INSTAGRAM

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Kevät on täällä!

posliinihyasintti
Puschkinia scilloides  var. libanotica
プシュキニア・リバノティカ

Yhtäkkiä kevät onkin jo täällä!
Linnut laulavat, pölyttäjät pörräävät ja perhoset liitelevät.
Kukkia ilmestyy maan uumenista joka päivä yhä enemmän
ja nuput avautuvat kohti auringonpaistetta.
Voi tätä onnea!

idänsinililja 
Scilla siberica
 シラーシビリカ

 kirjokevättähti
Chionodoxa forbesii
チオノドクサ 



kevätsahrami, krookus
Crocus Jeanne d´Arc
クロッカス




 omenapuu
Malus
セイヨウリンゴ

Myös monien puiden silmut ovat pullistuneet lupaavasti. 
Se myös kertoo sen, 
että ainakin näillä huudeilla kevätleikkausten aika on armottomasti ohitse.

  purppuratuomi
 Prunus padus ´Colorata` 
エゾノウワミズザクラ コロラータ

Eniten olen onnellinen ja hieman ihmeissänikin 
näistä purppuratuomen pullistuneista lehtisilmuista.
Luulin nimittäin purppuratuomeni kuolleen kuivuuteen viime kesänä. 
Kesällä se pudotti yhtäkkiä kaikki lehtensä ja näytti aivan kuivalta käppänältä.
En vain jostain syystä saanut aikaseksi kaivaa sitä ylös.
Tässä kohtaa saamattomuus koitui onneksi,
sillä nyt puu näyttää niin elävältä kuin olla ja voi. 
Eli puutarhan kanssa  ei todellakaan auta kiirehtiä, 
vaan rauhassa katsoa, mitä tuleman pitää. 




taikinamarja
Ribes alpinum
スグリ

Metsässä vihertää jo mahtavasti.
Taikinamarjan keväänvihreät lehdet ovat jo melkein auki. 



Ja näettekö, kasvihuoneen ikkunaluukut ovat auki!
Se kertoo sen, että kasvihuoneessa on yli  +22 astetta.
Olen todella onnellinen, että minulla on ensinnäkin kasvihuone.
Se tuntuu vieläkin haaveiden täyttymykseltä.
Ja toiseksi olen niin onnellinen, että kasvihuone on ollut mahtavan kestävä.
Mitään talvivaurioita ei ole tullut kertaakaan.
Automaattiset ikkunanavaajatkin voi jättää paikoilleen talveksi
ja ne ovat alkaneet toimimaan joka kevät moitteettomasti,
kun sää on lämmennyt tarpeeksi.

Täältä voit lukea enemmän kasvihuoneestani
ja sen rakentamisesta.
KASVIHUONEUNELMANI

Aurinkoisia päiviä
ja
kivoja puutarhapuuhia!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



24 kommenttia:

  1. Ihana kevät! Minäkin olen ollut nyt muutaman päivän ulkona lähes koko päivän. Tekemistä riittää :) - ihanat kuvat sinulla jälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi onnea!
      Nyt kannattaakin olla ulkona kaikki mahdolliset ajat.
      Itsellä työt vähän häiritsee omia puutarhailuja, mutta onneksi saan käydä välillä katsastamassa myös muiden puutarhoja. Sen jälkeen jaksaa taas istua työkoneen äärellä.
      Ja kyllä omallekin puutarhalle onneksi jää aikaa. Nyt illatkin ovat niin mahtavan pitkään valoisia.

      Poista
  2. Eikö olekin ihanaa! Aika kuluu iltamyöhään pihalla. Tekemistä on paljon, mutta välillä huomaan vain haaveilevani ja ihastelen auenneita kukkia. Tuosta kuolleeksi luulemasta puusta tuli mieleen oma omenapuuni. Se alkoi viime kesänä kukkia ihan normaalisti, mutta kesällä huomasin että siihen tuli vain pienet lehdet ja syksyllä puolet pienemmät omenat, kuin ennen. Kastelin sitä sen jälkeen, kun huomasin että se kärsii. Mitä muuta sille voi tehdä, kuin antaa vettä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ihana parasta, kun voi puuhailla pihalla iltamyöhälle.
      Ja on tärkeää myös välillä haaveilla, ihastella ja haahuilla. Se tekee hyvää mielelle ja inspiroi.
      Mikähän omenapuullesi tosiaan on tullut?
      Kuivuus voi tietenkin vaikuttaa noin, mutta voihan olla, että esim. puulla on jokin ongelma. Esimerkiksi joskus myyrät saattavat syödä juuristoa tai vanhoilla omenapuilla voi olla lahoa tai muuta tautia.
      Onko omenapuu uudehko vai jo vanha? Jos puu on istutettu liian syvään, juuret voivat alkaa kiertymään itsensä ympäri ja lopulta juuristo "kuristuu" ja puu pikkuhiljaa kuolee.
      Nämähän ovat vain arvailuja, sillä en ole nähnyt puuta, enkä siksikään osaa sanoa mitään varmaa.
      Katso, miten se voi tänä kesänä. Ja lannoittaminen ja kastelu varmasti auttaa.

