perjantai 27. maaliskuuta 2015

Ajatuksia pää täynnä...

 vaaleajouluruusu
Helleborus niger
Christmas rose
クリスマスローズ 
(kukki kauniisti Gardenian puutarhassa eilen)

Viime viikot ovat olleet niin idearikkaita ja täynnä uusia ajatuksia ja kokemuksia,
että meinaan olla ihan pyörällä päästä.

Viime viikolla osallistuin työni puolesta puutarha-alan koulutukseen 
ja sain tietoa ensi kesän uutuuskasveista ja tuotteista.
Sen lisäksi pääsin kolmena iltana todella mielenkiintoiselle
Japanilaistyylisen puutarhan perusteet kurssille
Kurssi oli Gardeniassa ja meitä opetti hortonomi Katja Uski, 
joka on työskennellyt vuoden oppilaana japanilaisessa puutarhassa.


 Myös Gardeniassa on kaunis, kuiva japanilainen kivipuutarha.
Täältä löydät lisää tietoa puutarhasta.
Gardenian puutarha on kaunis näin lehdettömäänkin aikaan.
Nämä kuvat ovat otettu eilen. Ilma oli kyllä jäätävä, mutta tunnelma oli silti hyvä.


teehuone

Onni myös potkaisi minua tällä viikolla.
Voitin Oravanpesä-blogin arvonnassa liput Kevätmessuille Helsinkiin.
Oravanpesän Kati oli kirjoittanut minulle myös kauniin kortin ja mukana oli kosmoskukan siemeniä. Kyllä piristi todella! Kiitos Kati! 

 Vietinkin eilen ihanan päivän kuopsuttajaystäväni Eijan kanssa messuilla 
ihastellen ja tutustuen kaikkeen uuteen ja inspiroivaan.

Oli hauskaa tavata myös Blogiystäviä,
Kukkalan Sannan ja 100% outdoor Katin kanssa sovimme tärskyistä Kotipuutarha-lehden osastolla.
Sannan kanssa tapasimme ensi kertaa, Katin kanssa olemme tavanneet aiemminkin.
Mukava nähdä myös kasvotusten, 
kun blogien välityksellä tulee kuulumisia ja ajatuksia vaihdettua usein.
Tapasin myös pikaisesti Oravanpesän Katinkin. 
Harmitti, kun oli jo niin kiire kurssille ettemme ehtineet kunnolla jutella.
Mutta kiva, että edes pikaisesti ehdimme moikata.

Messujen kuvissa riittää vielä vähän setvittävää, laitan lisää inspiraatiokuvia kun saan kuvat plärättyä.
Ja on mukava, jos ehditte käydä ensin itsekin messuilla, ennen kuin paljastan enempää.

Inspiraatiota täällä tarvitaankin.
Meillä alkoi jo tällä viikolla yksi uusi projekti.
Mutta siitäkin lisää myöhemmin...

Oikein hyvää viikonloppua!





19 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta tuo japanilaistyylisen puutarhan kurssi. Japanilaiset puutarhat ovat niin kauniita! Ehkä sovellat oppeja jollakin tapaa omassa puutarhassasi? Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurssi oli todella mielenkiintoinen. Tosin kolmessa illassa ei ehdi kuin vähän raapaista pintaa. Katja sanoi meille aluksi; että japanilaisen puutarhan innostus on kuin suo, siinä joutuu aina vaan syvemmälle. Sama pätee varmasti kaikkeen puutarhaintoiluun.

      Poista
  2. Jännittäviä kursseja. Mietin edelleenkin uskallanko lähteä messuille, jos se olisikin vain ideoiden hankkimista. Mutta kun liha on heikko kaikkien houkutusten äärellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liha on todella heikko meillä muillakin, ainakin mulla puutarhajutuissa.
      Mutta tällä kertaa en ostanut yhtään kasvia, sipulia, juurakko enkä siemeniä. Ihmettelin itsekin itsekuriani. Ahmin ideoita ja kirjoja tuli kyllä vino pino hankittua.

