perjantai 27. syyskuuta 2013

Perennat talventörröttäjiksi



pioni
´Paeonia`

Vihreitä perennanvarsia ei kannata leikata näin syksyllä.
Siihen on ainakin 3 seuraavaa syytä:

-Perennanvarret ovat kivoja talventörröttäjiä lumen seassa, 
näin piha ei ole kuin pannukakku.

-Toinen syy on että varsinkin onttovartiset leikatut perennat imevät kuin pillit juurakkoonsa vettä. 
Ja juurakko saattaa mädäntyä ja kasvi kuolla.

- Tärkein syy on kuitenkin se, että kun perennat saavat näin tuleentua hiljalleen,
lehtivihreä hajoaa mm. typeksi, jota kasvit tarvitsevat aineenvaihduntaan. 
Kasvun aikana varsiin ja lehtiin muodostuneet hiilihydraatit muuttuvat yksinkertaisiksi sokereiksi, jotka kulkeutuvat ja varastoituvat juuristoon maan alle.
Kun kasvit annetaan kellastua ja kuihtua rauhassa, se talvehtii hyvin ja kasvaa seuraavana kesänä komeammaksi ja runsaskukkaisemmaksi.

Itse leikkaan perennanvarret vasta keväällä.

Suuremmat leikkuuroskat heitän kompostiin, mutta muut silppuan kukkapenkkiin. 
Näin silppu kompostoituu paikallaan ja tekee kasvualustasta muhevampaa. Madot hajottavat silpun kasvin hyväksi. Näinhän luonnossa ja metsässäkin tapahtuu.
Kukkapenkki on hetken aikaa hieman epäsiisti, mutta äkkiä uudet kasvustot peittävät silpun.
Mutta jos tontilla on valtava kotilo-ongelma, silloin kannattaa kerätä kasvijätteet pois.
Myös kasvit joissa on esim. härmää tai muita tauteja kannattaa kerätä ehdottomasti pois.

SIEMENTEN KERÄYS
Myös siemeniä kannattaa kerätä kasveista, joita haluaa lisätä. 
Esim. Akileijaa on helppo lisätä siemenistä. 

Akileijat tarvitsevat kylmäkäsittelyn, jonka ne syyskylvössä automaattisesti saavat. 
Siemenet  voi kylvää muoviruukkuihin kylvömultaan. Ruukut upotetaan maahan ulos suojaiseen paikkaan ja annetaan olla. Tai sitten kylvetään suoraan kasvupaikalle.
Keväällä kannattaa huolehtia kastelusta.

Kevätkylvöjä varten kerätyt siemenet kuivataan ja pakataan pieniin paperipusseihin. 
Suodatinpussit ovat näppäriä tähän. Vielä kun laittaa pussiin kasvin nimen, 
niin keväälläkin muistaa mistä kasvista on kyse.

Tässä vielä muutama sinnikäs kukkija Vaahteramäeltä:

tarhakurtturuusu ´Ritausma`
Rosa rugosa ´Ritausma`

pallohortensia
Hydrangea arborescens ´Annabella`

valkolumimarjan (Symphoricarpos albus) 
kukat ovat vaatimattomat mutta marjat ovat kauniit, tosin myrkylliset.

metsähaavan (Populus tremula) lehti







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta kommentista!