sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Peikonkämmen

Kaupallinen yhteistyö: Huiskula Oy

 peikonkämmen
Philodendron bipinnatifidum
ヒトデカズラ

Aurinko paistaa ihanasti (niiden likaistenkin) ikkunoiden läpi.
Tekee mieli siivota, raikastaa kotia
ja heittää kaikki tunkkainen pois. 
Tilalle kaipaa elävää vihreää.
Vielä ei ulkona puutarhassa ihan valtavasti viherrä,
vaikka kevät onkin etuajassa ja pieniä ihania lupauksia nousee sieltä täältä.
Onneksi viherkasvien ja taimien kanssa voi puuhailla sisälläkin
ja niiden avulla tuoda keväistä ilmettä kotiin. 
Itsellä on ainakin herännyt jonkinlainen pesänrakennusvietti
ja tekee mieli uudistaa hieman kotia. 
Luulen, että talven vietto kotoa pois ja kevät vaikuttavat minulla tähän uudistusvimmaan
enemmän kuin koronakotoilu.
Kodin merkitys on varmasti myös 
kasvanut meillä kaikilla ihan uusiin mittoihin viime viikkoina. 
Viherkasveilla saa helposti uutta ilmettä kotiin
ja sitä kovasti kaivattua elävää vihereyttä.

Esittelen teille tänään kauniin peikonkämmenen, 
Se on helppo ja graafisen upea viherkasvi,
joka on yksi köynnösvehkalaji. 


Peikonkämmennen hoito:
- Kastele säännöllisesti ja pidä multa tasaisen kosteana,
mutta varo märkyyttä.
- Lannoita kerran viikossa maaliskuusta marraskuuhun. 
- Peikonkämmen viihtyy puolivarjossa ja varjossa.
Vältä suoraa auringonvaloa.
- Lisäys pistokkaista.


- Peikonkämmentä kutsutaan myös pariliuskavehkaksi.
- Sen kauniskuvioinen runko muodostuu ajan myötä,
 kun vanhat lehdet irtoavat siitä.



Olisi kiva kuulla, saako kevät myös teillä tällaista vihreän kaipuuta aikaiseksi.
Vai innostutteko viherkasveista enemmän syksyllä?

Kauneutta ja keväistä vihreyttä päiväänne!


 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


14 kommenttia:

  1. Mä hankin keväisin lisää viherkasveja ja kukkiviakin, sillä tekosyyllä että siirrän ne kesäksi työpaikalleni. Istutin myös vaahtera-aulion ja tuoksupelargonin taimia ruukkuihin ja kylvin myös mummobalsamia. Saa nähdä, jääkö kaikki ruukut tänä kesänä itselleni? Jos emme voi avata työpaikan ovia, saan ripotella ruukkuja pihallekin ja kaikkialle terasseille!
    Minulla oli aiemmin miehen serkulta saatu iso peikonlehti, parimetrinen mutta siitä tuli niin ränsistynyt, että heivasin sen pois. Olohuoneen katto on kyllä yli kuuden metrin, joten pituutta olisi voinut tulla lisääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä tekee mieli kaikenlaisia kasveja lisää, vaikka tekosyidenkin varjolla. Minäkin mietin aina, että pitäähän blogiinkin saada kuvamateriaalia ym. syitä hankkia kasveja.
      Peikonlehti kasvaa tosiaan ihan uskomattoman suureksi. Nyt on vähän aikaa ollut markkinoilla peikonlehden pienempi versio aarnipeikonlehti (Monstera adansonii). Se on aika kiva kasvi myös eikä vie niin paljon tilaa kuin peikonlehti.

      Poista
  2. Minussa on varmaan jokin vialla, kun en innostu viherkasveista. Meillä ei oikein valo riitä ja en tykkää mullanvaihdoista yms., kun tulee sotkua. Kevätaurinko on kyllä saanut melkoista siivousintoilua aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oletkin Kukkaiselämän Satu. <3
      Susta tulee mieleen enemmän kukkivat kasvit kuin viherkasvit.
      Kevätaurinko saa kyllä kaikenlaista aikaiseksi. Minäkin olen siivoillut ihan innolla ja järkännyt kaappejakin. Nyt tekee mieli raivata kaikki turha ja päästää valo sisään.

