningatar!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mullakin tämä on aika matala. Ehkä 50 cm korkea. Mutta se on niin ihana, että jaksan mennä tutkailemaan sitä ihan läheltä.
      Onpa hyvä, ettei peurat ole äkänneet tämän suloisuuden herkullisuutta.
      Ja tuollainen nimitys on kyllä suuri kunnia! <3 Hortensiat ovat lemppareitani ja mielelläni olisin hortensiakuningatar.

      Poista
  4. Upea! Minuunoniskenyt hortensiavillitys, Piha vain on aika tuulinen kun olen karsinut kuusikkoa, mutta aion kuitenkin lisätä muutamia hortensioita syysiloksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa joukkoon! Täällä on yksi ihan hortensiahullu.
      Ne on juurikin niin ihania ja tekevät syksyisestä puutarhasta jotenkin valoisamman ja kukikkaamman.

      Poista
  5. Jestas, miten ihastuttava tähtiräjähdys. Toivottavasti saat nauttia kaunottaresta tulevatkin vuodet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta!
      Ja toivon, että tämä kaunotar jaksaisi sinnitellä ja kukkia vielä tulevinakin vuosina. Uskon niin, kun selvisi siitä kamalasta tappotalvestakin.

      Poista
  6. Kaunis tosiaan, ja vähän erilainen! Hortensioista saa oikean keräilykohteen, jos vaan on tilaa, mihin istuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä oon ihan hurahtanut hortensioiden keräilyyn. Hurahdusta ei yhtään helpota sekään, että joka vuosi tulee aina uusia ihania lajikkeita markkinoille.
      On kiva, kun viime vuosien uutuudet ovat matalia tai matalahkoja lajikkeita. Monet suuret hortensiat tarvitsevat ympärilleen tilaa, eikä niitä voi oikein edes pieniin puutarhoihin ajatella. Nyt löytyy paljon valinnan varaa myös matalista ja kompakteista lajikkeista.

      Poista
  7. Ihana hortensia😍.
    Onnistuisikohan tuota lisätä pistokkaasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin olen miettinyt. Täytyisi joskus kokeilla.

      Poista
  8. Voi kun ihana tämä😍 Tässä on paljon samaa kuin kesähortensia 'Bougie':ssa. Voisi lähteä ihan pistokkaasta minulla onnistui tuon Bougien ja muutaman syyshortensian pistokkaan tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todella ihana!
      Voisinkin kokeilla tuota pistokkaan ottoa. Jos vaikka saisin sitä lisättyä.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!