INSTAGRAM

maanantai 16. maaliskuuta 2020

Kotona

lumikello
Galanthus nivalis
スノードロップ

Ette usko, kuinka hyvältä on tuntunut olla kotona!
Vaikka uutiset kertovat nyt karua totuutta maailman tilanteesta
ja huoli monista läheisistä, 
omasta ja toisten yrityksistä
sekä sairaanhoidon kapasiteetin kestävyydestä
askarruttavat mieltä,
on tämä kaikki helpompaa kohdata kotoa käsin. 

Olen myös onnellinen,
että minulla on oma puutarha,
missä voin haukata happea, vaikka olenkin karanteenissa.
Lämpimät ajatukseni ovat niiden luona,
jotka asuvat kerrostalossa,
eivätkä välttämättä pääse ulos ollenkaan. 
Monet vanhukset ja yksinäiset riskiryhmään kuuluvat
kokevat varmasti seinien kaatuavan päälle 
ja yksinäisyyden tuntuvan vielä raskaammalle tässä tilanteessa. 

Nyt on tärkeää soitella ystäville
ja läheisille ja vaikka vähän tuntemattomillekin,
joiden tietää olevan tällä hetkellä yksin tai 
avun tarpeessa. 
Juttelu voi auttaa valtavasti ja tuoda sisältöä epävarmoihin päiviin. 

Kiertelin puutarhassa katsomassa, 
miltä kevään eteneminen näyttää ja 
jaan kuvat myös teille tsempiksi ja iloksi. 

 Lumikellomättäitä on ilmestynyt jo moneen kohtaa puutarhaa. 

 krookus
Crocus
クロッカス 

Myös krookuksien vihreät tupsut pilkistävät maan pinnalle. 


 jouluruusu
Helleborus
Christmas rose
クリスマスローズ 

Jouluruusut ovat kukkineet jo tovin
ja saanet ehkä pienen pakkasen nipsaisun, 
kun terälehdet ovat hieman ruskeat. 






Kasvihuone kylpee auringossa
ja sisällä olikin jo ihanan lämmin. 





pihasyreeni
Syringa vulgaris ´Alba`
ライラック'アルバ

Valkoiset pihasyreenit lupaavat ihanasti kevättä.
Kuinka toiveikkaat nuo vihreät silmut ovatkaan,
varsinkin kaiken myllerryksen keskellä. 


Ajattelinkin keskittyä lähiaikoina siihen,
mitä voi tehdä kotona.

Vaikka omaa puutarhaa ei olisikaan,
versoja voi kasvattaa keittiön ikkunalla tai hoitaa viherkasvejaan. 
Itse ajattelin aiemmin, että tänä keväänä jätän taimikasvatuksen väliin,
koska tulemme niin myöhään takaisin kotiin. 
Nyt olen tullutkin toisiin aatoksiin. 
Kävin hakemassa pihavarastosta taimimultaa ja 
tarkistin siementilanteen. 
Taidan vielä ehtiä kylvää tomaatit.
Niiden kasvun seuraaminen ja hoitaminen
saa varmasti ajatukset pois hetkeksi päivän uutisista
ja mielen paremmin uskomaan, että kyllä tästä selvitään. 

Erityisesti ajatukseni ovat nyt hoitohenkilökunnan luona
sekä kaikkien niiden luona, 
joiden pitää tehdä vaikeita päätöksiä,
esimerkiksi toimintansa keskeyttämisen ja 
henkilökunnan lomauttamisen suhteen. 
Toivon myös viisautta hallitukselle ja
kaikille päättäville elimille, 
sillä nyt ei ole todellakaan helppoa miettiä, 
mikä olisi järkevintä ja parasta. 

Itse en ole minkään näiden alojen ammattilainen
ja siksi ajattelin, että ainut mitä voin tehdä,
on virkistää teitä ihan arkisilla pienillä jutuilla,
joita voi tehdä ja mistä voi nauttia kotona.

Paljon tsemppihalauksia 
ja voimia meille kaikille!



Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


24 kommenttia:


  1. Paljon tsemppiä sun ihanalle siskolle!

    VastaaPoista
  2. Niin samaa mieltä. ♥ Kiitos piristyksestä ihanan postauksen ja keväisten kuvien myötä! Kasvihuoneesi on kuin paratiisi ja puutarha on mitä ihanin paikka kotiajan viettämiselle. Toivotaan aikaista kevään lämpöä tulevaksi! Minä panttaan tomaattien kylvöä vielä huhtikuulle, venyvät muuten liikaa. :) Toki voi olla että mieli kohta muuttuu ja pitää edes muutama laittaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3
      Kiitos kauniista sanoistasi!
      Onneksi on niin paljon asioita, joista voi nauttia ja mitä tehdä, vaikka aika on poikkeuksellinen. Luonnon herääminen virkistää mieltä ihmeesti.
      Tuo olikin kiva kuulla, että sinulla tomaatit ovat ehtineet vielä huhtikuun puolellakin. Eli vielä aikaa on.
      Hyvä puoli on myös, että nyt tulee varmasti käytettyä myös omia siemenvarastoja paremmin.
      Ja onneksi monella puutarha-alan yrityksellä toimii myös nettikauppa. Siemeniä on helppo tilata ja ne saa varmasti kätevästi postilaatikkoon.

      Poista
  3. Tervetuloa kotiiin :)
    Meillä oli varattu Espanjan matka ensi viikoksi. No, hyvän aikaa sitten oli selvillä ettemme lähde. Minulla olisi loma ensi viikolla, mutten ole varma onko enää. Toisaalta vanhuspalveluissa tämä ei ole vielä eskaloitunut ja toivon sydämeni pohjasta ettei niin käy...
    Omasta puolestani en siis pelkää, vaan niiden asukkaiden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! <3
      Voi harmi, että matkanne peruuntui. Toivottavasti saat kuitenkin pitää lomasi, sillä se on varmasti tarpeen.
      Ja juuri tuo, että minäkään en ole koko aikana pelännyt oikeastaan sitä, että itse sairaistuisin. Matkalla kotiin pelkäsin, että jäämme jumiin tai karanteeniin kauas kotoa. Ja nyt en todellakaan halua tartuttaa ketään, jos vaikka kannan virusta. Pahintahan on, että voi olla tartuttaja, vaikka itsellä ei olisikaan oireita.
      Eräs vanhusten hoitokodissa työskentelevä ystäväni kertoi juuri eilen, että heillä on täysi työ pitää vierailijat poissa. On harmi, että tällaista lisätyötä tulee, kun muutenkin on kädet täynnä töitä.
      Tsemppiä sulle töihin ja toivon, että lomastastasikin tulee mukava kaikesta huolimatta!

      Poista
    2. Juu, finnair muutti niitä varausehtoja ja saimme kuluitta vaihtaa ajankohtaa. Syksyllä siis uusi yritys :)
      Kun uutiset epidemiasta ja Espanjasta alkoivat liikkua, mietin että mitenhän teillä siellä menee. ajatuksissa siis, vaikka emme ole edes tavanneet ;) Luin juuri tuon paluumatkasi tarinan. Onneksi ehditte tulla.

      Poista
    3. Finnair ja muut matkailualan yritykset ovat olleet mahtavan joustavia tässä tilanteessa. Ja joustoa on tietysti tarvittu myös asiakkailta ja ihan kaikilta.
      Uskon, että vielä päästään matkustamaan, kun saadaan tämä pahin epidemia alta pois.

      On ollut niin ihana kuulla, kuinka monet ovat ajatelleet meitä ja kotiinpaluutamme. Se lämmittää mieltä. Oli kyllä niin helpottavaa päästä kotiin. Raskain mielin seuraan uutisista ja viestittelen ystävien kanssa, jotka ovat vielä maailmalla ja haluavat kotiin.

      Poista
  4. Tervetuloa kotiin! Karanteenissa tosiaan taidat olla. Meillä yhdet ystävät tulivat eilen Espanjasta kotiin ja asuvat kerrostalossa. Ei käy kateeksi. Onneksi sinulla on iso piha, missä käyskennellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Ja karanteenissa ollaan, vaikka ei tämä kotona olo minulle mikään karanteeni sinänsä ole. Varsinkin tuollaisen pitkän poissaolon jälkeen, koti tuntuu turvasatamalta ja täällä kyllä riittää puuhaa.
      Ja olen tosiaan ollut kiitollinen, että meillä on iso piha ja sisällä talossakin on tilaa käyskennellä. Laivamatkalla olimme pienessä ikkunattomassa hytissä, jossa pölyä riitti vaikka muille jakaa. Silloin tuntui aika kammottavalta ajatukselta, jos siellä olisi joutunut viettämään kaksi viikkoa. Nyt ei ole kyllä mitään hätää.