      Poista
  3. Ihania kursseja, kumpa pääsisi itsekin jollekin vastaavalle!! Vautsi onko teillä kaivinkone jo hommissa, kiinnostaa kovasti mitä siellä puuhataan??! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsele Gardenian sivuilta muitakin kursseja ja joskus jopa paikalliset kansalaisopistot voivat järjestää yllättäviäkin kursseja.
      Meillä vähän seisahtui toi pihaprojekti, kiireiden ja ilmojen takia. Mutta paljastan lisää myöhemmin....

      Poista
  4. Minä olen valitettavasti hieman menettänyt mielenkiintoni puutarhamessuihin. Viime vuosina ei mielestäni ole ollut tarjolla mitään kovin innostavaa ja inspiroivaa. Lieneekö lama iskenyt myös tarjontaan. Todella kiva nähdä mitä pihallenne ilmaantuu tulevaisuudessa?

    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, monesti messut ovat hieman samantyyppisiä. Ja haluaisi nähdä jotain tosi ihmeellistä ja uutta. Aina tuntuu että olisi hienoa jos olisi vielä enemmän rakennettuja pihoja näytillä. Mutta kun miettii näytteilleasettajien työtä ja kustannuksia, tajuaa miten kovan työn takana kaikki on.
      Hauska nähdä noiden Ruotsinmessu-matkaajien blogeista, miten runsaasti ja paljon siellä oli nähtävää. Markkinatkin tosin ovat hieman suuremmat ja täytyy myöntää että naapurissa ollaan aina askeleen meitä edellä.
      Laittelen kuvia pihastamme, kun siellä on enemmän näytettävää.

      Poista
  5. Vanha tuttuni vuosien takaa, Katja Uski!
    Mahtavaa japanilaisen puutarhataiteen kunnioitusta!
    Vietä hauskaa messuviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja oli kyllä pätevä kurssin vetäjä. Ahmin hänen tietouttaan ja olisin voinut olla kurssilla enemmänkin. Nyt täytyy itse yrittää opiskella hieman lisää. Mutta taitaa olla ettei elämän pituus riitä japanilaisen puutarhataiteen sisäistämiseen.

      Poista
  6. Miten valtavasti jouluruusun kukkia. Täytyy ottaa Gardenia kesällä matkakohteeksi. Messuille en tällä kertaa pääse, mutta mukavaa kun blogisi kautta pääsen niitäkin vilkaisemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämmästyin itsekin kun näin tuon jouluruusukukkapaljouden erään puun alla. En ollut käynyt Gardeniassa aiemmin, itsekin haluan kyllä käydä siellä muinakin vuodenaikoina.
      Blogeissa varmasti saa kuvatiivistelmän messujen annista. On hauska nähdä mitä muut ovat bonganneet, vaikka olenkin käynyt messuilla.

      Poista
  7. Eipäs törmätty eilen! Oho, mitäs teillä tapahtuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oli messuilla jo torstaina, sä taisit olla perjantaina. Ois ollu kyl hauska törmätä.
      Perästä kuuluu, mitä me oikein kaivellaan.... :)

      Poista
  8. Oli TOSI hauska törmäillä torstaina, ja jutustella ihan kasvotusten :) :)

    Ja kiitos tuosta Gardeniamuistutuksesta, täytyykin käväistä siellä joku päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan hauska nähdä!!! Toivottavasti nähdään vielä uudelleenkin. :)
      Siihen asti vieraillaan blogien kautta.

      Poista
  9. Olipa kiva törmätä tostaina! :) Liput totisesti taisivat osua oikeaan osoitteeseen. Messuilin tänään kunnolla ja nyt on ihan poikki siitä kävelystä ja kiertelystä. Päässä kuitenkin pyörii niin paljon ideoita ettei malttaisi lainkaan enää odotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan kiva törmätä!
      Kyllä liput tosiaan osuivat oikeaan osoitteeseen.
      Ens vuonna vois ajatella tulevansa kahtena päivänä, ois ollu hauska kuunnella muutama luentokin. Nyt aika ei sellaiseen riittänyt.
      Messujen jälkeen sitä on aika poikki vaikkakin tosi innostunut. Malttamaton mieli on täälläkin. Meillä kyllä satoi tänään taas lunta. Blääh!

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!