      Poista
  3. Kyllä todellakin innostaa hankkimaan kasveja, mutta tiedän myös itseni kasvien kanssa, joten ehkä aloitan yhdestä kasvista ja katson, onnistunko sen pitämään elossa :)
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi kasvi on jo ihana juttu. Ja tuo on kyllä hyvä sääntö muistuttaa monessa muussakin jutussa. Sitä tulee hamstrattua kaikenlaista kamaakin, vaikka ei ole varma ehtiikö ja pystyykö kaikesta pitämään huolta.
      Tässä koronakotoilussa on se hyvä puoli, että ei tule lähdettyä kaupoille heti ensimmäisestä mielijohteesta. Tulee harkittua ensin vakavasti.
      Kasvien suhteen mä olen kyllä aikamoinen. Niitä ei koskaan tunnu olevan liikaa.
      Kiitos samoin, mukavaa alkanutta viikkoa myös sinulle Outi! <3

      Poista
  4. Haha, mun viherkasvi-innostus ei katso vuodenaikaa. :D Aina valmis antamaan vielä yhdelle kodin. Tuo peikonkämmen on ihana, tuo kotiin mahtavaa viidakkomaisuutta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aina on hyvä vuodenaika hankkia kasveja. Syksyllä kaipaa vihreää sisälle, kun puutarhassa kaikki menee talviteloille. Sitten onkin jo joulukukkien vuoro. Tammikuussa alkaa kevättää ja lisää kasveja on taas saatava. Kunnes tuleekin oikea kevät ja kesä, silloin kasveja vasta on saatava. Eli ei taida täälläkään olla yhtään vuodenaikaa, ettei kasveja tekisi mieli lisää.
      Tuo peikonkämmen tuo tosiaan ihanaa viidakkomaisuutta kotiin. Minusta lehden muoto on todella upea.

      Poista
  5. viherkasveja löytyy lähes joka huoneesta, kylppäristäkin täl erää. välillä on ollut vuosiakin ilman viherkasveja, kun oli paljon jotain muita aikaa vieviä juttuja. nyt into on taas ihan uusissa sfääreissä, kun tein pari vuotta sitten kudontahuoneesta yhdistetyn työ-ja viherhuoneen. jäin viime kesänä eläkkeelle ja nyt sitten en tarvitse enää työhuonetta, joten arvaatkin varmaan, et kasvit ovat vallanneet koko huoneen!
    peikonkämmekkä minulle uusi tuttavuus. pitääkin tutkia löytyiskö kaupasta, voisin hankkia sellaisen viherhuoneeseen, tykkään kasvien erilaisista lehtimuodoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että sulla on oikea viherhuone. Siellä kaikki työhuoneen askareetkin sujuvat varmasti hyvin, kun vihreän katseleminen antaa virtaa.
      Meillä on yhteinen työhuone miehen kanssa ja ikkunat ovat pohjoiseen. Ilmansuunta on hyvä, koska tietokoneen ruudulle harvoin osuu auringon säteitä. Mutta kasvien kanssa ilmansuunta on hieman hankala. Olen kyllä tuonut tänne muutamia varjommassa viihtyviä huonekasveja, mutta oikein valoisa ja viherkasveilla sisustettu työhuone olisi kyllä niin ihana ja inspiroiva. Työkin sujuisi varmasti tosi sukkelasti ja ajatus virtaisi hyvin.

      Minäkin rakastan erilaisia lehtimuotoja ja värejäkin. Ne tuovat mahtavaa kontrastia vihersisustukseen.

      Poista
  6. Hei, olisipa ihanaa saada tuollainen peikonkämmenen verso💚🌱
    T.Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peikonkämmen on tosi ihana kasvi. Viikonloppuna vaihdoin sille mullat ja mietin jo voisiko sitä jakaa. Päätin kuitenkin olla vielä jakamatta, että siitä tulisi mahdollisimman muhkea.
      Lämmin suositus tälle peikonkämmenelle. Se on osottautunut myös mahtavan helpoksi.

      Poista
  7. Hei Riina, jos jossain vaiheessa päätät jakaa kasvia niin meillä olisi tarjota sille uusi koti🌱💚🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy pitää mielessä, kun ensi vuonna vaihdan multia sille. Toivotaan, että kasvaisi jaettavaksi asti.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!