      Poista
  3. Nokkosperhosia tuntuukin tänä keväänä olevan runsaasti. Istutimme viime kesänä purppuratuomen ja täytyy painaa mieleen tuo kokemuksesi. Se on silti tuttua, että aina kannattaa odottaa varsinkin näin keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen nähnyt ihan ennätysmäärän nokkosperhosia tänä keväänä. Ihan mahtavaa.
      Olisi muutenkin ihana saada perhosia lisää puutarhaan. Kasveillahan niitä voi kyllä houkutella.
      Joo, liika hätäily ei ole puutarhanhoidossa valttia. Monet hätääntyvät esim. sadon kanssa. Kyllä ne kasvit yleensä alkavat tuottamaan satoa, kun ovat valmiita. Moni nykyihminen on ehtinyt kaivaa kasvit jo moneen kertaan ylös ja siirrellä niitä. Ja sehän vain hidastuttaa satoa.
      Kyllähän tämä puutarhailu välillä hieman koettelee kärsivällisyyttä, mutta se tekee varmasti oikein hyvää.

      Poista
  4. Ihan mahtikelit! Ihanasti olet saanut vangittua kuviin kukkien ja perhosten hohdon.
    Vau, mahtava ylläri tuo purppuratuomi! Omani kuoli kuivuuteen aikoinaan, ja nyt mietin, odotinko sen kanssa riittävän pitkään... luulen, että kyllä, olenhan melko hämäläinen ;-) Se vain vuosi vuodelta kuivui yhä alemmas ja alemmas, kunnes lopulta ei enää puhjennut rungon alaosastakaan elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tosiaan ihan mahtikelit. Ei millään malttaisi olla sisällä ja koneen ääressä, vaan tuolla ulkona kuopsuttelemassa.
      Olin niin iloinen tuosta purppuratuomesta. Harmitelin viime kesänä monta kertaa, että pitikin istuttaa se noin kuivaan paikkaan. Onneksi se vielä siitä virkosi.

      Poista
  5. No nyt löytyi uusi kukkaihastus, kevätsahrami <3
    Ihanan aurinkoista loppuviikkoa sinulle Riina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätsahrami eli krookus on munkin yksi lemppareistani. Varsinkin "yllätysyllätys" tämä valkoinen.
      Ihanan aurinkoista loppuviikkoa myös sinulle Outi! <3

      Poista
  6. Kyllä, kevät on täällä taas! Luonto on herännyt ja niin on puutarhahörhökin.
    Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt me puutarhahörhöt ollaan herätty kuin henkiin pitkästä horroksesta yhdessä luonnon kanssa.
      Vaikka olin talven auringossa, tässä Suomen keväässä on jotain niin erityistä, että sitä ihan ahmii.
      Aurinkoisia kevätpäiviä myös sulle Between! <3

      Poista
  7. Kevät on tosiaan täällä ja koko eilinen, ihanan lämmin, tuuleton ja aurinkoinen päivä kului puutarhatöiden parissa. Mukavia ja vomaannuttavia puutarhapäiviä sinne Vaahteramäelle. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut niin ihania säitä, ettei malttaisi olla sisällä ollenkaan. Ja tuo tuulettomuus on myös mahtavaa. Aurinko tosiaan jo lämmittää joka solua.
      Kiitos samoin, mukavia ja voimaannuttavia puutarhapäiviä! <3

      Poista
  8. Perhoset, kevään ensikukkijat ja pullistelevat silmut, onko parempaa!!! Ja iloa tuottava kasvihune, jonka olemassaolosta voi olla kiitollinen ja onnellinen joka kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on kyllä niin henkeäsalpaavan ihanaa aikaa. Ihastelemista riittää kaikkialla.
      Ja kasvihuoneesta on niin paljon iloa ja onnea. Olen hyödyntänyt sitä tänä vuonna vielä enemmän esikasvatukseen. Ja kotitoimistossa työskennellessä se on myös mahtava lounaspaikka. Lounashetki virkistää vielä enemmän, kun sen saa nauttia ihanassa ympäristössä.

