INSTAGRAM

maanantai 16. syyskuuta 2019

Valtakunnallinen huonekasviviikko

Rex-begonia
Begonia Rex hybrid
レックスベゴニア

Tällä viikolla vietetään Valtakunnallista huonekasviviikkoa.
Huonekasviseura ry ja Puutarhaliitto järjestävät ensimmäisen
valtakunnallisen huonekasviviikon 16.-22-9.2019.
Se onkin ajankohtainen aihe, kun ulkona sää alkaa viilenemään
ja sisällä tulee oltua kesää enemmän. 
Huonekasvit tuovat kodikkuutta, lämpöä, elävyyttä ja kauneutta kotiin
pienin konstein.
Ja on tärkeää, että huonekasveja löytyy myös työpaikoilta,
sillä ne puhdistavat ilmaa ja lisäävät tutkitusti myös työtehoa.
Vihreän näkeminen rauhoittaa myös mieltä ja vähentää stressiä. 
Ja onhan huonekasvien hoitokin niin terapeuttista,
aivan samoin kuin puutarhankin hoito.


Huonekasvit ovat olleet viime vuodet muodikkaita sisustuselementtejä.
Siitä olenkin todella iloinen, koska se on kasvattanut huonekasvien suosiota.
Itse olen kuitenkin aina ollut huonekasvi-ihminen, vaikka ne olivat välillä niin "out".
Omassa lapsuudenkodissani oli aina paljon huonekasveja 
ja  niitä on aina ollut myös paljon omassa kodissani. 
En oikeastaan voisi ajatella kotiani ilman huonekasveja. 


"Kasvin tärkein tehtävä ei niinkään ole mielyttää silmiämme väreillään,
suutamme herkullisilla hedelmillään.
Ne eivät ainoastaan tee tätä ja paljon muuta.
Mutta ne hiljaa, 
aina varmasti poistavat kaiken epäpuhtaan ja vahingollisen ilmasta 
ja kotiemme ympärillä olevasta maailmasta 
ja jokainen asunto, 
jossa kasveja kasvatetaan hyvin ja rakkaudella, 
on mitä todennäköisemmin puhtaampi ja terveellisempi kuin sellainen, 
jossa kasveja ei ole. "
~Erään naisten kukkaseuran ohjeita 1800-luvulta~


Green fingers are the extension of a verdant heart. 
~Russel Page~


Olen postannut täällä blogissa paljon huonekasvien hoidosta
 ja esitellyt erilaisia huonekasveja.
Laitankin tähän teille linkkilistan,
jos haluatte käydä lukemassa näitä postauksia
ja vihersisustusvinkkejä.

Söpöläinen (tarhakääpiöesikko)
Kuin tanssi (pantterikämmekkä, "Kambria")


Kirjavinkkejä:


Mikä on sinun lempparihuonekasvisi juuri nyt?
Ja olisi myös kiva kuulla, oletko aikeissa hankkia lisää huonekasveja näin syksyn tullen?
Ja vielä yksi juttu kiinnostaa erityisen paljon,
onko sinulla joku "perintö"-huonekasvi?
Esim. pistokas isoäidiltä tai muu kasvitarina.
Haluaisin niin kovasti kuulla näitä juttuja vanhoista kasveista.

Toivotan teille oikein mukavaa Valtakunnallista huonekasviviikkoa!

Huonekasviviikolla on paljon erilaisia tapahtumia
ja monissa kukkakaupoissa on viikon myötä tarjouksia ja tempauksia.
Voit lukea lisää aiheesta:
Huonekasviseura ry
Puutarhaliitto

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

10 kommenttia:

