INSTAGRAM

maanantai 4. helmikuuta 2019

Huone-esikko

huone-esikko
Primula obconica
プリムラ・オブコニカ

Tämän vuoden trendiväri on flamingo,
sellainen lohenpunainen tai flamingonpunainen. 
Tässä huone-esikossa oli aikalailla juuri tuo trendiväri,
jonka koen suurina pintoina aika voimakkaaksikin.
Mutta pienessä suloisessa kukassa, se on oikein passeli piristys.



Esikot tuovat kevään kotiin.
Kevätesikko on aika ronkeli meidän lämpimälle sisäilmalle,
mutta huone-esikko on kestävämpi ja viihtyy oikein hyvin lämmitetyissä kodeissamme. 
Se on huonekasvi, eikä sitä voi sisarensa kevätesikon tavoin istuttaa ulos.


Vaikka huone-esikko ei olekaan monivuotinen puutarhakasvi, siitä on kuitenkin iloa vuosia. 
Syksyllä siitä kannattaa leikata kukkavarret alas ja sijoittaa kasvi viileään paikkaan. 
Autotalli tai muu viileähkö paikka on oikein sopiva.
Keväällä huone-esikko istutetaan uuteen ruukkuun, 
jonka jälkeen se innostuu kukkimaan uudelleen.
Kukinnan aikana sitä lannoitetaan vähätyppisellä lannoitteella.


Ja vaikka et innostuisikaan puljaamaamaan talvetuksen kanssa,
hyvällä hoidolla se kukkii pitkään tuoden kevättä kotiin ihastuttavilla väreillään. 
Ja on näitä huone-esikoita valkoisiakin, jos haluaa hieman hillitympää sävyä, 
kuin tämä trendien huipulla oleva kaunotar on. 


Voimia tähän alkaneeseen viikkoon 
ja noihin jokapäiväisiin lumitöihin!
Alkaa muuten ruohonleikkaus tuntumaan aika kivalta puuhalta. ;)



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

10 kommenttia:

  1. Aika herkullinen esikko. Väri näyttää hiukan liukuvan, joka tuo mukavaa eloa kukkiin. Yhtään esikkoa en ole vielä ehtinyt ostaa. Sen sijaan tulppujen ohi on ollut mahdoton kulkea.
    Kolakuntoilua on tullut harjoitettua ja huomiseksi on luvassa lisää. Voi olla, että kuukauden päästä viimeistään mutta on täysi ja kevään kaipuu huipussaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri kukissa on tosiaan sellainen liukuva. Kukinnan eri vaiheetkin ovat hieman eri sävyiset.
      On niin ihana, kun kukkien kanssa saa helposti "reviteltyä" ja muutettua tunnelmaa eri vuoden aikoina. Kevät tulee helposti kotiin, kun laittaa yhdenkin kukan pöydälle.
      Tulppujen ohi on tosiaan mahdotonta kulkea. Ne tuovat heti paremmalle tuulelle ja lupaavat, että kyllä tämä talvi on taittumassa ja kevätkin koittaa lumihankien keskelle.
      Kuntoilua on tosiaan saanut tuolla pihalla. Eilen tiputtelin taas kerran lumia keinun, kasvihuoneen ja grillikatoksen katoilta. Nytkin pihalla olisi hommaa, mutta pala kerrallaan. Nyt lumi alkaa olla jo aika raskasta, kun sää muuttui. Tosin meillä oli tänään oikein kaunis pakkaspäivä. Aurinko paisto todella kauniisti ja lupaavasti.
      Nyt on kevään kaipuu todellakin huipussaan. Ja kyllä se sieltä tulee...

      Poista
  2. Aivan ihana esikko ja ihanan värinen. Kiitos sinulle tästä esittelystä. Tämä menee ostoslustalle ,haluan kokeilla tätä ja talvettaa se mökillä . Olen näet ihastunut jo vuosia esikoihin . Tein postauksen niistä juuri. Jos kiinnostaa tervetuloa kurkkaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos esittelystä oli iloa! Esikot ovat minunkin lemppareitani. Niistä löytyy sävyjä ja lajikkeita joka makuun.
      Täytyykin tulla kurkkaamaan sun postausta. :)

      Poista
  3. Esikot ovat kyllä niin ihania piristysruiskeita. Mun mielestä niiden kuuluukin olla kirkkaan värisiä ja oikein loistaa ja tuoda iloa. Mä en vaan jostain syystä saa niitä kovin kauaa pysymään elossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne tosiaan ovat! Ja esimerkiksi kevätesikot saavat minunkin mielestäni räiskyä eri väreissä, vaikka muuten olen aika tylsä tyyppi värien suhteen.
      Kaikki esikot ovat aika ronkeleita kastelun suhteen. Ne eivät saisi kuivua, mutta eivät tykkää lillua märässäkään. Ja multa on ostoruukuissa niin vähäistä, että kastelu on todella taitolaji. Isompi ruukku ja isompi multatila yleensä hieman helpottavat niiden kastelun säätelyä.

      Poista
  4. Esikot ovat yleensä kovin lyhytikäisiä, mutta kiva jos tästä lajista olisi iloa pidemmäksikin aikaa... Hieno lohenpunainen väri :). Siippa hoitaa meillä lumityöt, kun itse en selkäni takia pysty. Hän jopa tykkää siitä hyötyliikunnasta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä huone-esikko on tosiaan hieman helpompi pitää hengissä, kuin siskonsa kevätesikko. Ja vaihto isompaan ruukkuun myös helpottaa hommaa, niin kuin tuossa ylempänä Katille jo mainitsin.
      Kyllähän ne lumihommat ovat omalla tavallaan mukavia. Saa olla ulkona ja tulee liikuttuakin. Mutta nyt alka olla jo vähän liiaksikin tuota harrastusta.
      Eilen pudottelin taas lumia kasvihuoneen, grillikatoksen ja keinun päältä. Yllättävästi siihenkin kului pari tuntia ja tunsi tosiaan joka lihaksessa liikkuneensa. Mutta toisaalta oli hyvä mieli ja ajatukset taas kirkkaampia, kun tuli ulkoiltua vähän puolivahingossa.

      Poista
  5. Onpa kaunis kukka. En minäkään ehkä tuota trendiväriä seinälle laittaisi (tulee vähän mieleen 80-luku), mutta kukissa ja pienissä esineissä menee hyvin :)
    Ihanaa tiistaita sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tulee se kasari aika näistä tietyistä väreistä. Me ollaan vissiin suht samanikäisiä sun kanssa ja ehkä jo kerran eletyt muodit eivät oikein iske uudenpaan kertaan. Ainakin itse kartan niitä nuoruuteni vaatteita esim. vaatekaupassa.
      Mutta nämä värit ovat tosiaan oikein annosteltuina oikein piristäviä. Varsinkin, kun ulkona on niin valkoista. Vihreys ja kukat tuntuvat nyt erityisen ihanilta asioilta.
      Oikein ihanaa viikon ja arjen jatkoa myös sulle Outi! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!