maanantai 10. huhtikuuta 2017

Huone puutarhassa


Terveisiä Kevätmessuilta!
Facebookin ja Instagramin puolella olenkin jo muutamia kuvaterveisiä teille jakanut,
mutta tänne blogiin en ole vielä kuulumisia ehtinyt kertoilla. 
Viikonloppu vierähti mukavasti messuillessa.
Perjantaina olin viettämässä omaa huvittelu- ja kiertelypäivää puutarhamessuilla,
sekä tapaamassa monia ihania puutarhaystäviä.
Lauantaina ja sunnuntaina olin juttelemassa blogin yhteistyökumppanin
 Willab Gardenin osastolla 
omasta kasvihuoneprojektistani ja puutarhanhoidosta.

Tässä postauksessa kerronkin kuvin terveisiä Willab Gardenin messuosastolta.
Messuilla oli esittelyssä 1 kasvihuone, sekä 2 terassia.




Tämä kasvihuone oli minulle tuttu tuote.
Omani on samanlainen ja samankokoinen,
vain väri poikkeaa tästä messujen viininpunaisesta.





Sitruspuut herättivät suurta ihastusta 
ja niitä kuvattiin ahkerasti.



  

Tämän terassin sisustuksen värimaailma oli lempparini.





Unelma
Asparagus setaceus, syn. Asparagus plumosus
オオミドリボウキ



lyyraviikuna
Fikus lyrata
カシワバゴムノキ




tuonenkielo
Aspidistra elatior
ハラン

Pihasuunnittelijana minua viehättää kovasti puutarhan hyödyntäminen monin eri tavoin.
Sanonkin aina asiakkailleni, että ajatelkaa puutarhaa osana kotia. 
On mahtavaa, jos kodin tyyli jatkuu kokonaisuutena myös ulkotiloissa.
Puutarhasta on tarkoitus nauttia, ja nautinto voi olla monenlaista. 
Jos tykkää hyötyviljellä ja puuhata ulkona,
kasvihuone on hyvä valinta. 
Myös kasvihuoneessa voi olla pieni oleskelutila ja sitä voi hyödyntää monella muullakin tavalla,
kuin pelkästään viljelytarkoitukseen.
Lasiterassit ja -kuistit ovat mukava välimuoto sisätilojen ja ulkotilojen välimaastoon.
Lasiterassi tuo meidän sääolosuhteisiimme todella paljon lisää käyttömukavuutta ja viihtyvyyttä.

Tee puutarhasta ja ulkotiloista itsesi näköinen ja perheesi käyttötarkoituksiin sopiva. 
Vaarana on tietysti se, että kotona alkaa viihtymään niin paljon, ettei malta enää lähteä mihinkään.
Niinhän meillä puutarhaihmisillä tuppaa käymään...

Kiitos kaikille messuvieraille mukavista rupatteluhetkistä!
Sain kokea monta todella mukavaa kohtaamista ja inspiraation jakamishetkeä.
Ja Willab Gardenin henkilökunta on kyllä mukavaa ja rentoa porukkaa.
Eräs nainen sanoikin, että osastolla oli messujen mukavimmat miehet. :D :D :D


Blogiyhteistyö:



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

30 kommenttia:

  1. Oli varmaan kivat messut! ja messujen mukavimpien miesten osastolla olit takuulla kuin kukka kasvihuoneessa ;-)
    Onpa kivan värinen tuo tummanpunainenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messut olivat tosi kivat, varsinkin kaikki puutarhaihmisten tapaamiset ja keskustelut. Niistä saa aina jotain uutta inspiraatiota ja ideaa. :)
      Kukasta kasvihuoneesta en tiedä ;) mutta on mukava, kun on leppoisa ilmapiiri.
      Tuo tummanpunainen on myös kiva väri, ja sopii varmasti monen puutarhaan. Ei ole ollenkaan räikeä, vaan jotenkin lämmin ja kotoisa.

      Poista
  2. Mielenkiintoista ja varsinkin minä mielenkiinnolla katselen vinkkejä terassin monimuotoisista sisustusmahdollisuuksista.
    Viininpunaiset puitteet, onko se nyt uutuutta vai vain värivaihtoehto. Meillä oli mahdollisuus valita joko valkoiset tai tummat puitteet, mutta sitten kuitenkin valkoinen olikin ainut vaihtoehto kun tässä samassa taloyhtiössä oli jo terassi valkoisin puittein.
    Kiitos tästä postauksestasi. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terasseja voi tosiaan sisustaa monella tapaa ja juuri omaan tyylinsä ja tarpeidensa mukaisesti.
      Viininpunaiset puitteet ovat yksi värivaihtoehto. Muut vaihtoehdot on antrasiitinharmaa (joka minulla on),tummanvihreä ja valkoinen.
      On kiva, että on eri värivaihtoehtoja. Silloin löytää juuri omaan taloonsa ja makuunsa sopivan värin.
      Kiva, jos postauksesta oli iloa! :)