  1. Onpa äärettömän kaunis begonia! Minulla oli joskus äidin entiseltä työkaverilta saatu begonia, jonka pistokkaan sain, kun olin vasta lapsi, sillä minäkin harrastin kasveja jo silloin :-D Mutta sitten kerran se kuoli, asuinhan ulkomaillakin välillä. Joskus samoina aikoina (siis kun olin ala-asteella) sain ystävältä kaktuksen ja piikkikruunun pistokkaan, ne kasvit minulla on vieläkin. Ja kaktus, jonka ostin kukkakaupasta pingispallon kokoisena silloin, nyt se lähentelee jalkapalloa. Meidän kaupunginosan kukkakauppa taisikin olla lempikauppa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpa sulla aarteita, jos osa kasveistasi on ala-asteajoilta peräisin.
      Yhden ystäväni kanssa vaihtelimme myös pistokkaita ala-asteella. Meidän kummankin huoneet olivat kuin viidakot yhteen aikaan.
      Kun olin kukkakaupassa töissä, palvelin erityisen hyvin aina lapsi- ja nuorisoasiakkaat. Sillä heissä se tulevaisuus on. Oli aina niin ihana, kun joku lapsi tuli ostamaan itselleen kasvia.
      Kukkakaupoille tässä olisikin vinkkiä. Nuorisolle kannattaisi järkätä vaikka jotain omia teemapäiviä tai jotain.
      Ehkä niitä järkätäänkin näin huonekasviviikolla.

      Poista
  2. Minullakin on aina ollut huonekasveja,paljonkin mutta nyt ei niin montaa enää. Tulipunainen pelargoni on mukana kulkenut, lapsuudesta muistan kun äidillä oli niitä paljon. Jokaisen kasvin kyllä muistan että mistä sen olen saanut. Pelargonin ohella on yksi opuntiakaktus noin 30vuotta vanha.Mukavaahan tuo on kun huonekasvit ovat tulleet takaisin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis begonia. Jospa viikon kunniaksi kastelisin pelakuut ja toisin oliivipuun ulkoa sisälle, sitä alkaa jo viluttaa öisin.

      Poista
    2. Pihakeiju: Tuollaiset perintöpelargonit ovat ihan aarteita. Ja opuntiakaktuksen ikä on ihailtava. Näitä aarteita kannattaa vaalia.
      On todella mukavaa, että huonekasvit ovat nyt niin muodissa. Niin ne sietäsivätkin olla oikeastaan ihan aina. Onneksi muodeista ei tarvitse välittää, vaan voi vaalia huonekasveja aina muutenkin.

      Poista
    3. Cheri: Täälläkin pitäisi alkaa pikkuhiljaa tekemään samaa hommaa. Kasvihuoneessa pelargonit kukkivat aivan täyttä häkää. Taivasalla ne ovat kärsineet hieman näistä viime aikojen sateista.
      Millään ei viitsisi alkaa tekemään syksyä, mutta on tärkeää siirtää aarteet tarpeeksi ajoissa suojaan.

      Poista
  3. Kyllähän sinä minut tiedät, mikään kasvi ei pysy hengissä minun hoidossa. Valitsen kuitenkin tulilatvan, koska niiden kanssa onnistun parhaiten :)
    Ihanaa tiistaita sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulilatva on kaunis!
      Se on harmillisen aliarvostettu kasvi. Nykyään kukkaväreissä ja muutenkin lajikkeissa löytyy vaikka mitä herkkuja. Kerrotut tulilatvan kukat ovat kuin pieniä ruusuja.
      Tulilatva on mahtavan kestävä kasvi, eikä välitä edes kuivuudesta. Siitä saa kasvatettua suuren viherkasvinkin, jos siirtää sen uuteen ruukkuun. Kukkimaan sitä ei ole kovin helppo saada uudstaan, mutta onhan se kaunis vihreänäkin.
      Joskus aikoinaan kasvatin itselleni ihan tavallisesta tulilatvasta aika suuren viherkasvin. Ihmiset aina ihmettelivät mikä kasvi se oli, kun olivat tottuneet näkemään sen aina vain kukkivana.
      Ihanaa ja aurinkoista keskiviikkoa sinulle Outi! <3

      Poista
  4. Todella kaunis kasvi. Lehdetkin kuin kukkaset.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!