INSTAGRAM

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Kontrasteja ja pitkäaikaista iloa

Blogiyhteistyö: Huiskula

japaninvaahtera
Acer palmatum ´Atropurpureum`

Olette varmasti huomanneet,
että tykkään todella paljon erilaisista lehtimuodoista, 
lehtien väreistä, vaahteroista ja talvetettavista kasveista.
Hankin joka kesä useita kesäkukkiakin,
mutta pidän erityisesti niistä kesäkukista, joita voi talvettaa.
Näin ollen niistä on iloa pidemmäksikin aikaa.

Tämä säästää pitkän pennin suuressa puutarhassa.
Tai säästää ja säästää, 
löydän joka kevät ja kesä paljon uutta hankittavaa.
Kasvien maailma on niin rikas,
että aina niitä mahtuu lisää puutarhan eri soppiin.

 Talvettamisessa on tietysti se ongelma,
että ruukkujen on hyvä olla kevyitä ja helposti siirreltävissä olevia.
Hyvä niksi on istutaa kasvit muoviruukkuihin
ja piilottaa ne jonkun mieleisen ruukun tai astian sisään.
Tämä vanha roskatynnyri on ollut meillä jo vuosia.
Yleensä olen täyttänyt sen lecasoralla ja mullalla,
mut nyt kippasin tuo pienemmän ruukun tynnyrin pohjalle,
 suuaukko maata kohden,
ja sen päälle sujautin varsinaisen istutusruukun.
Talven tullen voin nostaa ylimmäisen ruukun autotallin suojiin helposti.



Japaninvaahterat saattavat talvehtia maassakin,
jos olosuhteet ovat suotuisat.
Olen saanutkin sen talvehtimaan useita vuosia,
mutta muutama talvi sitten se valittettavasti menehtyi.
Koska kyseessä on yksi lempikasveistani,
päätin pelata nyt varman päälle.
Se saa mennä autotalliin kylmyyttä pakoon,
kun kesä on ohitse.

 valkokäenkaali
Oxalis regnellii

Japaninvaahteran kaveriksi valitsin valkokäenkaalia.
Se on kaunis, vihreälehtinen  mukulakasvi.
Käenkaalit eivät talvehdi Suomessa maassa,
mutta ne on ihan super yksinkertainen talvettaa kellarissa tai autotallissa.
Käenkaalien maanpäällinen osa kuihtuu talven tullen, 
mutta mukula säilyy.
Olenkin talvettanut hyvällä menestyksellä 
punakukkaisen käenkaalin jo vuosia.
Ja se on tapahtunut erittäin helposti.
Lykkään käenkaalin ruukkuineen autotallin hyllylle.
Se ei tarvitse edes valoa, joten sijoitusapaikka on oikeastaan sama,
kunhan pysyy vain plussan puolella.
Keväällä siirrän ruukun valoon ja alan kastelemaan.
Ja hups vain, kasvi on taas elossa.
Ulos siirron yhteydessä vaihdan tai lisään sille uutta multaa.
Käenkaalit ovat hallanarkoja, joten ulossiirto tapahtuu vasta hallojen mentyä.



Istutin kolme kappaletta valkokäenkaaleja, japaninvaahteran ympärille.
Ei kulu kuin hetki ja ne ovat vallanneet kauniisti koko ruukun
ja ryöpsähtävät myös hieman ulkopuolellekin.
Otan kuvia istutksesta kesän mittaan, niin näette,
millaiseksi se muodostuu.



On niin ihana, ettei kesä lopu juhannukseen.
Istutuksia voi tehdä pitkin kesää lisää,
silmäniloksi puutarhan joka koloon.

Kauniita kesäpäiviä!

