perjantai 10. elokuuta 2018

Valon tuoja

 Clematis ´First Love`
loistokärhö
クレマチス

Olen henkäillyt monena päivänä ihastuksesta.
Vuosi sitten keväällä istuttamani loistokärhö ´First Love` 
on kotiutunut kasvupaikalleen upeasti ja 
loistaa valkoisilla kukillaan kilpaa auringon kanssa .
Illan hämärtyessä suuret valkoiset kukat tuovat valoa kuin lyhdyt
 puutarhassa kulkijalle.


Istutin ´First Love`- kärhöt syvään ja ravinteikkaaseen kasvualustaan,
samaan aikaan ja samaan kuoppaan rautatienomenapuun kanssa.
Istutusalue on kohopenkki, 
jossa on ravinteikasta komposti- ja istutusmultaa noin 70 cm syvyydeltä.
Loistokärhöt kannataa istuttaa niin, 
että juuripaakun päälle tulee vähintään vielä noin 10 cm multaa.
Tällä konstilla juuret hakeutuvat syvälle maahan ja talvenkestävyyskin lisääntyy.
Leikkasin keväällä vanhat versot noin 20 cm korkeudelta maan pinnasta.
Loistokärhöt kukkivat uusilla versoilla,
ja ne vaativat leikkauksen keväisin pysyäkseen elinvoimaisina ja kukkiakseen.
Mutta esim. alppikärhöt kukkivat vanhoilla versoilla,
eivätkä kaipaa leikkausta. 
Tarkista aina omien kärhöjesi kohdalla, mihin leikkausryhmään ne kuuluvat,
jotta et menetä kukintaa ja kärhösi voivat hyvin.



´First Love` kiipeilee itsekseen rautatienomenapuussa.
Toisaalta se on yhdistelmänä ihan kiva,
mutta itseäni häiritsee lievä sotkuisuus.
Taidankin ohjailla kärhön ensi kesänä omaan tukeensa tai maanpeitteeksi,
jotta rautatienomenapuu pääsee myös oikeuksiinsa. 
Siirtämään sitä en rupea,
koska se tykkää kasvaa juuri tuolla paikalla. 



 Kärhöt ovat niin upeita nuppuja myöten.
Ja niitä mahtuukin puutarhaan vaikka kuinka,
koska ne eivät vie leveyssuunnassa tilaa oikeastaan ollenkaan. 
Nyt vain puunrungot, säleiköt, pergolat, köynnöskaaret ja maat kukkimaan.
Kärhöt ovat nimittäin loistavia maanpeitekasvejakin.
Varsinkin pohjoisemmassa, missä kasvuvyöhyke on liian suuri arimmille kärhöille. 
Maassa lumi suojaa sitä ja moni arkakin lajike saattaa menestyä loistavasti.



Täältä näet, millainen ja kuinka iso tämä ihanuus oli viime vuonna. 

Olisi kiva kuulla sinun lempparikärhöistäsi ja niiden kasvupaikoista.

Iloa ja valoa päivääsi!

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

16 kommenttia:

  1. Oi, tuo on ihana <3 Valkoinen isokukallinen, suht aikainen loistokärhö minulla onkin ollut hakusessa. Suosikkini omista kärhöistäni on 'Elsa Späth', mutta kaikki kärhöt ovat kyllä kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisia isokukallisia kärhöjä on varmasti muitakin ihania, mutta tämä ´First Love` on ainakin testatusti kestävä ja kaunis. ´Beautiful Bride` on myös aivan ihana valkoinen loistokärhö. Siitä haaveilen itsekin.
      Googletin myös tuon 'Elsa Späth`-kärhön, sekin on todella upea.
      Kärhöihin voisi helposti hurahtaa.

      Poista
  2. Ompas hieno kärhö sinulla ja tietysti valkoinen. Minun pihani ei ole oikein kärhöille hyvä, on mulla yksi Ville de Lyon ja sekin vasta nuppuvaiheessa.:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aika jumittunut näiden valkoisten kukkieni kanssa. En vaan voi mitään, kun olen niin hulluna valkoisiin kukkiin. ;)
      ´Ville de Lyon` on myös upea kärhö ja varmasti ehtii kukkimaan vielä. Nythän on vasta elokuun alku.

      Poista
  3. Todella kaunis kärhö! Kuin unelma. :)

    VastaaPoista
  4. These flowers are stunning, I love how delicate the petals are. These photos are equally as beautiful... great work! Thanks for the share, have a fantastic weekend. Keep up the posts.
    World of Animals

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! And I wish a fantastic weekend to you too!

      Poista
  5. On se kaunis! Löytäisinköhän omasta pihasta tuolle paikan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta, eihän se vie leveyssuunnassa paljon yhtään tilaa. ;D

      Poista
  6. Minulla on oma valon tuojani, mutta se on 'Drummondii' vaahtera. Valkoisita kärhöistä rakastan suuresti hienoa 'Yukikomachia'. Muutoin suosikkien kärjessä on kaksiväriset 'Night Veil' tai 'Venosa Violacea'. Näistä on niin vaikeaa valita sitä parasta suosikkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Drummondii' onkin ihastuttava valon tuoja. 💚
      Ja nyt taas tuli uusia kärhöhimoja. Todella kauniita lajikkeita kaikki.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Thank you Maria! 💕
      I hope you have a lovely weekend too!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!