*Kasvi saatu Huiskulasta
nukkatyräkki
Euphorbia leuconeura
Madagascar jewel
Euphorbia leuconeura
Madagascar jewel
Kun olin lapsi,
mummollani oli aina nukkatyräkki, tai oikeastaan useampia.
Tai oikeastaan niitä nukkatyräkkeja oli koko suvulla ja kaikilla mummon ystävilläkin.
Niin oli minullakin.
Olin saannut pienen siementaimen tältä villiltä poikamieheltä,
joksi sitä myös kutsutaan.
Nukkatyräkki nimittäin sinkoilee auliisti siemeniään ympäristöönsä
ja pieniä taimia tupsahtelee niin omasta ruukusta kuin naapurikasvien juuriltakin.
Ne voi sitten hellästi irrottaa ja istuttaa omaan ruukkuunsa kasvamaan.
Minä kasvatin oman nukkatyräkkini pienestä vauvasta
itseni pituiseksi huonekasviksi.
Kasvina se ei ollut oikein koskaan mikään suosikkini,
mutta tunnearvo oli sitäkin suurempi.
Myös omalla kasvilla oli jo paikkansa ja tarinansa meidän perheen historiassa.
Muistan selvästi, minkä kokoinen se oli missäkin kodissamme.
Mutta niin siinä käy,
kun pitää jotain itsestäänselvyytenä,
eikä oikein osaa arvostaa sitä,
ennen kuin on jo liian myöhäistä.
Viime vuosina tämä minulle tavanomainen kasvi alkoi tupsahdella eteen kaikkialta.
Se tulikin muotiin.
Aloin itsekin katsomaan sitä ihan toisenlaisella silmällä.
Ja aloin vaalimaan omaa aarrettani.
Mutta kuinkas kävikään, nukkatyräkkini otti ja kuoli
aivan yllättäen.
Ehkä vanhuuteen, en tiedä.
Ja olinkin yhtäkkiä ilman tuota rakkaaksi tullutta kasvia
ja muistoa.
En ollut ikinä tajunnut säästää itselleni poikasta,
vaikka olin jaellut näitä kasvilapsia tutuille ja tuntemattomille.
Minua harmitti aika tavalla tämä menetys.
Ja ihmeekseni,
mummoni kasviaarteen jälkeläisiä ei löytynyt myöskään keneltäkään sukulaiseltani.
Pari viikkoa sitten sain blogiyhteistyön merkeissä paketin Huiskulasta.
Ja yhdessä noissa paketeissa oli valtavan mieleinen yllätys.
Siellä oli tämä pienokainen.
Minulta pääsi oikeasti itku,
kun sain paketin auki.
Se ei ole ihan mummoni peruja,
mutta muistuttaa joka päivä ihanasta, kasvihullusta mummostani.
Olen päättänyt vaalia tätä aarretta huolella.
Luultavasti siitäkin kasvaa mittaiseni
ja aion hoitaa myös tämän tärkeän aarteeni lapsia,
ettei enää pääse käymään sellaista onnettomuutta kuin aiemmin.
Ehkä otan tämän kasvien hoidon hieman turhankin vakavasti.
Mutta mummoni ainakin ymmärtäisi,
mistä puhun.
Ja luulen, että siellä lukijoissakin ymmäretään minua.
Olisi kiva kuulla myös sinun muistosi nukkatyräkistä.
Kaunista päivää ja
aurinkoa!
♥
Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös
facebookissa, instagramissa, Pinterestissä, liittymällä lukijaksi,
sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.
sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.
Kasvi näyttää kyllä tutulta, mutta meillä kotikotona ei ollut tätä.
VastaaPoistaIhanan tumman vihreän sävy ❤️
Leppoisaa torstaita sinulle Riina ❤️
Luulen, että näitä nukkatyräkkejä näkyy aika paljon esimerkiksi julksisissa laitoksissa ja muualla, missä työntekijät ovat tuonneet ylimääräiset taimensa työpaikoilleen.
PoistaOpettaja-ystäväni kertoi, että tämä on hyvä kasvi luokassakin. Lapset voivat harjoitella istuttamista ja pienien taimien hoivaamista helposti. Ja saavat kivoja kokemuksia.
Nukkatyräkissä on tosiaan mahtvan syvä vihreä sävy.
Leppoisaa viikonloppua sinulle Outi! <3
Oi, minunkin mummullani oli nukkatyräkkejä, ne todella sinkoilivat niitä siemeniään pitkin huushollia. Mummu auliisti jakoi niitä poikasia kaikille halukkaille ja jakoi, vaikka ei olisi niin halunnutkaan. Mummun olohuoneen isojen ikkunoiden edessä olevalla kukkapöydällä oli monta nukatyräkkiä, valtava joulutähti, joka ei tosin koskaan kukkinut, mutta oli komea viherkasvi. Soilikkeja oli mummulla monen värisiä ja amarylliksiä, niitä pienikukallisia. Nukkatyräkin lapsia ja piispankukan pentuja sain minäkin mummulta, jossain vaiheessa nekin heittivät henkensä, mutta mummulta saamani amatsoninlilja on edelleen minulla!
VastaaPoistaNe todellakin sinkoilevat ympäri huushollia. :)
PoistaJoulutähtihän on samaa tyräkkien sukua. Ja minunkin mummoni säästi ja hoivasi kaikenlaisia kausikasvejakin upeiksi viherkasveiksi. Nykyään toisaalta harmitaa, kun itselläkin on vähän sellainen kertakäyttöajatus tietyille kasveille. Mummon aikaiset ihmiset vaalivat kaikkea elävää. Ja mun mummo vaali kyllä elottomia kiviäkin. Ne olivat hänen toinen keräilykohteensa kasvien lisäksi.
