INSTAGRAM

tiistai 10. maaliskuuta 2020

Sitruspuiden tuoksua

 appelsiinipuu
Citrus sinensis
オレンジ

Espanjan kaduilla tuoksuu tällä hetkellä aivan ihanalta. 
Aiemmin postasin ihanista jasmiineista ja 
niiden tuoksusta täällä:
Jasmiinien lisäksi kaduilla leijailee 
aivan ihana appelsiini- ja sitruunapuiden kukkien tuoksu.


Sitruspuissa on mahtavasti sekä kukkia että hedelmiä samaan aikaan. 
Tämä tekee niistä niin upeita. 



Rakastan näitä puhtaan valkoisia kukkia. 
Olen huomannut, 
että nykyään olen tykästynyt erityisesti kaikkiin yksinkertaisiin kukkiin.





Sitruspuut eivät ole onneksi vain etelän maiden oikeus, 
vaan myös meillä monia sitruspuita voi kasvattaa monivuotisesti,
kunhan talvettaa ne sisätiloissa. 
Olen kirjoitellut sitruspuista ja niiden hoidosta aiemmin tänne blogiin 
seuraavissa postauksissa:


Kauniita ja aurinkoisia päiviä!

P.S. Täällä kotiinlähtö on aivan käsillä. 
Ihana päästä pian katsomaan, mitä omaan puutarhaan kuuluu. 


 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

8 kommenttia:

  1. Appelsiinin ja sitruunan kukkien tuoksu on ehkä maailman ihanin tuoksu. Aivan taivaallinen! Kirjaimellisesti. Tuntuu, että se ei edes ole tästä maailmasta, on niin täydellinen, hienostunut, viekoitteleva, raikas ja makea samaan aikaan. Onneksi oma siemenestä kasvatettu sitruunapuu on jo polvenkorkuinen, ehkä se jonakin keväänä tekee pari kukkaa. Yllättävän nopeasti se kasvaa, kylvin vain pari vuotta sitten.
    Hyvää kotimatkaa ja iloista jälleennäkemistä oman kodin ja puutarhan kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosiaan taivaallinen tuoksu!
      Kävin juuri nuuhkuttamassa viimeisiä aromeja nenääni. Melkein itku pääsi, kun tuli niin haikea olo.
      Onneksi myös kotona voi tuoksutella sitruunapuuta.
      Tuollainen itse siemenistä kasvatettu puu on ihan paras.

      Kiitos toivotuksista! <3 Nyt niitä tarvitaan enemmän kuin koskaan.

      Poista
  2. Ihanat sitrukset! Nuuskuttelin Israelissa siskon pihalla pitkin päivää sitruuna- ja appelsiinipuun kukkia. Ja samaan aikaan oli jo kypsiä sitruunoitakin. En ole uskaltanut vielä ostaa omaa sitruspuuta, en tiedä missä sen talvettaisin. Nuorena kyllä kokeilin kasvattaa siemenestä ja olihan se jo metrinen hujoppi...
    Tältä keväältä taitaa jäädä nuuskuttelut koronan takia. Toivottavasti te pääsette terveinä kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli sitruunapuu ihan sisällä olohuoneessa monta vuotta. Viime syksynä siihen iski villakilpikirvat, enkä saanut niitä pois sitten millään. Mun piti sitten heittää puu pois raskain sydämin.
      Mutta siis, kyllä sitruunapuun talvettaminen ja kasvatus onnistuu sisätiloissakin.

      Lapsena tuikattiin monen hedelmän siemeniä multaan ja kaikenlaisia kasveja kasvoi sitten ikkunalaudalla. Nythän tuo hedelmien siemenistä kasvattaminen on oikein trendikästä, ennen se oli ihan tavallinen juttu.

      Kiitos toivotuksista! Toivon itsekin sydämestäni, että kotimatka sujuu hyvin.

      Poista
  3. Minä nappasin juuri mandariinin siemeniä talteen. Mielenkiintoista nähdä, lähtevätkö ne kasvuun. Turvallista kotimatkaa ja tervetuloa Suomeen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitinkin tuohon Eevireginan vastauskommenttiin, että nyt tuo hedelmäkasvien kasvattaminen on oikein trendikästä. Toivottasti mandariinistasi kasvaa mahtavaa puu.

      Kiitos toivotuksista! On ihana lähteä kotiin, vaikka olen tykännyt olla täälläkin tosi paljon.

      Poista
  4. Olipas tehokas postaus, kun heti alkoi nenässä tuoksua appelsiini <3
    Ihanaa tiistaita sinulle Riina <3

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!