tiistai 12. maaliskuuta 2013

Huonekasvit tärkeässä tehtävässä

kirjorönsylilja
Chlorophytum comosum
- suosii hajavaloa
- lisäys rönsyistä
- kemiallisten kaasujen poistoarvo 6 (asteikolla 1-8,5)

KASVIEN TÄRKEIN TEHTÄVÄ 
EI NIINKÄÄN OLE MIELYTTÄÄ SILMIÄMME VÄREILLÄÄN, 
SUUTAMME HERKULLISILLA HEDELMILLÄÄN.
NE EIVÄT AINOASTAAN TEE TÄTÄ JA PALJON MUUTA,
MUTTA NE HILJAA, AINA VARMASTI POISTAVAT KAIKEN EPÄPUHTAAN JA VAHINGOLLISEN ILMASTA JA KOTIEMME YMPÄRILLÄ OLEVASTA MAAILMASTA.

 JA JOKAINEN ASUNTO, JOSSA KASVEJA KASVATETAAN HYVIN JA RAKKAUDELLA, 
ON MITÄ TODENNÄKÖISEMMIN PUHTAAMPI JA TERVEELLISEMPI KUIN SELLAINEN, JOSSA KASVEJA EI OLE.
- Naisten kukkaseuran ohjeita 1800-luvulta-

Tämä vanha ohje on tänäänkin ihan käypä. 
Tämän päivän Etelä-Suomen Sanomissa oli myös hyvä artikkeli huonekasvien terveellisyydestä työpaikoilla. Artikkelin voi lukea lyhennettynä alla olevasta linkistä: 
Minne nämä hävisivät työpaikoilta? Edistäisivät terveyttä ja jaksamista.
kultaköynnös
Epipremnum pinnatum
- runsas hajavalo, puolivarjo ja varjo
- lisätään varsi- tai latvapistokkaista, mihin aikaan vuodesta tahansa
- kemiallisten kaasujen poistoarvo 5


Ajattelin itsekin tuoda muutaman kasvin lisää työhuoneeseen, 
vaikka ikkunasta näkyykin metsä joka toivon mukaan on kohta myös vihreä.
On tutkittu että ihmisen hengitysalue ulottuu noin puolen metrin päähän. Ikkunalaudalle, työpöydän taakse tai tietokoneen viereen sijoitetut kasvit  lisäävät henkilökohtaisen hengitysilman kosteutta ja hävittävät ilman epäpuhtauksia.

jättipeikonlehti
Monstera deliciosa
- sietää monenlaisia valo-olosuhteita, mutta pidettävä poissa suorasta auringonvalosta
- lisätään kahden nivelen mittaisista pistokkaista tai varrenpalasta,
 jossa on lehtisilmu mihin aikaan vuodesta tahansa

Myös vanhusten kukkaikkunalla olevat kasvit voivat edistää hyvinvointia ja olla puutarhan korvike.
Kasvien kasvua on mukava seurata ja monille vanhuksille kasvien hoito voi olla mukavaa puuhaa pitkiin päiviin.
 kevätkaktus
Hatiora x graeseri
- hajavalo
- lisätään kahden tai kolmen nivelen mittaisista varsipistokkaista
keväällä ja kesällä

 Kukkakaupoissa on näin keväisin parhaimmat valikoimat huonekasveja ja sieltä saa ammattitaitoiselta henkilökunnalta myös ohjeita niiden hoitoon.
Myös mummojen ja sukulaistätien vierailulla,
 kannattaa kysellä pistokkaita ja alkuja heidän kasveistaan. Monella ikkunalla voi olla harvinaisia maatiaiskantoja ja suvussa kulkeneita perintökasveja joita kannattaa vaalia.

Alla oleva punasarja on perintökasvi mieheni isoisänäidin kodista.
punasarja (kliivia)
Clivia miniata
- hajavalo
- lisätään siemenistä keväällä tai jakamalla kasvi silloin,
 kun se ei kuki




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen jokaisesta kommentista!