      Poista
  3. Tukholmassa NT-messuilla oli esillä pienikokoinen, vaaleanpunainen, melko koristeellinenkin kasvihuone. Jollekin prinsessalle sopiva, luulisin. Itse ehkä kallistuisin mustiin puitteisiin. Näin sellaisen Turun puutarhamessuilla ja jotenkin säväytti. Oi, kuvasi ja nimesi komeilivat oikein roll upissa - hauskaa :) Tule katsomaan Mielen Lumoon Tukholman kuvia, kun ennätät. Puran niitä kortilta sitä mukaa, kun töiltä ja arkipuuhilta ennätän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, täytyyhän pienelle (tai isolle) prinsessalle olla oma kasvihuone! <3
      Tulen lukemaan innolla sun kaikki postaukset ajan kanssa. Odotan niin, että pääsen teidän matkaan mukaan messuille.
      Ja olen niin onnellinen, että olette ehjin nahoin takaisin kotona. <3 <3 <3
      Tuntui, itsestä vähän hassulta tuo oma kuva. Mutta on tietysti itsekin kiva nähdä, kuka minkäkin blogin takana on ja puutarhureita työn touhussa. :) Tämä ei onneksi ollut mikään mallikuva, vaan puutarhuri kaivelemassa kasvimaalla. ;)

      Poista
  4. Vilkaisin myös osaston. Olit juuri varattuna ja olin ystävän kanssa liikkeellä.

    Kaunis ja suuri kasvari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, olisi ollut mukava nähdä! Tiedän, että missasin pari muutakin puutarhaystävää, messuilla on aina niin häslinkiä. Mutta onneksi varmasti näemme joskus toiste uudelleenkin.
      Tuotakin kasvaria saa monessa koossa, mutta kokeneet kasvarin omistajat sanovat, ettei kasvari ole koskaan liian suuri. Eli kantsii hankkia niin iso kasvihuone, kuin tontille vaan järkevästi sopii.

      Poista
  5. Olisi ollut mukava tavata pitkästä aikaa mutta meillä meni tuo osasto ihan ohi. Oli pää liikaa pyörällä kaikesta messuilla olleesta :) Kasvihuone-esitteen olisin napannut mielihyvin mukaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuilla menee tosiaan helposti pää pyörälle, eikä kaikkea millään ehdi tai pysty edes näkemään. Huomasimme perjantaina, että vaikka kuinka yrittää kulkea osastoja järjestyksessä poukkoilee silti ympäriinsä. Aina muka näkee yhtäkkiä jotain, mitä pitää heti mennä katsomaan.
      Kasvihuone-esite on myös Willabin sivustolla, jos haluat tutkailla sitä. Ymmärrän kyllä, että paperinen versio on kivempi saada käteen. Mulla on muutamia ylimääräisiä kuvastoja, joten jos jossain nähdään, voin tuoda sulle.

      Poista
  6. Ihana neuvo, tee pihastakin oman näköinen. Tätä neuvoa aion tänä kesänä noudattaa. Värikästä on siis tulossa :)
    Messuilla oli kaikkea kaunista, harmi kun ei törmätty siellä toisiimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Persoonalliset pihat ja kodit ovat niitä kaikkein kauneimpia. Sen jotenkin aistii, kun asukas viihtyy ja on tehnyt pihastaan ja kodistaan oman näköisensä. Odotan innolla kuvia sun värikkäästä pihasta blogissasi.
      Harmi tosiaan, ettei törmätty toisiimme. Olisimme varmasti tunnistaneet toisemme, jos olisimme tulleet vastaan käytävällä. Yritetään treffata joskus toisen kerran. Olisi kiva nähdä kasvotusten, kun täällä niin usein juttelemme. :)

      Poista
  7. Aika kiva juttu kun pääsit osallistumaan messuille tuonne osastolle! Ihan mahtava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kiva päästä osalliseksi messuista vähän toisesta vinkkelistäkin. Ihmisten kanssa jutustelu antaa paljon itsellekin. Minusta tuntui, että olin enemmän saajan kuin antajan roolissa. Ideoita ja ajatuksia vaihtui molempiin suuntiin. Ja noin inspiroivassa ympäristössä oli mukava viettää aikaa myös.

      Poista
  8. Toivottavasti sait hyvät messumuistot! Nuo isot lasihuoneet ovat mahtavia, erityisesti, kun ne voi kasvattelun lisäksi varustaa oleilulle. Viihtyisän näköistä!

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain tosi kivat messumuistot kotiin tuomisiksi. :) Ideoita tarttui mukaan, ja ihanista kohtaamisista jäi pureskeltavaa pitkäksi aikaa.
      Nuo lasiterassit ja kasvihuone olivat sisustettu viihtyisiksi, mutta silti toimivan näköisiksi tiloiksi. Varmasti niistä sai paljon ideoita, vaikka ei varsinaisesti kasvaria tai lasiterassia tarvitsisikaan. Myös netissä olevat kasvarit ovat todella inspiroivia.