      Poista
  5. Lumikellot ovat oikeita onnenpisaroita! Ihanaa kun voi olla jo pihapuuhissa, kun tuota vapaa-aikaa on nyt runsaamminkin tarjolla! Toivotaan että tämä epidemia loppuu pian eikä ihmiset sairastu vakavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikellot ovat tosiaan kuin onnenpisaroita. Ne ilahduttavat joka kevät aikaisuudellaan.
      Ja ihanaa tosiaan, kun ei ole lunta ja voi aloittaa jo pihapuuhat.
      Toivotaan tosiaan, että tämä epidemia loppuu pian ja sairastuneinen määrä pysyy pienenä ja tarvittava hoito pystytään järjestämään.

      Poista
  6. Aivan huikeita kevätkuvia. Kasvun ihan kuulee noista kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tämä kevät on niin ihanaa aikaa. Joka päivä tapahtuu jotain edistystä ja maasta nousee uusia tulokkaita. Se jos mikä luo toivoa tulevaisuuteen!

      Poista
  7. kaikesta välittyy suuri ilo siitä, että pääsitte turvallisesti miehesi kanssa kotiin! luin vasta nyt huikean matkanne Espanjasta kotiin. voit vaan arvata, miten onnellisia myös me olemme siitä, kun matkamme osui viel siihen aikaan, kun Euroopassa oli rauhallista. uskomatonta, miten nopeasti kaikki on tapahtunut, siitähän ei ole kuin 3 vk aikaa.
    keväinen puutarha on parasta, mitä nyt voin kuvitella, tsemppiä sinne karanteeniin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olemme todella iloisia, että pääsimme vielä hyvään aikaan kotiin.
      Tuntuu ihan käsittämättömältä ajatella nyt, että läksimme vasta viikko sitten matkaan.
      Kaikki on tapahtunut niin nopeasti, että ei sitä ei voi oikeasti käsittää.
      Todella hienoa, että tekin pääsitte ajoissa kotiin!

      Keväinen puutarha ja luonto sekä kaikki rakkaat ovat nyt parasta nyt, kun kaikki tuntuu olevan epävarmaa.
      Olen jotenkin kokenut tämän karanteenin jopa jonkinlaisena turvana. Kyllä nyt monessa ammatissa ja monella ihmisellä on niin paljon stressiä ja mietittävää, että tämä karanteenissa olo on ihan lasten leikkiä.

      Poista
  8. Iloista kuulla, että olette turvallisesti kotona. Elämä on nyt kuin sience fictionia, mutta kyllä tästä selvitään. Oikeastaan ainoa mitä varten voi tehdä suunnitelmia on puutarhanhoito. Rattoisaa karanteenia meille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin ihana olla kotona!
      Luulen, että kolmen kuukauden jälkeen olisi muutenkin ihanaa olla kotona, mutta nyt tämä kaikki myllerrys moninkertaistaa kyllä ilomme.

      Ei tätä voi oikein ihmisjärjellä käsittää. Tuntuu tosiaan välillä, että tämä on elokuvaa.

      Onneksi on tosiaan puutarhanhoito ja kevätkin tulossa. Niistä saa nauttia, ainakin katselemalla ulos. Onnekkaita olemme me, joilla on oma puutarha, johon mennä.

      Kauniita ja mukavia päiviä myös sulle vallitsevasta tilanteesta huolimatta!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos Satu! <3
      On niin ihana, että kevät on tulossa.

      Poista
  10. Kukkia <3 Minulla arki jatkuu töitä tehdän ja välillä kyllä vähän hirvittää tämä tilanne.
    Leppoisaa iltaa Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat tuovat kyllä toiveikkuutta tähän aikaan.
      Ajatukseni ovat olleet juuri teidän kanssanne, jotka teette arvokasta työtä nytkin. Kaikkea ei voi tehdä etänä ja luulen, että tämän jälkeen juuri ne ammatit saavat enemmän arvostusta, koska niitä ei voi korvata.
      Voimia sulle töihin ja arkeen ihana Outi! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!