maanantai 6. huhtikuuta 2020

Pieniä pääsiäistunnelmia


Minusta on ihana valmistella kotiin pääsiäistä.
Virittelen pieniä yksityiskohtia ympäri kotia
tuomaan iloa ja pääsiäistunnelmaa. 
Varsin pienillä asioilla tunnelmaa pystyy vaihtamaan sesongeittain. 


Olohuoneemme seinällä roikkuu pieni vanha ikkuna. 
Useimmiten siinä roikkuu lasinen koeputki,
johon sujautan jonkin viherkasvin oksan tai kausikukan. 



Narsissi ´Geneve` (Narcissus)
ja helmillilja (Muscari) 


Sohvapöydälle ei voi oikein laittaa mitään korkeaa,
jotta televisio näkyy kummallekin sohvalle. 
Siinä on usein myös jotain iltapalaa tai 
naposteltavaa, 
joten pieni asetelma on käyttökelpoisin. 
Pieniin maljakoihin en taida kyllästyä koskaan. 
Olen intoillut niistä jo monta vuotta.


Kevään valo leikkii usein tällä pöydällä,
luoden valoa ja varjoa.




Olohuoneen sivupöydällä on lasijalkainen lamppu,
jonne voi laittaa milloin mitäkin koristetta.
Joulun tienoilla siellä taisi olla eukalyptuksen oksa,
syksyllä siellä oli heiniä
ja nyt pienet höyhenet koristavat lampunjalkaa. 
Lasi materiaalina on ihanan ajaton.
Pienten lasimaljakoiden lisäksi rakastan erilaisia lasisia kupuja. 

 Tämän ja ylempänä näkyvän pienen vihreän 
linnunpesälautasen olen ostanut viime kesänä Art Story Inkoosta. 
Ne ovat Maarit Lassilan upeaa keramiikkaa. 
Niitä löytyy myös HUONEettRUMin nettikaupan valikoimista. 

Linnunpesä on minusta ihana teema oikeastaan aina,
mutta varsinkin keväisin se on yksi suosikeistani.

Onko sinulla joku tietty pääsiäiskoriste,
jonka laitat esille joka pääsiäisenä?
Meillä on pari keraamista pupua,
jotka ovat jo vuosia olleet pääsiäisen ehdottomat koristeet.
Täytyykin kaivaa ne esille yläkaapista.

Kaunista ja lämmintä pääsiäisviikkoa!

P.S. Kahdessa edellisessäkin postauksessa oli vinkkejä pääsiäiseen:
Pääsiäisinspistä
Laatikollinen pääsiäistä

 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

10 kommenttia:

  1. Kauniita pääsiäiskoristuksia! Minä tuon aina meille kotiin yhden virpomisvitsan koristeeksi.
    Mukavaa pääsiäisviikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! <3
      Virpomisvitsat ovat ihania koristeita. Oikein harmitti, kun tänä vuonna ei voinut virpoa. Sisarusten lapset onneksi virpoivat virtuaalisesti. Yleensä kerään eteiseen kaikki kauniit virpomisvitsat suureen maljakkoon. Minusta on ihana, kun naapurin lapset jaksavat askarrella todella hienoja vitsoja. Tosin tässä naapurustossa lapset alkavat olla jo niin vanhoja, että joka vuosi virpojia on aina vähemmän.

      Poista
  2. Valkea narsissi hurmaa kauneudellaan!
    Ja herkät helmililjat vain korostavat sen kauneutta. <3
    Todella kauniit myös nuo linnunpesä-lautaset.
    Lasikupuja löytyy minultakin ja niiden alle pääsee taas käsintehdyt koristemunat höyhenineen.
    Kukat täytyy tänä vuonna käydä omalta pihalta, eli eiköhän kärsimyskukat pääse pöytää koristamaan!

    Nautitaan ihanasta kevään juhlasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kevään kukkijat ovat niin herkkiä ja suloisia. En kyllästy niihin koskaan.
      Ja nuo linnunpesä-lautaset hurmasivat minut täysin. Olisin voinut ostaa niitä joka kokoa ja väriä, mutta hillitsin itseni.
      Lasikuvut ovat niin kivoja, kun niiden alle voi laittaa milloin mitäkin. Todella monikäyttöisiä ja kauniita.
      Sulla on nyt niin erilainen pääsiäinen. Onneksi saat haettua pihalta pääsiäiskukkia. Ja mikä voisikaan olla kuvainnollisempi kuin kärsimyskukka pääsiäispyhiin.
      Espanjalaisille pääsiäinen on suuri juhla, joten siellä on varmasti suuri harmitus, kun se täytyy viettää vain pienessä piirissä ja poikkeustilassa. Ajatukset ovat monen tutun luona siellä. <3

      Mutta nautitaan tästä kevään juhlasta ja kauneudesta kaikesta huolimatta. Tänään täälläkin on todella kaunis ja lämmin päivä. Sipulikukat nousevat nyt nopeaan tahtiin maan uumenista ja kaunistavat puutarhan. Harvoin täällä pääsiäiskukat kukkivat puutarhassa pääsiäisen aikaan.

      Poista
  3. Pienet lasimaljakot on niin suloisia. Itse laitan aina ehdottomasti esille mummolta perityn kukon jostain 1970-luvulta. Ja pesiä ja munia pitää olla. Blogissani Viherrin on arvonta meneillään, tervetuloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet lasimaljakot ovat niin monikäyttöisiä. Niihin saa helposti luotua pieniä asetelmia pitkin vuotta.
      Nuo perityt koristeet ovat niitä rakkaimpia. Minullakin on muutama joulukoriste, joita ilman joulu ei oikein tunnu miltään. Pääsiäiskoristeeni ovat oikeastaan kaikki itse hankittuja, eikä niillä ole ihan samanlaista tunnearvoa. Monista kyllä tykkään paljonkin. Ja ovathan ne sitten omille lapsille niitä lapsuuden koristeita, joita on ihana vaalia.
      Ja pesät ja munat kuuluvat pääsiäiseen. Ne luovat toivoa uudesta.
      Ja kävinkin kurkkaamassa blogistasi ihanan arvonnan ja osallistuin siihen.
      Olipa niin aurinkoiset ja keväisetkuvatkin, että tuli oikein hyvälle mielelle.

      Aurinkoa päivääsi! <3

      Poista
  4. Minulla on kaupan suklaamunia, niistä tulee niin lapsuus mieleen kun muinoin niiden sisällä oli usein sormus joka oli mielestäni tosi kaunis, muovihärpäkkeet eivät oikein sitten myöhemmin napanneet. Olen perinteisten koristeiden kannalla kuten pääsiäisruoho ja pajunkissat. Olet varmaan huomannut instassa kun suosin vanhanaikaisia juttuja. Mukavaa hiljaista viikkoa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perinteiset ja vanhanaikaiset jutut ovat minunkin mieleeni. Niihin ei kyllästy niin helposti kuin trendijuttuihin.
      Pääsiäisruoho ja pajunkissat kuuluvat meidänkin pääsiäiseen. Paitsi, unohdin kylvää pääsiäisruohon tänä vuonna. Onneksi on kuitenkin kukkia.
      Mukavaa hiljaista viikkoa myös sinulle! <3

      Poista
  5. Ihania kevään pilkahduksia ja tyylikkäitä yksityiskohtia. :)

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!