      Poista
  9. Nyt on ollut aivan mahtavia kevätpäiviä, koko ajan kukkijat lisääntyvät ja viherrys valtaa alaa. Ihanaa! Mahtava yllätys, että purppuratuomesi virkosi. Itse mietin, että luovuinko viime kesänä turhan nopeasti toivosta neidonhiuspuun kanssa, se kun on aina lähtenyt hitaasti kasvuun keväisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kevät on tosiaan hellinyt meitä. Tänään on kyllä pilvistä, mutta kävin aamulenkillä, eikä ilma ollutkaan niin kylmä mitä luulin.
      Olen niin innoissani, että purppuratuomeni virkosi. Odottelen ihmettä vielä yhden marjapihlajan kanssa, mutta pahalta näyttää.
      Ei noista aina tiedä ja eikä aina voi odottaa loputtomiin. Kasvoiko sun neidonhiuspuu muuten ihan ulkona?
      Mun neidonhiuspuu talvehti nyt ekan kerran sisällä autotallissa. Ja olin siitäkin niin fiiliksisä, kun lehtiä alkoi ilmaantumaan. Mutta mietin, kannattaako se jossain vaiheessa istuttaa ihan ulos...

      Poista
    2. Juttelin viime kesänä yhden Mustilan arboretumin puutarhurin kanssa. Hän yritti myydä mulle neidonhiuspuun siemeniä ja kerroin, että mulla on gingko ruukussa. Mainitsin, että taidan istuttaa sen tänä vuonna maahan ja hän totesi, että kannattaa, se on sentään puu, jonka kuuluu kasvaa maassa. :) Mun kellarissa talvisäilössä ollut neidonhiuspuu on hengissä ja taidan todella istuttaa sen maahan tänä vuonna. Kun fiksummat niin suosittelevat. :)

      Poista
    3. No, toi oli hyvä kuulla!
      Tässä meidän lähistöllä asuu eräs todellinen kasvikeräilijä ja -harrastaja, johon tutustuin viime kesänä. Hänellä on aika suojainen tontti ja hänen puutarhastaan löytyy vaikka mitä kasvamassa ihan maassa, myös gingko. Hän kertoi vinkiksi, että kasvattaa ja talvettaa arat puut aina muutaman vuoden ruukuissa ja kellarissa. Siirtää juurten vahvistuttua kasvit sitten ihan maahan kasvamaan.
      Ajattelin kokeilla tuota samaa. Taidan vielä ensi talveksi siirtää gingkooni autotalliin, mutta sen jälkeen voisi harkita jo maahan istuttamista. Tosin sitten ehkä harmittaa vielä enemmän, jos menettää sen, kun on saanut kasvin viihtymään jo monta vuotta toisella konstilla. Mutta eihän puut tosiaan voi iäisyyksiä kasvaa vaan ruukussa.

      Poista
  10. Ihanat kuvat ja ihanat kukkijat! Nokkosperhosia on lennellyt täälläkin muutamia silloin kun ei ole tuullut niin paljoa. Tänään on sekä tuulinen, että harmaa päivä, minkä lisäksi yöllä oli satanut muutaman sentin luntakin. Ei siis taida olla puutarhapäivä... Mukavaa viikonloppua Vaahteramäelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Nokkosperhosia on ollut täällä jotenkin erityisen paljon. Toivottavasti viihtyvät meidän puutarhassa koko kesän.
      Täälläkin on tänään ihan harmaa päivä. Kävin aamulla ennen töitä pienellä lenkillä ja huomasin, että siellä oli kuitenkin ihan mukava ulkoilu sää. Ikkunasta katsottaessa näytti niin synkältä ja kylmältä.
      Nyt on luvattu huonompaa keliä. Mutta eikö se aina vappuviikolla olekin kylmempää. Toivotaan, että pian lämpennisi uudestaan. Toivotaan myös, että teiltäkin nuo lumet sulaisivat ja tästäkin päivästä kehkeytyisi hyvä puutarhapäivä.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!