INSTAGRAM

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Pilvikirsikan syysväri

 pilvikirsikka
Prunus pensylvanica
Pin Cherry
サクラ

Joka ikinen syksy teen tällaisen melkein samanlaisen postauksen pilvikirsikasta.
Enkä malta olla toistamatta itseäni tänäkään vuonna.
Pilvikirsikka on yksi lempikasveistani ja 
sen syysväri ei todellakaan jätä minään syksynä kylmäksi. 


Perheeni ei paljon osallistu puutarhanhoitoon tai 
ole mitään puutarhaintoilijoita. 
Silti tämä pilvikirsikka on se puu, jota koko perhe hehkuttaa ja ihailee,
keitaan kirsikan lisäksi. 




Mikään muu kasvi ei meidän puutarhassa saa yhtä hienoa syysväriä.
Ja onneksi pilvikirsikoita on kaksin kappalein. 
Näin punaisia väripilkkuja näkyy parisa eri kohdassa. 
Harkinnassa on myös parin uudenkin pilvikirsikan istuttaminen,
sillä ihan ensimmäinen puu on tehnyt juurivesoja. 
Juurivesoista saisin taimia omasta taka.
Juurivesoja ei ole tullut riesaksi asti,
vaikka olenkin joutunut muutamia poistamaankin.
Kestän kuitenkin sen, koska pilvikirsikka on niiiiin ihana. 





Jos haluat nähdä pilvikirsikan kevätasussaan kukkivana
tai lukea enemmän hoito-ohjteita,
niin klikkaa tänne:
Pilvikirsikka

Värikästä viikon jatkoa!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.


14 kommenttia:

  1. Kyllä on kaunis ja ihanat kuvat sait otettua Pilvikirsikasta! Minulla on nyt pieniä taimia pilvikirsikoita kasvamassa yhteensä 9 kpl keittiöpuutarhan ympäristössä. Vaihdoin alueen huonokuntoiset koivut matampikasvuisiin puihin ja pioneeripuuna ajattelin pilvikirsikan toimivan tehtävässä. Saisi pienilmastoa, mutta eivät kasvaisi niin korkeiksi ja varjostaviksi kuin koivut. Toivon, että alueesta tulisi kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! <3
      Pilvikirsikka on todella kaunis puu ja varmasti keittöpuutarhasi ympäristöstä kasvaa kaunis ja hyvä pienilmasto kasveille.
      Mukavaa syyspäivää!

      Poista
  2. Minäkin saan työpaikan ikkunasta ihailla pilvikirsikkaa syysasussaan. On huikean kaunis <3
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla onkin sitten ihana näkymä työpaikan ikkunoista!
      Tänään kävin hammaslääkärissä. Sielläkin parkkipaikan pilvikirsikat saivat kyllä osakseen huomiota. Ne loistivat kirkkaan punaisina ja ihmiset ihailivat niitä ohikulkiessaan.
      Ihanaa loppuviikkoa myös sinulle Outi! <3

      Poista
  3. Kirsikat saavat kyllä upean syysvärin!
    Mun omani on vasta tosi pieni, kuinka vanhoja muuten nuo sinun pilvikirsikkasi ovat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kaikissa kirsikoissa on yleensä upea syysväri.
      Meidän keitaan suuri kirsikka on kyllä poikkeus, se säilyy ihan vihreänä oikeastaan lehtien putoamiseen saakka. Mutta hyvin se on pärjännyt, vaikka noin huonosti tuleentuukin syksyisin. Olisi niin ihana, kun sekin saisi oikein kunnon syysvärityksen.
      Tarkistin kirjanpidostani noiden kirsikkapuiden istutusvuodet. Etupihalla oleva pilvikirsikka on 6 vuotta vanha ja tuo kuvissa ja naapurin rajalla oleva on 5 vuotta vanha. Oikein havahduin itsekin, että ne ovat tosiaan nopeakasvuisia.

      Poista
  4. Pilvikirsikalla on kyllä huikea syysväri. Punaisen sävyt ovat ehdottomasti suosikkejani ruskan väreistä. Edellisestä postauksesta kurkkasin, että teillä on myös vaahterat nyt komeassa asussa. Värikästä loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaiset lehdet erottuvat niin upeasti keltaisen ja oranssin keskeltä.
      Nyt on tosiaan upean värikästä ja kaunista. Syksy on parhaimmillaan.
      Värikästä loppuviikkoa myös Hiidenkiven puutarhaan! <3

      Poista
  5. Ei ihme, että perhe ihastelee pilvikirsikkaa. On se vaan niin kaunis syysasussaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosiaan kaiken ihailun arvoinen. Ja erottuu hyvin kaiken keltaisen vaahterameren keskeltä.

      Poista
  6. Meidän kauneimman tittelin vie joka vuosi rusokirsikka🍂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rusokirsikka on yleensä joka paikassa tosi kaunis ja räiskyvän punainen. Aivan ihana!
      Meillä se on tuolla alapihalla ja ruskanväri on sellainen tumma, melkein musta. Olin kaavaillut, että se olisi alapihan väripilkku. Mutta kylmä ei vissiin osu siihen kunnolla, koska värittyminen on tuollaista tummaa.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!