Pikaspurtti Euroopan halki

Pari viikkoa sitten se alkoi. 

Heräsin joka yö noin neljän maissa, enkä saanut unta. 

Ahdisti ja yhtäkkiä oli tunne, että meidän täytyy lähteä Espanjasta pois.  

Samoihin aikoihin Italian tilanne alkoi muuttumaan pahemmaksi.

En yleensä seuraa uutisia kovin tarkkaan, mutta nyt avasin netistä uutiset heti herättyäni. 

Ahdistus lisääntyi päivä päivältä. 

Hermostutin miehenikin muutamana aamuna, kun aloitin päivän selostamalla päivän uutisia. 

Päivän edetessä yölliset murheet kuitenkin tuntuivat turhilta.

Aurinko paistoi, sää muuttui yhä lämpimämmäksi, linnut lauloivat,

 naapurin lapset pelasivat jalkapalloa etupihan nurmikolla 

ja naapurit lähtivät töihin.

Itsekin kävelin pitkin kauniita katuja, ihailin vuorta sekä merta ja mietin, 

murehdinko nyt vähän turhaan.

Puhuin muutamille ystävillenikin peloistani ja ahdistuksestani. 

Välillä ajattelin, että olenkohan menettämässä järkeni, kun pelkäsin, 

että Euroopan maiden rajoja suljetaan, emmekä pääse enää omalla autolla kotiin. 

Muiden mielestä rajojen sulkeminen ei ollut mahdollista.

Alun perin meidän piti lähteä kotiin perjantaina 6.3. 

mutta olimme pidentäneet asunnon vuokrausta vielä viikolla jo aiemmin. 

Suunnitelmissa oli myös kahden viikon Euroopan kiertue, jota odotimme todella paljon.

En ole kierrellyt koskaan aiemmin autolla Euroopassa ja haaveena oli nähdä upeita keväisiä puistoja ja kasveja. 

Mieheni haaveili perhokalastuksesta ainakin Slovakiassa.

Suunnitelmissa oli ajaa Pohjois-Italian halki kohti Slovakiaa. 

Tämä haave täytyi ensimmäisenä jättää Italian tilanteen muuttuessa päivä päivältä yhä pahemmaksi.

Suunniteltu ajoreittimme muuttui joka päivä, kunnes ajattelimme, että ajamme aika suoraan Suomeen, mutta kaikessa rauhassa.

Sään muuttuessa yhä paremmaksi ja Saksan ja Ranskan tilanteen pahentuessa mieleemme juolahti myös, 

että mitä jos jäisimme Espanjaan pariksi lisäviikoksi 

ja ajaisimme suorinta tietä sitten Suomeen.

Oma ahdistukseni kuitenkin jatkui. 

Pidin Espanjassa olosta todella paljon, vaikka koti-ikävä alkoikin hieman jo hiipimään kuvioihin. 

Öiset ajatukset eivät jättäneet rauhaan. 

Suomen lehdistö alkoi julkaisemaan päivitettyä korona-karttaa ja tutkin sitä tarkasti joka päivä.

Yöllä näin silmissäni puikkelehtimisemme punaisten korona-pallojen läpi kuin videopelissä.

Perjantaina 6.3. vuokraemäntämme ja -isäntämme kutsuivat meidät kotiinsa syömään. 

Mieheni mainitsi peloistani rajojen sulkeutumisen suhteen myös heille, 

kun keskustelimme paluureitistämme. 

Vuokraemäntämme on saksalainen ja -isäntä espanjalainen. 

He olivat vierailleet juuri edellisenä viikonloppuna Saksassa.

 Ihana vuokraemäntämmekin sanoi minulle, että älä turhaan pelkää. 

Ei tilanne niin pahaksi mene, ettette pääsisi Euroopan halki kotiin.

Tuli taas mieleen, että taidan olla aikamoinen hössöttäjä 

ja pelkääjä laajalla mielikuvituksella varustettuna.

