sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Metsässä vihertää

 kallioimarre 
Polypodium vulgare

Puutarha uinuu vielä paikoin paksun lumikerroksen alla,
mutta metsässä näyttää jo lupaavammalta.
Puiden alta lumi on jo sulanut
ja ikivihreät kasvit virkistävät ruskeaa ja valkoista maastoa kummasti.
Kallioimarre ja sinivuokko ovat jo kevät tunnelmissa.


 sinivuokko
Hepatica nobilis 
 ミスミソウ

Täytyy kyllä tunnustaa, että kaivelin hieman noita lehtiä,
että löysin sinivuokon nuppuja. 
Siellä ne odottavat valmiina sään lämpenemistä. 


Näin keväällä varsinkin,
luonnon pienet aarteet saavat mielen erityisen iloiseksi. 


  

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, YouTubessa, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

12 kommenttia:

  1. Iloisia yllätyksiä, sinivuokot on aikaisia, minullakin on yhdessä kohtaa lehtiä näkyvissä mutta en uskaltanut kaivella kun on luvattu vielä kylmiä öitä. Ei mene kauaa kun kukkivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinivuokot ovat tosiaan ihanan aikaisia ja metsän lehtivaippa suojaa niitä kevään kylmyydeltä. Luonto on aika mahtava, kun hoita itse itseään ja pitää huolen talvisuojauksista ja aikataulusta.

      Poista
  2. Sinivuokot on muutenkin niin kauniin sinisiä ja niiden kukkiessa tietää kevään tulleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat! Ja niitä odottaa todella paljon keväällä. Ne ovat melkein ensimmäisten kukkijoiden joukossa joka vuosi.

      Poista
  3. Tänään juuri siskoni kanssa katseltiin, että hyvin oli jo muutamat puut nupuissa, kun sille puolelle katua paistoin enemmän aurinko. Toisella puolella katua oli vielä talvisempaa :)
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
  4. Miesystävän kanssa ajeltiin tänään mökille käymään. Sanoin rämpiväni pellon laidalle metsänreunaan katsomaan, jos siellä olisi jo sinivuokkoja kukassa. Miesystävä epäili, tokkopa löytyy. Mutta löytyipä hyvinkin, pari jo ihan terälehtensä avanneina. Hymyhän siitä huulille tuli!

    VastaaPoista
  5. Ihania. Eilen metsälenkillä ihmettelin minne se kaikki lumi on kadonnut metsistä, kun aukeilla paikoilla sitä on vielä reilusti. Yhtä paljon luulisin metsissäkin sataneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännästi ne puut suojaavat metsänpohjaa ja lumi ei kasaannu sinne samalla tavalla.
      Tämä kevään tulo tapahtuu niin ihanan salakavalasti. Ensin tuntuu, että hanget ei pienene ikinä ja sitten yhtäkkiä kaikki on sulaa. :)

      Poista
  6. Voi kun pääsisikin jo metsäretkelle bongailemaan maasta pilkistäviä piippoja. Mutta eipä täällä vielä löydy muuta kuin lunta! Ehkäpä jo viikonloppuna.... Ihana pieni sinivuokon palleronuppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonlopuksi on luvattu mahtavan lämmintä. Kyllä metsäretket taitavat olla mahdollisia ihan pian kaikkialla. :)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!