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

28 kommenttia:

  1. Kaunis yhdistelmä vaahterasta ja käenkaalista. Syksyllä onkin helppo laittaa molemmat talvehtimaan vaikka samassa ruukussa.
    Itsekin olen suosinut kukille kaikenlaisia muita astioita kuin varsinaisia kukkaruukkuja, ja muovinen sisäruukku on niihin hyvä valinta siksikin että ruukun voi välillä nostaa pois ja tarkistaa ettei pohja seiso vedessä.
    Mukavaa alkanutta viikkoa, aurinkoista sellaista ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki! <3
      Juuri sitä suunnittelinkin, että talvetan ne tuossa samassa ruukussa. Tulee helposti kaksi kärpästä samalla iskulla.
      Mukavaa viikon jatkoa sinullekin! <3

      Poista
  2. Japaninvaahteraa olen haaveillut pitkään, mutta tiedän olevani talvettamisen kanssa mahdollisesti turhan leväperäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japaninvaahtera on niin ihana! Minäkin olen haaveillut siitä pitkään uudestaan, vaikka yhden menetinkin kurjalle talvelle. Nyt kokeilen uudestaan varmemmalla konstilla.

      Poista
  3. Minustakin japaninvaahtera on aivan ihana <3 Täällä vaan ei ole toivoakaan sen ulkona talvehtimisesta ja talvetustilojakin on todella rajallinen määrä. Pitää vain ihastella kaukaa tai luopua muutamasta talvetettavasta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvetustiloja on tosiaan aina vähän ja rajallisesti. Minäkin aina ihmettelen syksyisin, että mitenkäs näitä talvetettavia on taas näin paljon enemmän kuin ennen. Mutta aina ne ovat johonkin koloon mahtuneet.

      Poista
  4. Tummalehtiset kasvit tuovat jännitystä ja kontrastia, kuten näistäkin kuvista näkee. Mukavaa, kun löytää käteviä vinkkejä vaikkapa istutusastioiden valintaan. Omissa nurkissa ei aina havahdu ideaan, ennen kuin saa herätyksen vaikkapa blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, monesti omille nurkilleen ja tavaroilleen tulee kotisokeaksi. Sitten blogeissa tai ystävillä huomaa kivoja vinkkejä moneen asiaan.
      Monet kivat ideat ovat yllättävän yksinkertaisia.

      Poista
  5. Japaninvaahterasta olen haaveillut, mutta talvehdittamispaikka minulta puuttuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä asut niin etelässä, ett kokeile ihmeessä japaninvaahteran talvehtimista ihan ulkona. Monet onnistuvat siinä loistavasti.

      Poista
  6. Huikee väri lehdessä. Tykkään noista purppuranvärisistä lehdistä, siksi pihassa on mm. purppuraheisiangervoa:) Tekis mieli kaikkia ihania tummia puita, mutta tuossa sen huomaa, ettei ne taida kestää tätä meidän talvea.
    Näppärä astiaidea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään valtavasti näistä kaikista purppuranvärisistä kasveista. Purppuraheisiangervo on yksi lemppareistani. Myös matalammat lajikkeet ´Little Devil` ja ´Lady in Red` ovat aivan ihania.

      Poista
  7. Ihanalta näyttää ja kiva idea talvehtimista vartenkin oli tuossa.
    Aurinkoista viikkoa sinne Vaahteramäelle <3

    VastaaPoista
  8. Käenkaalit on ihania! Talvettamisessa minä olen ihan huono... Mikäli vien jonkin talveksi esim. autotalliin ja sille pitäisi antaa välillä vettä, niin taatusti unohdan sen. Käenkaali olisi helppo, mikäli sen voi tyystin unohtaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käenkaalin voi oikeasti unohtaa ja muistaa vasta keväällä sen olemassaolon. Silloin sen voi ottaa vaikka ihan sisälle taloonkin, silmän alle.
      Minäkin tykkään käenkaaleista valtavasti. <3

