sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Pelargonioiden huoltopäivä

Pelargonium
Geraniaceae-heimo

Minun  pitäisi varmaan julistaa 16.3. viralliseksi pelargonien huoltopäiväksi.
Olen nimittäin aivan sattumalta,
 nyt jo kolmantena vuonna, innostunut huoltamaan pelargonini kevätkuntoon 16.3.
Joulua ennen rapsin kuivia lehtiä pois, kastelun yhteydessä.
 Muuten pelargonini ovat olleet aika oman onnensa nojassa. 
Ne talvehtivat autotallin ylähyllyllä, noin 10 asteen lämmössä.
Täältä löydät enemmän juttua pelargonioitten talvetuksesta.

Ihanaa vihreää! 
Kaikki pelargonini näyttävät selvinneen talvesta.

 Otin kaikista pelargonioistani pistokkaita.

Pesin ruukut.

 Käytin Neudorffin juurrutusainetta ensimmäistä kertaa.
Juurrutusaine pitäisi edistää kasvien juurtumista ja vahvistaa kasvien juuristoa. 
Se on merileväpohjainen ja luonnonmukainen.
Sitä voi sirotella suoraan istutuskuoppaan
 tai pistokkaat voi kastaa heti leikkaamisen jälkeen tiivisteeseen.
 tai sitä voi sekoittaa uuden mullan kanssa.
Juurrutusainetta voi myös lisätä kasteluveteen, jolloin se edistää kasvien juuristoa ja 
samalla vahvistaa kukintaa.

Istutin pistokkaat suoraan kylvömultaan.
Halutessaan pistokkaat voi myös juurruttaa lasissa.

 Ja tässä on ihana saaliini. 
Vasemmalla on vaaleanpunaista ja valkoista kotipelargoniaa (Pelargonium Zonale-ryhmä) sekä valkoista Mårbacka pelargoniaa (Pelargonium zonale ´Vit Mårbacka). 
Oikealla saviruukuissa valkoista riippapelargoniaa (Pelargonium peltatum).

Autotallissa on talvehtinut myös kirjomaahumala (Glechoma hederacea ´Variegata`).

Myös jouluruusuni (Helleborus niger) odottelee autotallissa kevättä ja maahan istutusta.


Myös sinisarjani (Agapanthus umbellatum ´White`) on edelleen hengissä.
Vaikken ole saanut sitä kertaakaan kukkimaan.
Se talvehtii autotallin ikkunalla pelargonioiden kanssa.
Täältä voit lukea tarinan sinisarjastani.

Toivottavasti kaikki pelargoniani juurtuvat ja sinisarjani kukkisi tänä kesänä ensimmäistä kertaa.

Täällä Vaahteramäellä on noin 5 cm lumipeite, mutta iltapäivällä aurinko paistoi ihanan keväisesti.

Lisää hurmaavia pelargonioita, niiden historiaa ja hoito-ohjeita:
Mökki ja Pelakuu, Stiina Kiiveri
Suuri pelargonikirja, Susanna Rosèn
Ihanat pelargonit, Rosen ja Rasehorn
Kiehtovat pelargoniat, Christa Holm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta kommentista!