INSTAGRAM

maanantai 7. lokakuuta 2019

Vaahteroiden ruska


Tällä viikolla on oikea ruskaviikko.
Arvelen nimittäin, että meillä ruska on kauneimmillaan tämän viikon.
Siksi tänne blogiinkin päivittyvät postaukset pyörivät tämän viikon ruskan ympärillä.


Vaahterat näyttelevät pääosaa meidän tontin ruskassa.
Kylmyys ei oikein osu tähän mäelle kovin napakasti,
joten vaahteratkin värittyvät yleisesti keltaisiksi tai oransseiksi.
Avoimilla paikoillahan ne voivat olla jopa räiskyvän punaisia.





Vaahteran lehdet ikään kuin tanssivat syksyisessä metsässä. 
Ne erottuvat muusta luonnosta ihan kuin olisvat irtonaisia.

   metsävaahtera
Acer platanoides
カエデ




Tämä vaahtera näkyy työhuoneen sekä ruokailutilan ikkunoihin. 
Ihailen sitä usein päivän mittaan. 
Rakastan muutenkin tätä pientä metsäämme,
jota on niin rauhoittava katsella.
Lehdettömään aikaan puiden välistä näkyy tie,
mutta vielä olemme hetken suojassa. 


Muistetaan pysähtyä ihailemaan tätä hetken kauneutta.
Näissä syksyn päivissä on jotain samaa kuin keväällä lehtien puhkeamisen aikaan.
Tekisi mieli tuijottaa luonnon omaa näytelmää herkeämättä,
ettei vaan yksikään kaunis hetki jäisi huomaamatta.

~

I cannot endure to waste anything 
as precious as autumn sunshine by staying into house. 
So I spend almost all the daylight hours in the open air. 
~Nathaniel Hawthorne~

~

Everyone must take time to sit and watch the leaves turn.
~ Elisabeth Lawrence~

~

Kaunista ruskaviikkoa!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


17 kommenttia:

  1. Vaahterat ovat upeita, meillä taitaa kaikki olle enemmän punaisia kuin keltaisia ja juuri bongasin metsästä vaahteran kun ihmettelin että mikäs punainen läiskä siellä hehkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogistasi vai instasi näinkin kuvia teidän mongolianvaahterasta, se oli todella upean värinen.
      Meillä mongolianvaahtera on vielä aika vihertävä, vain hieman keltaiseen taittava.
      On jännä, miten kasvupaikka vaikuttaa niin paljon ruskaväriin.
      Ihailen tässä meidän lähellä yhtä ihan tulipunaista vaahteraa. Se on aivan avoimella paikalla, joten kylmä pääsee siihen hyvin vaikuttamaan.
      Punaiset puut ovat keltaisen ruskan keskellä aivan uskomattoman kauniita. Ne näyttävät melkein epätodelliselta.

      Poista
  2. Ihanan näköistä. Me kerättiin lasten kanssa ryhmiksen pöydille kauniita vaahteran lehtiä koristeeksi.
    Ihanaa viikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on niin kaunista, että silmiä hivelee.
      Vaahteranlehdistä saakin kivoja koristeita ja askartelumateriaalia. Täytyykin käydä hakemassa myös sisälle vaahteranlehtiä. Nyt olen vain ikkunoista niitä ihaillut.
      Nostan joka päivä kaikki sälekaihtimetkin ylös, että tuo luonnon ilotulitus näkyy myös sisälle.
      Ihanaa ja värikästä viikon jatkoa sinulle myös Outi! <3

      Poista
  3. Upea työhuonenäkymä. Tällä viikolla sinun pitää kahlata ahkerasti vaahteranlehdissä, kun niitä on jo noin paljon maassakin. Vaahterat ovat tänä syksynä täynnä kerrassaan loistavia värejä. Kuten sanoit, niitä kannattaa juuri nyt ihastella, sillä lehtien maahan leijumistahti on kiihtynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin täytyy aina välillä pysähtyä katselemaan ja ihmettelemään, kuinka luonto voikin olla noin kaunis.
      Joo, luulen, että tämä viikko on parasta lehdissä kahlailu aikaa. ;)
      On joka vuosi aina yhtä hämmästyttävää, kuinka nopeasti luonto on aivan paljaana ja lehdet maassa. Nyt on nautinnon aika käsillä.

