INSTAGRAM

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Kevään ensimmäiset kirsikankukat


Uuh ja aah!
Niin kuin moni teistä varmasti tietääkin,
olen ihan heikkona kirsikan kukkiin. 
Tämä kirsikkarakkaus juontaa juurensa varmasti niihin aikoihin, 
kun asuimme Japanissa.
Olen yrittänyt saada pientä Japania ja hanami-juhlaa aikaseksi myös omaan puutarhaan
monilla erilaisilla kukkivilla puilla. 
Keitaan kirsikkamme on yksi Vaahteramäen katseenvangitsijoista. 
Siksi olin aivan onnesta mykkyrällä, 
kun huomasin kävelyreitilläni olevassa puistossa koristekirsikoita.
En tiedä, miksi en ollenkaan olettanut näkeväni täällä kirsikoita. 
Olen ollut jotenkin niin onnellinen tästä Marbellan seudun rehevyydestä ja kasveista. 
En oikein koe sielunmaisemakseni pelkää rantahiekkaa ja palmuja,
siksi tämä kasvien paljous ja monimuotoisuus 
ovat olleet tälläiselle kasvihullulle niin iloinen yllätys. 
Olen käynyt Espanjassa monta kertaa, 
mutta kaikki vierailut ovat osuneet marras-joulukuuhun. 
Silloinhan täällä on talvi ja karuin aika. 
Tämä maaliskuun alku on aloittanut täällä oikein kunnon kevään 
tai meidän mittapuullamme oikean kesän. 
Ihmeteltävää ja ihailtavaa riittää. 

Nyt jo vähän harmittelen, että olemme kohta lähdössä kotiin
ja varmasti paljon jää näkemättä. 
Mutta onneksi myös kotona on paras aika edessä,
enkä mistään hinnasta olisi pois omasta puutarhasta kevätaikaan. 

Olen moneen kertaan jo todennut, 
että olen tänä vuonna saanut nauttia ainakin kahdesta keväästä. 
Ja se on onnekasta, jos mikä!

Tulkaa mukaani ihastelemaan näitä koristekirsikkapuita!
Ajatelkaa, tämä kauneus on kohta meilläkin edessä
ja ihan nurkan takana. 

koristekirsikka
Prunus 
さくら















Aurinkoista päivää ja 
ihanaa kirsikankukkien odotusta meille kaikille!
Ja oikein hyvää naistenpäivää myös!


No matter how long the winter,
spring is sure to follow. 


 


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



16 kommenttia:

  1. Ihanat kirsikankukat. Hyvää naistenpäivää myös sinulle.

    VastaaPoista
  2. Voi mikä kukkarunsaus. Ja todella voi olla onnellinen, saat nauttia kirsikankukat siellä ja kohta täällä kotona. Eilen katselin että omassa puutarhassa toisessa kirsikkapuussa näkyy jo silmuja. Toivottavasti kukinta ei tule liian aikaisin ettei halla vie kukkia ja satoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin ihana yllätys törmätä noihin kirsikankukkiin täällä. Odotin jotenkin niiden kukkivan vasta kotimatkalla Euroopassa. Mutta nyt sain ihanat extra kirsikankukka nautinnot.
      Jännä nähdä, miten kevät tästä etenee. On jo hinku nähdä, mitä omalle puutarhalle kuuluu. Onneksi kohta näen, mitä siellä on tapahtunut ja tapahtuu.
      Toivotaan tosiaan, että pakkaset pysyisivät nyt poissa ja kevät voisi edetä omaan tahtiinsa rauhassa.

      Poista
  3. Ooh, me saadaan vielä odotella tuota kukkarunsautta. Hyvää naistenpäivää sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeviregina! <3
      Ihan kohta me saadaan nauttia kukkarunsaudesta meidän kotipuutarhoissamme.

      Poista
  4. Ihania ♥ Espanjassa kirsikkaluumut ovat todella suosittuja, etenkin tummalehtinen 'Pissardii' - nuo voisivat hyvin olla sitä. Mulla kirsikkaluumu kukkii toukokuussa. Olisipa todellakin ihanaa nauttia sen herkistä kukista kahdesti! Välimeren maissa taitaa kevät ollakin rehevintä ja kauneinta aikaa, keskikesällä alkaa jo kuumuus ja kuivuus verottaa ja loppukesästä on usein jotenkin tomuisen väsyneet tunnelmat, tai sitten vain kuvittelen ;-) Nappiajoitus tällä teidän reissulla totisesti, ja hyvää paluuta sitten kun palaatte! Toivottavasti kohtaat heti kevään omallakin pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! <3
      Ihana, kun sinulla on aavistus lajikkeestakin.
      Kirsikkaluumut ovat todella kauniita. Täällä on kuulemma paljon koristekirsikoitakin.

      Juttelin vuokraisäntämme kanssa ja hän kertoi, että muutama vuosi täällä oli aivan kauhea tuho luumupuilla. En ihan ymmärtänyt mikä tuholainen oli kyseessä, mutta satoja tuhansia luumupuita kuoli. Jokin tuholainen kalvoi puut sisältäpäin ontoksi ja yhtäkkiä kaikki luumupuut kuolivat pystyyn.
      Kuulosti vähän aasianrunkojäärältä, mutta vuokraisäntäkään ei tiennyt tuholaisen nimeä.
      Joka tapauksessa kuulosti kamalalta.

      Luulen myös, että kevät on kauneinta ja rehevintä aikaa Välimeren maissa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen Espanjassa tähän aikaan. Aikaisemmat reissut ovat osuneet aina vuoden vaihteeseen.
      Olen ollut kyllä Portugalissa maalis-huhtikuussa ja sielläkin oli mahtavan rehevää silloin.

      On ollut niin ihana nähdä tätä Espanjan kevättä ja rehevyyttä. Olen aina aiemmin pitänyt Espanjaa tylsänä kasvien suhteen, ehkä juuri tuon karuuden vuoksi. Nyt olen tullut hieman toisiin aatoksiin.

      Meillä alkaa olla viimeiset päivät käsillä täällä Espanjassa ja odotan jo innolla miltä omassa puutarhassa näyttää.
      Onneksi kotijoukot ovat lähettäneet välillä kuvia sieltä, mutta on mahtavaa päästä oikein tutkimaan ja tonkimaan itse paikan päälle.

      Poista
  5. Kaunista, niin kaunista, kiitos, Riina, että jaoit nämä kanssamme! Hyvää naistenpäivää sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että tykkäsit Sirkku! <3
      Ja kiitos naistenpäivä toivotuksista!

      Poista
  6. Kauniita ja upeita kuvia olet ottanut. Ihanaa Naistenpäivää sinulle.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania! Odotan erittäin jännittyneenä tätä kevättä: saisinko nähdä edes muutaman kukan uudessa rusokirsikassani. Tietysti myös Pohjolan helmi ja suklaakirsikka ovat suuren odotuksen kohteena :). ... ja onhan minulla myös uusia pikkuruisia kirsikkaluumuja ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihania! <3
      Minä odotan myös tosi paljon mun rusokirsikaltani tänä keväänä. Istutin sen toissa vuonna ja viime keväänä siinä oli muutama hassu kukka.
      Pohjolan Helmi ja suklaakirsikka kukkivat Vaahteramäellä mahtavasti viime keeväänä. Kummatkin oikeastaan ekan kerran oikein kunnolla. Oli niin mahtavaa, kun odotus palkittiin.
      Toivotaan meidän kaikkien puutarhoihin mahtavaa kukintaa kevääksi! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!