INSTAGRAM

torstai 28. kesäkuuta 2018

Iltatunnelmia

suomenköynnösruusu
Rosa ´Pohjantähti`
つるバラ

Iltaisin mieli rauhoittuu rankimmankin työpäivän jälkeen,
kun pääse tekemään kierroksen puutarhassa.
Vaikka tekemättömät työt saattavat pistää silmään,
niin puutarha rauhoittaa silti mahtavasti.
Telkkari ja tietokone saavat pään kiertelemään ylikierroksilla,
mutta puutarhan vihreys, äänet ja tuoksut 
saavat ikään kuin akun latautumaan seuraavaa päivää varten.


  myskimalva
Malva  moschata ´Alba`
ジャコウアオイ

harakankello
 Campanula patula
ホタルブクロ

Ja tämä villi rinne saa mun suun hymyyn.
Olen antanut harakankellon siementää tähän rinteeseen.
Vaikka ne kasvavat muiden kasvien välissä,
kitken ne vasta, kun niiden kukinta on ohitse.
Nyt ne saavat riehua ja kukkia missä haluavat.

Kaikella on aikansa puutarhassakin
ja siksi jokainen päivä ja ilta on ihmeitä täynnä.
Se on myös suuri syy iltakierroksiin,
tai no aamukierroksiinkin ja päiväkierroksiinkin,
jos vain on hitunenkin aikaa.

Pieniä ilon hetkiä päivääsi!

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

12 kommenttia:

  1. Illat ja aamut ovat ehkä niitä parhaimpia hetkiä puutarhassa. Ainakin nyt, kun on ollut todella lämpimiä ja jopa helteisiä päiviä. Eilenkin mittari näytti meillä varjossa 26 astetta.
    Onpa kaunis harakankellokasvusto kasvarin vierustalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, iltaisin ja aamuisin valo on jotenkin lempeämpää ja kaikki näyttää kauniimmalta, kuin päivän paahteessa.
      Harakankellot ovat niin suloisia.

      Poista
  2. Ihanan näköistä <3 Teillä on niin kaunis puutarha <3 Mukavaa loppuviikkoa teidän poppoolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Ihana! <3
      Mukavaa loppuviikkoa myös teille! <3

      Poista
  3. Mä oon kans jättänyt harakankellot rauhaan, on ne niin söpöjä. Kyllä on rehevää ja ihanaa! Just otin myskimalvaa ja pionia maljakkoon turvaan huomisilta sateilta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat niin söpöjä tosiaan, eihän niitä voi kitkeä missään nimessä.
      Ai, tuo olikin hyvä muistutus. Täytyykin ehkä mennä pelastaamaan pari pionia.

      Poista
  4. Tuo phjantähti myös minulla ollut mutta hävitin sen kun oli niin voimakaskasvuinen, tuli tilan puute :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjantähti on tosiaan todella suuri ja rehevä. Minullakin se on hieman väärässä paikassa. Se kasvaa tuossa rinteeseen menevien portaiden yläpäässä olevassa metallikaaressa.
      Joudun joskus sitomaan sitä vähän aisoihin, kun repii ohikulkevien vaatteita.
      Paras paikka sille olisi jokin pergola tai muu leveä ritelikkö, jossa se saisi vapaasti röyhytä ja kukkia.

      Poista
  5. Postauksesi tuli kuin tilauksesta. Kävimme eilen kävelyllä hoitolasten kanssa ja poimittiin kukkakimppu tien varresta. Ihailin valkoisia ja vaaleanpunaisia kukkia, joita en ennen ollut nähnyt. Nyt selvisi, että ne on myskimalvaa :)
    Ihanaa torstai-iltaa sinulle Riina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, nyt olikin ihanan sattuma. Myskimalvat ovat niin kauniita. Ja niitä on vanhoissa puutarhoissa paljon. Niistä ne ovat helposti voineet levitä tienvarsiin.
      Ihanaa torstai-iltaa myös sinulle Outi! <3

      Poista
  6. Ihanaa!
    Villirinne on söpö ja kaunis! Minulla noita villejä kohtia on mökillä ehkäpä jo liiaksi, mutta hymyssä suin katselin akileijojen ja sormustinkukkien uusia omavalintaisia kasvupaikkoja. No, päivänkakkaraa ja puna-ailakkia villiintyy jo tarhurin mielestä liikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villit kohdat puutarhassa ovat jotenkin vapauttavia ja ihastuttavia. Ja ainahan kitkentää ja siistimistä voi harrastaa sitten kukinnan päätyttyä. :)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!