torstai 11. heinäkuuta 2019

Tuias keramiikka


Näin kesälomalla minulla on ollut muutama paikka,
jossa olen halunnut ehdottomasti käydä.
Tuias keramiikan uusi paja ja kahvila oli yksi kärkipään toiveista.


Muutama vuosi sitten sain syntymäpäivälahjaksi Tuias keramiikan 
kahvikupin ja lautasen siskoltani ja tädiltäni,
Ja se oli rakkautta ensi silmäykseltä tai paremminkin ensi kahvikupillisesta.
Pitkään minulla oli vain tämä yksi kuppi ja yksi lautanen,
joista join ja söin erikoistilanteissa.
Ne kahvihetket tuntuivat aina jotenkin erityisen rauhoittavilta ja virkistäviltä.
Olen esteetikko näissä kuppiasioissa.
Ei ole todellakaan yhdentekevää, millaisista astioista syö ja juo ihan arkipäivänäkin.
Myöhemmin hankin joitakin astioita lisää ja 
nyt tyttäreni jakaa myös ihastuksen näihin astioihin kanssani.
Välillä meinaa tulla jopa hieman kilpailua, kun lempiastiat ovat tiskikoneessa.


Suuntasimme viime viikolla oikein vartavasten tyttäreni kanssa Hyvinkäälle 
tutustumaan Tuias keramiikan uuteen pajaan ja kahvilaan.
Ja reissu todella kannatti.
Tunnelma pajassa ja kahvilassa olivat juuri sellaiset kuin olin kuvitellutkin. 


Ja voi mitä herkkuja kahvilassa oli tarjolla!


 Ihana Tuija kertoili pajan rakennusvaiheista ja rupatteli kanssamme. 
Kaikkialla oli paljon kaunista katseltavaa ja 
itse rakennuskin oli samassa linjassa Tuias-tyylin kanssa.



Saimme kurkistaa myös pajan puolelle.
Oli mahtavaa nähdä, mistä nämä kauniit, uniikit tuotteet ovat lähtöisin.


Pajan takaseinällä oli tuotteita odottamassa lasitusta.


Myymälän ja kahvilan puolella oli toinen toistaan kauniinpia tuotteita valmiina.
Myös tänne Vaahteramäelle lähti muutama uusi astia sekä äidille että tyttärelle. 
Ai, että voisin ostaa nämä kaikki!


Minulle nämä Tuias keramiikan tuotteet edustavat muutakin kuin kauneusarvoa.
Olen vaikuttunut tuotteiden uniikista tekotavasta. 
Tuija työstää astiat dreijaamalla ja täysin käsityönä. 
Jokainen tuote on yksilöllinen taideteos.
Se on näin massatavaran aikaan jotain niiiin ihailtavaa.
Tuotteille on myönnetty myös avainlipputunnus. 
Avainlippu kertoo, että tuote on valmistettu ja työllistää Suomessa. 
Minulle on todella tärkeää, että tiedän tuotteen alkuperän
ja sen, että tekijä saa työstään palkan. 

Myös tuotteiden ulkonäkö on minulle enemmän kuin mieleinen. 
Pidän yksinkertaisesta tyylistä ja maanläheisistä väreistä.
Nämä tuotteet eivät huuda, vaan ne ovat rauhallisia ja 
sitä tunnelmaa haluan aina kotiinikin.
Ja on näissä jotain jännän japanilaistakin. 
Juuri tällaisissa asioissa Suomi ja Japani ovat hyvin samankaltaisia. 
Yksinkertainen on kauneinta.




Suosittelen lämpimästi poikkeamaan Tuias keramiikan kahvilassa ja pajassa Hyvinkäällä!
Kahvila on tällä viikollakin auki torstaista lauantaihin. 

Tuias keramiikan kotisivuilta löydät lisää tietoa keramiikan tekotavasta, 
tuotteista ja pajan yhteystiedot ja aukioloajat: 
Myös instagramista Tuias löytyy @tuiaskeramiikka -tilin takaa. 


P.S. Tämä postaus on minun henkilökohtainen suositukseni,
eikä maksettu yhteistyö. 



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


6 kommenttia:

  1. En voi minäkään muuta kuin suositella Tuiasin huippuihania tuotteita. Ihana on myös itse käsityöläinenkin. Jos jostakin niin Tuiasin tuotteista voi olla sataprosenttisen varma, että ne ovat syntyneet kirjaimellisesti yhden naisen käsissä: alusta loppuun.

    Allekirjoitan täysin myös Tuiasin tuotteiden kohdalla ajatuksesi: vaikka ne ovat kauniita, ne edustavat paljon enemmän kuin pelkkää kauneutta.

    Kade <3. Minun kesän to do -listallani visiitti Tuiasin uudelle pajalle (joka on nii-iin loistava veto monellakin eri tavalla) odottaa vielä toteutumistaan <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuiasin tuotteita ei voi vastustaa! <3
      Suosittelen lämpimästi Tuiasin uudelle pajalle retken tekemistä.
      Me ainakin nautittiin joka solulla sekä herkullisen kahvilan tarjonnasta että silmänruuasta.
      Ja instassa näkyi, että ulkoterassikin on nyt valmis. Kauniilla säällä ulkona kahvittelu on varmasti myös ihanaa. Paitsi silloin ei voi tuijotella kauniita tuotteita kahvinjuonnin lomassa.

      Poista
  2. Aivan ihania tuotteita tuolla ja miten ihanaa, että pääsitte pajaankin tutustumaan <3 Tuollainen iso kulho salaatille olisi aivan ihana meidänkin kotiin <3
    Kaunista loppuviikkoa sinulle Riina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo salaattikulhot ovat varmasti niin monikäyttöisiäkin. Olisi ihana, jos pöydällä olisi tuollainen astia myös hedelmävatina.
      Tyttäreni ihastui hieman pienenpään salaattikulhoon. Ostimme hänelle ikiomaksi yhden kulhon, ruokaisan salaatin astiaksi. Tytär muistutti jo heti alkuun minua, että vie kulhon sitten mukaan, kun muuttaa omaan kotiin.

      Kaunista loppuviikkoa myös sinulle Outi! <3

      Poista
  3. Minustakin ne ovat todella kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat ja sopivat monenlaiseen käyttötarkoitukseen ja tyyliin. <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!