      Poista
  9. Voi ei, mitenköhän olen ohittanut lauantaina messuilla tuon vihreän bannerin kokonaan, jossa kerrotaan että olet ollut paikalla keskustelemassa. Kävelimme nimittäin miehen kanssa Willab Gardenin osaston ohi ja kuvasin vielä innoissani tummanpunaista kasvihuonetta. Se oli nimittäin hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, olisi ollut kiva tavata!
      Olin tosin vain viikonloppuna osastolla ja bannerikin oli vain silloin esillä. Joten jos kävitte arkipäivinä, et missannut mitään. :)
      Pääasia, että näit kasvarin. Se oli minusta niin kauniisti sisustettukin.

      Poista
  10. Ihana postaus, kiitos tästä. Hienoa että olet päässyt osallistumaan messuille, varmasti on ollut mukava kokemus. Kiva katsoa kuvia messuilta, kun en itse päässyt osallistumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos postaus ilahdutti! :)
      Messukuvia on aina mukava katsoa, vaikka olisi osallistunutkin messuille. Muut aina huomaavat eri asioita ja pääsee vähän kuin uudelleen inspiroitumaan kuvien välityksellä. Olen kuolannut myös Tukholman messukäviöiden kuvia, kun en itse päässyt paikalle.

      Poista
  11. Kävin perjantaina kuolaamassa tuota viininpunaista kasvaria. Ehkä näitkin ne rasvaiset tahrat sen laseissa ja ovenpielessä. Lotto on edelleen vetämässä, joten voiton sattuessa otan sinuun yhteyttä kokoamisvinkkien merkeissä. Harmi, ettei treffattu, mutta kuvaasi sentään moikkasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, katsoinkin ihan kuin Between olisi käynyt laseja lääppimässä! :D
      Toivottavasti lotossa tärppää. Kokoamisvinkejä voin kyllä tarjota tästä kasvarista, kun ne ovat vielä ihan tuoreessa muistissa. Laittelen kokoamisvaiheet vielä yksityiskohtaisesti tänne blogiinkin, jos niistä olisi jollekulle apua. Tai ainakin voi arvioida, pystyykö kasvarin kokoamaan omin voimin vai hankkiiko kasvihuoneen asennettuna.
      Harmi tosiaan, ettei treffattu. Toivottavasti nähdään kesän myötä jossain tapaamisessa! Ei ollakaan nähty jotenkin tosi pitkään aikaan, olisko viimeksi kesällä.

      Poista
  12. Ihana Riina!! Olen iloinen puolestasi, että olet saanut mahdollisuuden tehdä yhteistyötä! Mielikuvitusta hykerryttäviä kuvia! Olisikin ihana kasvattaa sitruspuuta kasvihuoneessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Laura! <3 On tosi ihanaa, kun te blogiystävät olette niin sydämestänne aina mukana. Meillä puutarhaystävillä on kyllä ihana yhteishenki, toisten onnesta osataan aina iloita ja esim. kasvien talvituhot saavat ystävänkin puolesta harmistumaan oikein kunnolla.
      Mulla on nyt yksi tuollainen sitruspuu olkkarissa. Vielä en uskaltanut kasvariin sitä viedä. Mies kyselikin, kuinka kauan nuo kaikenmaailman kasvit ja taimet ovat vielä täällä sisällä. En ihan uskaltanut kertoa koko totuutta. Vihersisustus on sitäpaitsi muotia, ja onhan noi tomaatitkin vihreitä!

      Poista
  13. Lottovoittua mäki orottelen. Kummasti vaa tuuri kiärtää. Tua ihana viininpunaane sopiis meille. Passaas terassin rimootuksehen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti lotto ei ole osunut minunkaan kohdalle. Voi olla tietysti syynä myös se, etten ole lotonnut. :) Mutta en kyllä voita missään muussakaan arvonnassa ikinä.
      Mutta vähintään lottovoittajaksi tunnen itseni, kun oma kasvari seisoo pihalla. Se oli niin suuri haaveeni todella monta vuotta.
      On kyllä ihana, että noissa kasvareiden rungoissa riittää värivaihtoehtoja. Jokaisen pihaan luulisi löytyvän sopiva.

      Poista
  14. Kyllä oot niin oikeessa, messujen hauskin porukka löytyi juurikin tuolta osastolta, karkeista puhumattakaan:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdinkin mainita karkit! :) No, ensi vuonna kaikki kipin kapin Willab Gardenin osastolle pitämään hauskaa ja syömään karkkia. :D
      Messuilla on kyllä hyvä pitää veren sokeri kohdillaan, muuten saattaa nääntyä, kun ei innostuksissaan muista syödä.

      Poista
  15. Täältä löytyy vielä yksi lottovoiton odottelija! Ihana kasvihuone varmasti! Kun Tukholmassa näin vaaleanpunaisen prinsessaversion, muistin sinut :D Varmasti standilla riitti vierailijoita kovin, hienolta näytti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni Tukholman kävijä on maininnut vaaleanpunaisen prinsessakasvarin. Se taisi olla ihastuttava. <3
      Osastolla riiti väkeä ja oli mukava, että osasto oli tilava. Kasvihuoneet ja lasiterassit kiinnostavat monia ja monenlaisessa tarkoituksessa. Parasta onkin muunneltavuus omiin tarpeisiinsa sopivaksi. :)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!