Kauniit päivät jatkuivat, mutta tunne kotiinlähdön aikaistamisesta vahvistui entisestään. 

En oikein osannut nauttia enää mistään. Teki mieli vain pakata auto ja lähteä.

Tässä kohtaa Espanjassa tilanne oli todella rauhallinen, eikä missään ollut mitään merkkejä tulevasta.

Ainoastaan en löytänyt enää mistään käsidesiä tai mitään muutakaan desifiointiainetta.

Maanantaina 9.3. mieheni sanoi yhtäkkiä illalla, että lähdetään sitten huomenna kotiin. 

Toppuuttelin kuitenkin nyt puolestaan ihmettelevää miestäni. 

Eihän me niin äkkiä ehdittäisi lähtemään. 

Piti pakata, siivota asunto ja valmistautua lähtöön henkisesti (me naiset). 

Päätimme lähteä keskiviikkoaamuna matkaan.

Tiistai kului sitten valmistautuessa lähtöön. 

Pesimme pyykkiä, tein muutaman työhomman, pakkasimme ja siivosimme.

Yöllä ei sitten nukuttanut oikeastaan yhtään. 

Jännitti ja yöllä mahdolliset ongelmat paisuivat vielä suuremmiksi. 

Onneksi mieheni on rauhallinen ja todella vakaa. Hän ihmetteli taas jännitystäni.

Aamulla lähdimme matkaan ja vuokraisäntämme tuli vielä sanomaan hyvästit meille. 

He hieman ihmettelivät, miten me niin yhtäkkiä päätimmekin lähteä.

Kun auto kaartoi tutuilta kaduilta pois, olo oli helpottunut ja kiitollinen kaikesta Espanjassa kokemastamme.

Tässä vaiheessa kaikki haikeus oli kuitenkin pois. Nyt oli tärkeää päästä vain kotiin.

Olimme suunnitelleet, että lähdemme ajamaan kohti Saksaa ja Travemunden satamaa. 

Olimme kuitenkin avoimia matkalla sattuville muutoksille ja päätimme, 

että muutamme ajoreittiämme uutisten mukaan.

Vaihtoehtona olisi ollut myös tulla Tanskan kautta Ruotsiin ja siitä sitten Suomeen, 

vaikka pohjoisen kautta. 

Yksi reittivaihtoehto Euroopasta Suomeen on via Balticaa pitkin 

ja tulla Viron kohdalta lautalla ylitse.

Via Baltica ei muutoin enää houkutellut, mutta lyhyt lauttamatka kuulosti hyvältä.

Takaraivossa kolkutti Japanin risteilyalukseen karanteeniin jääneet matkustajat.

Naureskelimme myös, että yksi vaihtoehto olisi hakea viisumi Venäjälle, 

jolloin vältettäisiin lauttamatkat.

Laskimme, että tuhannen kilometrin päivävauhdilla olisimme matkassa kolme päivää ja kaksi yötä.

THL oli tässä vaiheessa asettanut Saksan Nordrhein-Westfalen osavaltion ja Itävallan Tirolin hiihtokeskusten alueen epidemia-alueeksi. 

Suorin reitti Travemundeen olisi kulkenut juuri tuon Saksan Nordrhein-Westfalen osavaltion lävitse.

Päätimme kiertää alueen Frankfurtin kautta, vaikka matka oli hieman pidempi.

Tokikaan mitkään pöpöt eivät hyppäisi moottoritiellä autoomme,

 mutta mahdollisen wc- tai tankkauspysähdyksen takia, emme halunneet ottaa mitään riskiä.

Ensimmäinen ajopäivä keskiviikko 11.3.

Kun pääsimme matkaan, aloin nauttimaan maisemista ja ajattelin, 

ettei tämä nyt niin kamalaa olekaan.

Näimme tsiljoonia oliivipuita, upeita vuoria, täydessä kukassa olevia hedelmäviljelmiä, appelsiinilaaksoja ja paljon muutakin kaunista.

