INSTAGRAM

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Ihan parasta!

 komeakuunlilja
Hosta Fortunei-ryhmä ´Patriot`
ギボウシ(ホスタ) ‘パトリオット’ 

Nyt eletään ihan mahtavaa aikaa.
Kaikki tosin tapahtuu ihan pikakelauksella, 
eikä kaikista puutarhan kukkijoista ja tapahtumista ehdi edes ottamaan kuvia.
Näin kävi esimerkiksi kuolanpionin ja parin alppiruusun kanssa.
Silti tämä aika on ihan henkeäsalpaavan ihanaa.
Alppiruusut, monet perennat ja syreenit kukkivat valtavalla volyymilla.
Ja pensasruusut aloittelevat jo kovaa vauhtia availemaan nuppujaan.
Viikonloppuna kuvasin valtavasti puutarhan ihmeitä.
Vielä en ehtinyt kaikkea kasvipaljoutta purkamaan kamerasta, 
mutta tässä on pientä esimakua, miltä täällä tällä hetkellä näyttää.
Lähipäivinä voi tulla postaustulva, 
sillä niin paljon kaikkea ihanaa on pakko ikuistaa ja jakaa teillekin.

 Etupihan "perinneympyrässä" kukkivat 
 Iris sibirica
siperiankurjenmiekka
Siberian Iris
あやめ 
ja
Geranium macrorrhizum ´Album`
tuoksukurjenpolvi, valkoinen
ゲラニウム・マクロリズム
フウロソウ属の一種

Takapihan ruusukaari johtaa rinteeseen. 
suomenköynnösruusu (Rosa ´Pohjantähti`, つるバラ)
on täynnä nuppuja jo nyt.
Kukkiikohan tänä kesänä kaikki pari viikkoa aikaisemmin kuin normaalisti?
No, ei se haittaa, kyllä niitä kukkijoita riittää koko kesälle. 

Ihanaa uutta viikkoa
ja muistakaa tuoksutella kukkia!


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.



12 kommenttia:

  1. Upean rehevältä näyttää. Tuo käynösruusu on taatusti upea kukkiessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on niin mahtavan rehevää!
      Ja tuo Pohjantähti on niin upea, kun valkoiset pikkukukat täyttävät sen kokonaan.

      Poista
  2. Kauniille näyttää ja köynnösruusu on varmasti upea kukkiessaan.
    ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! <3
      Laitan köynnösruususta kuvia, kun nuput aukeavat. :)

      Poista
  3. Tuntuu siltä että kaikkea kukkarunsautta ei ehdi sulattamaan, kun päivittäin uusia kukkia putkahtelee. Juhannusruusu kukkii jo meillä joten ei tässä ainakaan normi aikataulusta jäljessä olla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tällaiselle hämäläisellekin tekee tiukkaa havaita, saati sitten sulattaa kaikkea ihanuuta, mitä puutarhassa putkahtelee päivittäin.
      Ja ei taideta tosiaankaan jäljessä olla oikein missään tänä vuonna. Nyt on muutama päivä vähän viileämpää, joten varmaan pientä hidastumista luulisi olevan odotettavissa. Se on oikeastaan hyvä, että ehtii huomaamaan tarkemmin kaiken kauneuden.

      Poista
  4. Tänään tuoksuttelin ruusuja :) Aivan ihan tuo köynnösruusu jo noin!
    Ihanaa viikkoa ja kukkien tuoksua sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oli varmaan ihana tuoksu!
      Minäkin tuoksuttelin tänään juhannusruusua ja oli niin huumaavaa tuoksu, että ihan pakahdutti. Nyt on tärkeää pysähtyä hetkeen, edes muutamaksi minuutiksi.
      Ihanaa viikon jatkoa myös sinulle ja kaikkea ihanaa muutenkin, ruusujen tuoksuja ja kauneutta sekä iloa!

      Poista
  5. Valkoinen tuoksukurjenpolvi on kiva, minulla se kukkii ensi kertaa kunnolla. Pohjantähtesi on taas voimissaan, muistan kuinka jouduit leikkaamaan sitä rankasti tappotalven jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksukurjenpolvi on mahtava kasvi. Ja riittoisa. ;)
      Olen aikoinani istuttanut tuohon 6 kpl niitä. Ja nyt niitä kasvaa vähän joka puolella puutarhaa ja ystävillekin on tullut jaeltua aika monta alkua. Mutta silti rakastan sitä, se on niin mahtavan peittävä ja helppo.
      Onpa hauska, että muistat sen rajun leikkausoperaation tappotalven jälkeen. Tämä blogiystävyys on mahtavaa, varsinkin kun ystävyys on jatkunut pitkään. Silloin blogiystävien puutarhoista tulee tuttuja, vaikka niissä ei olisi koskaan käynnytkään.

      Poista
  6. Niin kaunista!Tämä on ehdottomasti kesän parasta aikaa:)

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!