      Poista
  9. Talvehtivat mukavasti molemmat samassa ruukussa! Minulla käenkaalit pursuavat nyt ihan valtoimenaan kun olen tajunnut lannoittaa ja olen kastellut niitä reilusti. Käenkaalin mukulat ovat talvehtineet kellarissa ja olen jotenkin onnistunut levittämään niitä ympäriinsä kun niitä tupsahtelee pelakuiden juurelta ja kukkapenkeistäkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käenkaalit ovat ihanan pursuavaisia, kun saavat tarpeeksi vettä ja ravinteita. Minäkin odotan näiden pursuilua ja ryöpsyämistä.
      Oi, sullahan on ihana tilanne, jos ne tupsahtelevat kukkapenkeistäkin.

      Poista
  10. Ihanalta näyttää :) Auringonpaistetta päivääsi <3

    VastaaPoista
  11. Käenkaalien talvetus on mullakin onnistunut. Noiden isompien kuten viikunan ja oliivin kanssa en sitten olekaan ollut yhtä onnekas. Tuo pikkuvaahtera on kyllä super söpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käenkaalit ovat iisimpiä, kuin viikuna ja oliivipuu.
      Mun oliviipuihin tuppaa aina tulemaan jotain ökkiäisiä. Niille sisällä olo on varmaan hieman rankkaa, kun huoneilma on niin kuivaa.
      Ja nuo pikkuvaahteran lehdetkin ovat kyllä niin super söpöjä!

      Poista
  12. Japaninvaahterat ovat kyllä ihastuttavia! Kaunis yhdistelmä <3 Edes jonkun kasvin talvetusta olisi kyllä mukava kokeilla uudelleen. Vähän heikosti on sujunut aiemmin :) Isohkoon puutarhaan ei tosiaan viitsisi ihan kaikkia ruukkuistutuksia joka vuosi uusia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Teiltä löytyy varmasti juuri sopivia soppia kukkien talvettamiseen.
      Isohkossa puutarhassa säästää pitkän pennin, kun edes osa kesäkukista ovat talvetettavia. Sitten voi hankkia ihania herkkuja niiden lisäksi.

      Poista
  13. Minullakin on japaninvaahtera talvehtinut ruukussa varastossa useamman talven ajan. Viime talvena tilan puutteen takia talvetin vaahteran kylmässä eteisessä, minkä takia pikkupuuni lähti versomaan jo tammikuussa. Keväällä ulos vietäessä iso osa sen hämärässä kasvaneista versoista/oksista kuivui pahasti. Onneksi pikku vaahterani jäi kuitenkin eloon. Ensi talveksi kyllä - vaikka väkisin - ahdan sen varastoon talvehtimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että talvetukset ovat onnistuneet.
      Joo, useinkin noilla talvetettavilla kasveilla on hankalinta juuri nuo siirtymävaiheet. Talvetus usein onnistuu helpommin.
      Onneksi pikku vaahterasi jäi eloon ja siitä on iloa tulevinakin vuosina.

      Poista
  14. Sievä yhdistelmä ja ihanan värinen tuo japaninvaahtera. :) Meillä ei valitettavasti ole mitään sopivaa talvetuspaikkaa pakkasenaroille kasveille. Vanhempieni luona & isäni kotipaikalla on tosin sopivia tiloja talvetukseen, mutta molempiin on meiltä niin pitkä matka, ettei sinne viitsi ihan hirveästi raahata kasveja. Mukavaa loppuviikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Keijunkukkanen! <3
      Useimmissa uudemmissa taloissa ei niin vaan löydy talvetuspaikkoja. Meillä tuo miehen autotalli on onneksi juuri sopivan lämpöinen ja olen saanut luvan viritellä tietyille hyllyille omat talvetukseni. Tosin ne meinaavat hieman laajeta vuosi vuodelta ja miehen kärsivällisyys on välillä koetteilla. Mutta onneksi vielä on sopu säilynyt ja kaikille purnukoille on löytynyt jokin kolo.
      Mukavaa loppuviikkoa myös sinulle! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!