Tiet olivat Espanjassa loistavassa kunnossa ja liikennettä yllättävän vähän.

 Lähinnä rekat olivat liikenteessä. Ainoastaan Barcelonan kohdalla liikenne hidastui hieman, 

mutta eteni koko ajan kuitenkin eteenpäin.

Pysähdyimme kolme kertaa vessaan, tankkaamaan ja ostamaan sämpylää ja kahvia. 

Muuten söimme eväinämme olleita hedelmiä, suolakeksejä ja suklaata.

Käsidesiä ei ollut matkassa, koska emme saaneet sitä mistään, 

mutta pesimme hyvin kätemme joka välissä ja vältimme koskettamasta mihinkään. 

Söimme kaiken ruuan omassa autossamme.

Matka eteni todella hyvin ja päätimme, että yritämme päästä Ranskan puolelle yöksi.

Nimes-niminen kaupunki osui hyvään kohtaan reittiämme ja sieltä löytyi myös hotelli, joka täytti kriteerimme. 

Hotellissa oli tärkeää olla aidattu parkkialue, koska emme halunneet tyhjentää koko autoamme ja raahata tavaroita hotellihuoneeseen yön ajaksi.

Hotelli oli saanut oikein hyviä arvosteluja netissä ja hintakin oli kohtuullinen.

Väsyneinä, mutta tyytyväisinä pääsimme hotellihuoneeseen 1450 kilometrin taipaleen jälkeen.

Hotelli oli kuitenkin aika kulahtanut ja ilmanvaihto olematonta. 

Pitkän rupeaman jälkeen silmissä vilisi vain moottoritie ja uni ei niin vaan tullutkaan tunkkaisessa huoneessa. 

Taisimme kuitenkin jossain vaiheessa nukahtaa 

ja heräsimme aamulla hyvissä ajoin hieman nenät tukossa kaikesta pölystä.

Tyytyväisinä lähdimme kuitenkin matkaan,

  haaveenamme sama kilometrimäärä kuin edellisenä päivänä. 

Silloin voisimme ehkä ehtiä jo seuraavan yön lauttaan.

Toinen ajopäivä 12.3.

Ranskan liikenne ja tiet olivat paljon hurjemmat kuin Espanjassa ja kilometrit tuntuivat kertyvän valtavan hitaasti. 

Ranskalaisten ajotapa on jotenkin todella poukkoilevaa ja he vaihtavat kaistaa puolelta toiselle. 

Myös ohittelu ei käynyt jotenkin järkeen, koska kohta taas samat autot hidastelivat edessämme.

Pikkuhiljaa kilometrit kuitenkin etenivät.

Olin haaveillut Etelä-Ranskan maaseuduista ja romanttisista maisemista. 

Nyt kuitenkin kaikki talot näyttivät hieman rähjäisiltä ja homeisilta, eikä yhtään harmittanut, että kiisimme täyttä vauhtia niiden ohitse.

Ranskassa oli myös kalleimmat tietullit koko matkalla. Reittimme tullimaksut olivat noin 100 euroa Ranskassa, 

kun taas Espanjassa pärjäsimme muutamalla kympillä.

Myöhemmin Saksassa emme joutuneet maksamaan yhtään tietullia. 

Jossain vaiheessa pääsimme vihdoin Saksan puolelle. 

Rajaa tuskin huomasi. Kyltit vain vaihtuivat saksan kielisiksi.

Alkoi pitkä taival kohti satamaa ja aikaa vastaan. 

Olimme kuvitelleet, että Saksassa pääsisimme posottamaan täysillä autobaanoja ja matka taittuisi hetkessä. 

Google olisi mielellään ohjannut meidät Kölnin kautta, mutta halusimme välttää juuri tuon alueen.

Reitillemme osuikin monia tietöitä ja matkanteko oli todella vaihtelevaa. 

Hetkittäin sai ajaa kovaa ja kohta matelimmekin etanavauhtia eteenpäin.