Hänellä oli taito nähdä kauneutta kaikessa yksinkertaisessa. Sen taidon haluaisin itsekin oppia.
Minunkin mummollani oli aina amatsonin lilja. Minulla sitä ei ole, mutta tädilläni on tuon mummoni emokasvin jakotaimi. Halauaisin palan itselleni juuri tuosta kasvista. Se on niin upea. Lehdet ovat niin syvän vihreät ja kukinta niin upea ja puhtaan valkoinen.
Nukkatyräkistä ei ole kokemuksia itsellä, ei ole kuulunut äidin tai sukulaisten kasvivalikoimaan, mutta samanlaisia tunteita herättää vaikkapa äidilläni oleva nukkumatti, joka on äidinäidin peruja. Se on tänä talvena alkanut esittää nuutumisen merkkejä. Se on kyllä hauska kasvi, kun välillä säikähtää sen kahahduksia lehtien asennon muuttuessa päivän mittaan. :D Nukkumatin aion kyllä hankkia omaankin kasvivalikoimaan jossain vaiheessa.
VastaaPoistaOi, minusta nämä sukukasvit ja muistoja tuovat kasvit ovat erityisiä ja on tärkeää vaalia niitä.
PoistaJa eihän se haittaa vaikka kasvi olisi kaupasta hankittu, se muistuttaa silti mummosta tai jostain rakkaasta ihmisestä. Huomasin kukkakaupassa töissä ollessani, että kasvien valintoihin vaikuttavat tosi paljon muistot, niin hyvässä kuin pahassakin. Toisista kasveista saattaa tulla huonoja muistoja ja niitä ei sitten missään nimessä haluta. Jännä, miten monissa valinnoissa tunteet ovat juuri se toimintaamme ja ostokäyttäytymistä ohjaava tekijä.
Tuollaiset yllätyspostit saavat mielen liikuttumaan ilosta. Ihana yllätys.
VastaaPoistaMinulla ei ole kotona ollut nukkatyräkkiä. Työpaikalla kylläkin. Toimistotiloissa viherkasvit viihtyvät hyvin, kun isojen ikkunoiden vuoksi valoa riittää ja lämpötilakin on aika tasainen. Meillä oli aktiivinen viherkasviporukka, joka jakeli ja vaihteli kasveja toinen toisilleen. Niistä on jäänyt mukavia muistoja ja pari viherkasvia kotiinkin.
Kyllä, tämä kasvi merkitsi minulle enemmän kuin vain kiva viherkasvi. <3
PoistaTuolla ylempänä juuri vastasinkin Outin kommenttiin, että monilla työpaikoilla näitä nukkatyräkkejä näkyy usein. Ne ovat niin helppo lisättävä ja moni tuo ylijäämä taimensa töihin.
Tuollainen työyhteisö kuulostaa ihanalta. Mummoni ja muut sukulaistätini vaihtelivat taimia niin sisä-, kuin ulkokasveista ahkerasti. Tätä perinnettä pitäisi enemmänkin elvyttää. Varsinkin näin keväällä, kun mullanvaihdot ovat ajankohtaisia. Sillon ylimääräisiä jakotaimia ja pistokkaita kertyy helposti ja niitä vaihtelemalla saa kivoja ja uusiakin tuttavuuksia omalle ikkunalle.
Hellyttävä tarina. Nyt sitten sait uuden mahdollisuuden :)
VastaaPoistaMietin ja mietin ja katselin kuvia. Mitenkä en edes tunnista koko kukkaa, minulle ihan outo.
Nyt sain uuden mahdollisuuden! :) Se on aika toivoa herättävää.
PoistaNukkatyräkki on vasta ihan viime aikoina ilmestynyt kukkakauppoihin ja siksikin yleistynyt. Ennen sitä ei näkynyt missäään muualla, kuin kukkaihmisten ikkunalaudoilla. Eikä sitä oikeastaan arvostettu.
Ja jos se ei sattunut kuulumaan ystävien ja sukulaisten kasvivalikoimaan, se oli tuntematon. Nykyään se on melkein joka lehdessä ja kukkakirjassa esillä.
Näitä on minulla paljon. Tykkään kovasti niiden pitkistä koristeellisista varsista, joihin pudonneet lehdet jättävät kuvionsa. Kovan lisääntymisinnon vuoksi kutsuin niitä aikoinaan pupujussipalmuiksi. Yksi mun kasveista rupesi kukoistamaan muita paremmin ja ilmeni, että kastelin sitä aivan liikaa ja koko ruukku seisoi viikkokausia vedessä. Vaan kasvipa otti ja tykkäsi! Ilmeisesti tarvitsee hyvin kostean mullan. Kotoisin Madagaskarilta. Mutta kasvi on myös erittäin myrkyllinen, joten ei voi jättää ihan pienten lasten ulottuville.
VastaaPoistaNukkatyräkki on tosiaan kuin pupujussipalmu. :)
PoistaSillä on ihmeellinen elinvoimaisuus ja lisääntymiskyky. Nytkin siirtelin pieniä taimia toisista ruukuista omiin ruukkuihinsa kasvamaan. Välillä lattia vaan rapisee, kun siemenet lentelevät, etsien kasvualustaa mihin asettua.
Ihana kasvi, vaikkakin tosiaan myrkyllinen.