      Poista
  4. Kyllä teillä onkin värikäs mäki vaahteroineen,upeaa. Meilläkin on vaahteroita tontin ympärillä naapureilla,yksi omakin. Tässä talon vastapäätä olen ihaillut tuota puden ilotulitusta mutta jo yksi punainen vaahtera alkaa jo uhkaavasti riisuuntua. Nautitaan näistä värestä niin kauan kun niitä on :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, täällä nyt väriä riittää.
      Muistan aivan selvästi ensimmäisen syksymme täällä Vaahteramäellä. Olin aivan myksitynyt tästä ruskasta, jota näkyi myös pitkälle täältä mäeltä katsottuna.
      Lehdettömään aikaan täällä kyllä tuulee ja tuntuu, että olemme aivan tarjottimella. Myös näkymät avartuvat silloin. Sekin on oikeastaan aika upeaa katseltavaa, kun näkee pitkälle.
      Mutta nyt nautitaan luonnon ilotulituksesta ja uskomattoman kauniista syksystä.

      Poista
  5. Thank you Agnes!
    Now is a really beautiful time of the year.
    Have a beautiful autumn day! <3

    VastaaPoista
  6. Onpa aivan ihanan näköistä; juuri sellaista kuin Vaahteramäellä syksyllä kuvittelee olevankin! Niin värikästä, vaahteroissa on mahtava lämmin sävy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila!
      Täällä on syksyisin vähän boheemi tunnelma. Mutta itse tykkään sellaisesta. Vaahterat tuovat oman säväyksensä kaikkeen.

      Poista
  7. Ihana vaahterapaljous! Varmasti upeaa katsella noita näkymiä! Vaahtera on kaunis puu sekä syksyllä että varsinkin keväällä kukkiessaan. Pienellä pihalla se ei pääsekään niin loistamaan edukseen kuin laajemmassa ympäristössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aikaan vuodesta näkee selvästi, mistä tämä tontti on saanut nimensä. Tämä on kirjaimellisesti vaahteramäki.
      Metsävaahtera on tosiaan suuri puu täysikasvuisena ja ihan pienellä pihalla se saattaa olla jopa vähän harmillinen kasvi. Mutta onneksi on olemassa pienempikasvuisia vaahteralajikkeita, joita mahtuu hyvin pienempiinkiin puutarhoihin.
      Japanissa vaahteroita näkee ihan postimerkin kokoisilla pihoillakin. Meillä täällä on kaava-alueen pihatkin niihin verrattuna varsin suuria.
      Ja tuo kevätkukinta on tosiaan myös kaunis. Ja mikä pörräys ja pörinä vaahteroista kuuluukaan keväisin, kun kaikki pölyttäjät ovat menneet herkuttelemaan.

      Poista
  8. Meiltä löytyy mongolianvaahtera ja tataarivaahtera, mutta metsävaahterasta vielä unelmoin. Jos sen istuttaisi tuonne metsään, muutoin ei taida enää pihalle mahtua;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä puuttuu puolestaan tuo tataarivaahtera.
      On mahtava, kuinka paljon erilaisia vaahteroita onkaan. Metsässä metsävaahtera onkin ihan omiaan. Ja tosiaan se on niin suuri puu, että kannattaa miettiä mihin sen istuttaa.
      Onneksi puutarhaan löytyy myös pienempiä vaahteralajikkeita. Harmiksi monet pienemmät lajikkeet ovat hieman arkoja, mutta kyllä kestäviäkin löytyy.

      Poista
  9. Ihania🍁Täällä jo eilen haravoin suurimman osan vaahteran lehdistä kompostiin. Maassakin olisivat vielä olleet kauniita mutta yritän estää niiden pääsyn lammikkoon haravoimalla mahdollisimman nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaahterat on niin ihania! Ja sulla onkin vaikka mitä upeita lajikkeita.
      Mulla on vielä haravointia edessä. Olen vähän odotellut, että suurin osa tippuisi alas. Muuten homman saa tehdä moneen kertaan.
      Tykkään haravoida vaahteran lehtiä. Ne ovat niin isoja, että homma hoituu joutuisasti.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!