Emme vieläkään uskaltaneet varata laivalippuja seuraavaksi yöksi. 

Emme voineet yhtään luottaa navigaattorin aika-arvioon, 

koska pienikin kolari saattaisi venyttää matkaamme tunneilla.

Reilu sata kilometriä ennen Travemunden satamaa iski vielä viimeiset epätoivon ja jännitysten hetket.

Vettä satoi kaatamalla ja tiet sen kuin vain kapenivat tietöiden takia.

 Mies yritti pysyä tiellä ja minä yritin varata netistä laivalippuja. Yhtäkkiä nettivarausta ei voinutkaan tehdä. Sivusto ehdotti matkapäiväksi seuraavaa yötä. Epätoivoisena ajattelin, että näin lähellekö me pääsimme, emmekä enää mahdu laivaan.

Mies pysyi kuitenkin ihanan rauhallisena ja sanoi, että me ajamme satamaan kysymään lippuja.

Hermoheikkona selailin jo Tanskan lauttojen lähtöpaikkaa, eikä mikään nettisivu tuntunut toimivan koska olin niin hermostunut.

Yritin etsiä myös laivayhtiön puhelinnumeroa, mutta myyntipalvelu oli sulkeutunut jo klo 17 ja kello oli yli jo yhdeksän. 

Etsin kuitenkin sataman puhelinnumeron ja sain kuin sainkin laivayhtiön työntekijän langanpäähän. 

Hän rauhoitteli minua ja sanoi, että puhelinvarauksia ei voi tehdä, 

mutta lipun voi ostaa myös satamasta.

En kuitenkaan täysin luottanut tähän tietoon ja hieman jännittynein tunnelmin ajoimme viimeiset kilometrit. 

Onneksi sade taukosi ja ajokin oli helpompaa.

Satamassa ajoimme suoraan lähtöportille ja virkailija sanoi heti ystävällisesti,

 että te taisittekin soittaa tunti sitten tänne.  Helpotuksen tunne oli valtava.

 Tai mies oli ollut koko ajan rauhallinen, hän sanoi, että kyllä asiat järjestyvät tavalla tai toisella.

Loppujen lopuksi olimme satamassa niin ajoissa, 

että jouduimme odottamaan tunnin ajan, ennen kuin pääsimme ajamaan laivaan.

Perjantain ajokilometrejä kertyi 1507.

Laivamatka 

Laivalla tunnelma oli rauhallinen. 

Ikkunaton, tunkkainen hytti tuntui todelliselta turvasatamalta. 

Pitkä laivamatka Saksasta Suomeen ei myöskään haitannut. 

Oli hienoa, ettei tarvinnut enää kiitää moottoritietä aikaa vastaan.

Matkustajia laivalla oli noin 200 henkeä. Eli paljon vähemmän kuin yleensä risteilijöillä. 

Iloksemme käsidesiä oli saatavilla melkein joka nurkalla ja monet ihmiset käyttivät myös käsineitä.

Ateriapaketin ostajilla oli jokaisella ruokailulla sama pöytä ja ravintolassa väljää. 

Henkilökunta tuntui rauhalliselta ja palvelu oli todella ystävällistä.

Tämä kaikki teki tunnelmasta turvallisemman.

Itse kosketimme ravintolan ottimiin paperiserveteillä

 ja vietimme suurimman osan ajastamme hytissämme.

Aika kului hyvin lukien ja nukkuen.

 Sanoinkin miehelleni, että toisissa olosuhteissa tämä tuntuisi oikealta lepolomalta.

Laivalla nettikään ei toiminut kuin todella pätkittäin, 

joten pieni uutispimentokin rauhoitti hyvin mieltä.

Kun Helsinki alkoi häämöttää horisontissa lauantaiaamuna, tunnelma oli epätodellisen onnellinen.

Aurinko paistoi ja pieni pakkanen tervehti meitä ajaessamme laivasta maan kamaralle.

