keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Juhannusviikon puutarhakierros


Puutarhassa tapahtuu niin paljon joka päivä,
ettei perässä meinaa pysyä.
Siltä se tuntuu joka vuosi tähän aikaan.
Paljon olisi kitkettävää, 
kantattavaa, nyppimistä, hoitamista, kastelua, raivaamista, 
vuorimäntyjen typistämistä ym. 
Joskus on hyvä kuitenkin muistaa myös vain kierrellä ja ihailla kaikkea kauneutta.
Sydän meinaa ihan pakahtua onnesta,
kun näkee kaiken vihreyden ja kasvuvoiman.

Tervetuloa juhannusviikon puutarhakierrokselle!

  daalia
Dahlia
ダリア

Nämä daaliat ovat viimevuotisia patiodaalioita,
joiden talvehtimista hieman epäilin.
Nostin kuitenkin ruukun niine hyvineen autotalliin syksyllä
ja kastelin ruukkua pari kertaa talven aikana.
Ja hups vain, daaliat selvisivätkin hengissä.
Ne ovat tosin kasvaneet hurjasti pituutta,
mutta kukkivat jo kauniisti.

Täältä voit lukea patiodaalioista:

  hopeahärkki 
Cerastium tomentosum-ryhmä

 kuolanpioni
Paeonia anomala
ボタン科

 Päärynäpuussa on luonnonmukainen kirvojen torjunta meneillään.

 liljatulppaani
Tulipa Liljakukkaiset-Ryhmä
Tulipa ´White Triumphator`
チューリップ

Vielä löytyy kukkivia tulppaaneita varjoisemmista kukkapenkeistä.
Minusta kuihtuvassa tulppaanissa on jotain äärettömän kaunista,
sellaista "wabi-sabia".

  Rhododendron Tigerstedtii-ryhmä ´St Michel`
Marjatanalppiruusu ´Mikkeli`
 ツツジ

Alppiruusut kukkivat tänä vuonna vähän vaisummin kuin esimerkiksi viime vuonna. 
Mutta se on tyypillistä alppiruusuille.  
Ne ikään kuin keräävät voimia aina muutaman vuoden välein. 

 marjatanalppiruusu
Rhododendron ´P.M.A. Tigerstedt`
 ツツジ

  orvokki 
viola
 スミレ

Ihastuin tänä keväänä näihin orvokkeihin valtavasti.

 pensashanhikki
Dasiphora fruticosa ´Abbotswood` 
キンロバイ(金露梅)'アボッツウッド'

Pensashanhikit aloittivat kukintansa tänä vuonna ihan poikkeuksellisen aikaisin.

  pensasmustikka
Vaccinium angustifolium 
スノキ ブルーベリー

Pensasmustikat ja villisti leviävät mansikat kukkivat täyttä häkää.
Odotan valtavasti omia marjoja kypsyväksi.
On niin ihana hakea omasta puutarhasta marjat aamiaispuuroon tai mysliin.

mansikka
Fragaria 
 オランダイチゴ

 laukka
Allium
アリウム

 arovuokko
 Anemone sylvestris
アネモネ シルベストリス

Arovuokko on minusta aivan ihastuttava kasvi.
Ihastus ei ole kuitenkaan ollut molemmin puolista,
sillä en ole millään meinannut saada sitä viihtymään meillä.
Olen istuttanut sitä moneen paikkaan
ja aina se tahtoo hiipua.
Nyt löysin kuitenkin pari uutta elonmerkkiä
ja jopa kukan ja nupun. 
Olin valtavan iloinen, vaikka kukka onkin normaalia pienempi.
Mutta parempi tämäkin kuin ei mitään.

 Iris sibirica
siperiankurjenmiekka
あやめ 


 sirosara
Carex brunnea ´Variegata`
コゴメスゲ 

tarha-alppikärhö
Clematis ´Albina Plena`
クレマチス

Vielä jäi monta herkkua kuvien ulkopuolelle.
Kerrankin juhannusruusu ja siskonsa juhannusmorsian / morsionruusu 
ovat täydellisessä aikataulussa.
Ne ansaitsevat ihan omat postauksensa myöhemmin.

Oikein ihania juhannuksen aluspäiviä!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


8 kommenttia:

  1. Niin kauniita kukkia ihan kaikki. Puutarhassa käyskentely on juuri nyt parasta patterien lataamista. Rehevää kauneutta voi vain ahmia tulematta lainkaan kylläiseksi.
    Totta, kerrankin suviruusu ja juhannusruusu kukkivat samaan aikaan.
    Ihanaa juhannuksen odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt puutarha tarjoilee kaikkea kaunista yllinkyllin. Se todella lataa pattereita, kunhan vain muistaa pysähtyä latautumaan. Monta kertaa sitä meinaa touhottaa ympäriinsä ja ärsyyntyä vain kaikesta tekemättömästä työstä, ettei vastaanota kaikkea kauneutta.
      Luonnon rehevää kauneutta voi tosiaan ahmia niin paljon kuin haluaa, siitä ei tule kylläiseksi ikinä eikä siihen kyllästy ikinä.
      Ja nyt tosiaan juhannusruusu ja siskonsa kukkivat mahtavasti juuri juhannuksen aikaan. Monta kertaa kukinta on ollut jo juhannuksena ohitse.
      Kiitos samoin, ihanaa juhannuksen odotusta myös sinulle! <3

      Poista
  2. Ihanat tunnelmat, on tämä upeaa aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri!
      Tämä on totisesti niin upeaa aikaa.

      Poista
  3. Tänään ihastelin juuri juhannusruusuja kun kävin pyöräilemässä. Niin ovat kauniissa kukassa!
    Ihanaa juhannusviikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihana, kun juhannusruusujen tuoksun tuntee ihan ohimennessäänkin. Nyt onkin mahtava käydä pyöräilemässä tai kävelemässä ja samalla ihastella ympäristön kauneutta. Niin pihat kuin luontokin tarjoaa parastaan.
      Kiitos samoin, ihanaa juhannusviikkoa sinulle Outi! <3

      Poista
  4. Samaa ajattelin, kerrankin juhannusruusun pääkukinta osuu juhannusviikolle. Kaunis iiris, minulle taisi tulla samaa lajiketta tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannusruusulla on tänä vuonna aivan täydellinen ajoitus.
      Ja minustakin tuo iiris on niin kaunis. En yhtään tajua, mihin olen laittanut sen nimilapun, joten lajikkeesta ei ole tietoa. En edes muista mistä sen ostin. Jotenkin on sellainen mielikuva, että taisin ostaa sen joltain blogireissulta ja sen piti olla aivan valkoinen. Mutta kyllä minulle tuokin väri kelpaa oikein hyvin. Jotenkin muistelen, että olisiko se ollut valkoisempi viime kesänä.
      olen ihan sekaisin iiristeni kanssa. Minusta ne muuntuvat aina vuosien varrella hieman eri sävyisiksi kuin ostaessa. Joten minulla ei ole muidenkaan iiristeni lajikenimistä enää mitään varmuutta. Mutta kauniita ne ovat nimettöminäkin.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!