keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Rakkaiden tätien akileija

Aquilegia vulgaris var. alba
lehtoakileija
オダマキ尋常性



Akileijat ovat mielestäni niin kauniita
ja tuovat myös lämpimiä tunteita ihmisistä, 
joilta olen jakotaimia saanut.

Rakas iso-tätini Eeva (melkein 93v.) on nykyään sänkypotilas ja pahasti dementoitunut.
Mutta muutama vuosi sitten, hän vielä huudahti "Kauniita akleijoita", vaikkei paljon muuta enää muistanut.
Eeva-tädin oma piha oli kukkameri, vaikkei hän paljon siihen rahaa ollut käyttänytkään.
Aikaa sitäkin enemmän.
Jakotaimilla ja siemenillä, hän oli loihtinut kauniin ja hyvin hoidetun puutarhan.
Myös sisäkasvejen pistokkaita vaihdeltiin ahkerasti sukulaisten ja naapureiden kesken.

Tämän akileijan pistokkaan olen saanut rakkaalta Titta-tädiltä.
Hänen kanssaan soitellessa ja kyläillessä päälimmäiset puheenaiheet ovat kasveissa. 
Olemme myös heittäneet monta kivaa puutarhamatkaa yhdessä.
Välillä saan hänet yökylään meille, ja me kikatellaan ja puhutaan syvällisiä ja kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Haluan myös lähettää tämän postauksen myötä, lämpimiä ajatuksia mieheni tädille.
Hän touhun ja kuopsutuksen ystävä on ollut myös kivoilla messureissuilla mukana 
ja ideoita on vaihdeltu puolin ja toisin.
Ja tullut minullekin tärkeäksi ja läheiseksi.
Tällä hetkellä hän on vakavasti sairaana.
Mutta mieli ihanan valoisana. 

On ihanaa kun on olemassa tätejä  "isoja, omia ja lainattuja"!
Kiitos kaikesta!







10 kommenttia:

  1. Akilleijat ovat totisesti ihania ja niin muistorikkaita. Meidänkin pihan akilleijat ovat tulleet monen rakkaan ihmisen puhtarhoista ja jokaiseen liittyy jokin ihana muisto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihana, kun tämä puutarhailu on niin moniulotteista, tähän liittyy niin paljon asioita ja historiaakin. Ja sekin on tärkeää että kasvien vanhat kannat säilyy, koska ne ovat niitä sitkeimpiä ja tänne tottuneita tapauksia.

      Poista
  2. Ihana postaus! On ihanaa, jos puutarhassa on kasveja, joilla on erityinen historia. Itse odotan, että saan äidiltäni särkyneen sydämen alun, jonka hän on saanut omalta äidiltään vuosia sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, on ihanaa että kasvit säilyvät noin suvussa!

      Poista
  3. Ne kasvit, joita on saanut sukulaisilta tai ystäviltä, säilyy ikuisesti muistoissa ja niitä ihaillessa muistaa myös niiden antajaa.

    VastaaPoista
  4. Se on hauska, kun jostain kasveista tulee heti joku ihminen mieleen.
    Joka kerta muuten kun katson mun "leppäkerttujen kylpyallasta", ni mul tulee sut mieleen. :) Ei oo muuten leppäkerttuja vielä näkynyt, tai sitten ne kylpee kun me ollaan jo nukkumassa.
    (Täytyykin laittaa johonkin postaukseen kuvat kylpyaltaasta, että te muutkin näette mistä on kysymys.)

    VastaaPoista
  5. Hieno postaus. Varmaan suurimmalla osalla meistä puutarhaihmisistä on pihallaan kasveja tai kasvi, jonka joku läheinen ja tärkeä ihminen on lahjoittanut. Näin on minunkin kohdallani. Muisto kasvin antajasta jää, vaikka hän olisi jo poistunut tuonpuoleiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, on ihana kun on konktreettisia muistoja rakkaista ja kasvien myötä muisto on jotenkin niin elävä. Näistä rakkaista tädeistäkin kahta ei ole enää täällä ihastelemassa akileijoja. <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!