Olin niin onnellinen, että melkein itkin.

Uutisia lukiessa huomasimme, että emme olisi enää lauantaina päässeet ajamaan Tanskan läpi. 

Ja myöhemmin uutisoitiin myös Puolan sulkevan rajansa. 

Reittimme Espanjasta Suomeen olisivat vähentyneet oleellisesti parissa päivässä.

Yöllisistä pelkokuvistani oli tullut totta.

Vuokraemäntämme lähetti meille myös viestin, 

että jätitte Espanjan uppoavan laivan juuri oikeaan aikaan.

Lauantain uutiset Espanjan hätätilasta sekä maanantaina voimaan tulevasta ulkonaliikkumiskiellosta lisäsivät kiitollisuuttamme kotiin pääsystä.

Nyt olen tyytyväinen, että olen välillä herkkä ja hätäileväinen. 

Lisäksi mieheni tyyneys ja vankka ajotaito toivat meidät onnellisesti läpi Euroopan ennätysvauhtia.

Täytyy taas todeta, että olemme hyvä parivaljakko erilaisuuksinemme. 

Täydennämme toisiamme varsinkin paineessa ja stressitilanteissa.

Jo matkalla päätimme, että pysyttelemme kotona ja ihmisistä kaukana palattuamme. Perjantaina myös THL antoi suosituksensa 2 viikon karanteeniin. Saimme myös asiasta tekstiviestin puhelimiimme. Minusta tämä oli juuri oikeaa tiedotusta ja vastuullista toimintaa.

Itse viihdyn yleensäkin hyvin kotona, koska teen myös työtäni kotoa käsin. 

Saatan olla kotona viikonkin putkeen käymättä missään koko aikana. 

Eli kahden viikon karanteeniaika ei tule olemaan minulle ongelma.

Olemme saaneet myös apua läheisiltä. Jääkaappimme oli täytetty ja kaupassa kävijöitä löytyy.

Pääsemme myös omalle pihalle ja aioin käydä myös kävelyllä, 

koska täällä maalla en altista ketään kävelemällä tuolla maantiellä.

Voin tarvittaessa vaihtaa tien toiselle puolelle, jos joku sattuu tulemaan vastaan. 

Harmillista on, että tyttäremme joutui lähtemään evakkoon mummolaan. 

Hänellä on ylioppilaskirjoitukset meneillään, emmekä halua riskeerata niitä yhtään. 

Tänään hän kävi juttelemassa meidän kanssamme ikkunan läpi. Tilanne jo hieman naurattikin meitä, vaikka se on todellisuudessa vakava asia.

 Lisäksi ero pojastamme ja muista rakkaista pitenee nyt vielä ainakin kahdella viikolla. 

Uskon, että tämä koronan leviäminen on pysäyttänyt meidät kaikki vakavuudellaan. 

Tilanne on aivan kamala, mutta se on yhdistänyt koko ihmiskunnan. 

Sama huoli on nyt päällimmäisenä mielessä jokaisella Espanjassa, Saksassa, Kiinassa, Japanissa, Yhdysvalloissa ja Suomessa. 

Ihan kaikkialla.

Ehkä turhat harmit unohtuvat ja jokainen joutuu punnitsemaan arvojaan.

Nyt on tärkeää puhaltaa yhteen hiileen koronan leviämisen pysäyttämäseksi.

Yhdessä voimme paljon.

Pidetään toisistamme huolta ja nautitaan kodista ja rakkaistamme!

Haluan myös kiittää sydämestäni kaikista ihanista viesteistä, myötäelämisestä, tsempeistä ja rukouksista, 

joita saimme matkamme aikana!

Tunsimme, ettemme eläneet näitä jännittäviä päiviä yksin.

Ensimmäinen ajopäivämme 1450 km

Toinen ajopäivämme 1507 km

 ♥

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 

facebookissa, instagramissa,  Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:n, blogipolun tai bloglovinin kautta.