INSTAGRAM

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Nyt kiritään, kiirehditään ja jännitetään

 kesäpikkusydän 
Dicentra formosa
Pacific bleeding heart
ディケントラフォルモーサ

Nyt on se aika vuodesta, 
että aineistoa uudelle blogipostaukselle olisi melkein tunnin välein.
Luonto kiirehtii ja kirii kyllä aika tahdilla 
kylmää kevättä kiinni.
Tapahtuu niin paljon, ettei puutarhuri meinaa perässä pysyä.
Ainakaan kameran ja postauksien kanssa.
Jos kaiken kukkuraksi on puutarha-alalla työssäänkin,
ei ole tekemisen puutetta.

 marketta (pensaspäivänkakkara)
Argyranthenum frutescens
マーガレット

Meidän tontin kaunein aika on hiirenkorvavaihe.
Silloin järvi näkyy ja uusi vihreys on huumaavaa.
Tänä vuonna hiirenkorvavaihe taisi olla torstain ja perjantain välisenä yönä,
viime viikolla. 
Yleensä hiirenkorvat kestävät muutaman päivän, 
mutta tänä vuonna en ehtinyt oikeastaan näkemään sitä.

tuoksuherne
Lathyrus odoratus
Sweet pea
スイートピー 

 Kasvihuoneessakin tapahtuu vauhdilla.
Olen kylvänyt kesäkukkia ja muita kasveja sinne,
nyt vihreää versoo joka purnukasta.
On salaattia, lehtikaalia, kurpitsoita, tuoksuhernettä, krassia, kosmoskukkia ym.
Ensimmäiset vihannekset olen jo istuttanut sinne.
Omat taimet elävät karaisuvaihetta,
päivällä ne ulkoilevat ja yöksi rahtaan ne sisälle.
Tämä helatorstai tulee kyllä niin oikeaan saumaan,
tekemistä olisi vaikka millä mitalla.

 jalohortensia
Hydrangea macrophylla
アジサイ
 Kasvihuoneessa ilahduttaa myös tämä ihana rungollinen hortensia.
Anoppini on ihan mahdottoman ihana,
hän tuo miniälleenkin aina äitienpäiväkukan. 
Tänä vuonna se oli tämä kaunotar,
ruukun kera vielä.

 narsissi ´Cum Laude`
Narcissus ´Cum Laude`
スイセン

Narsisseja tupsahtelee vähän joka puolelta.
Tässä kaksi lemppariani.

valkonarsissi / runoilijannarsissi ´Actaea`
Narcissus poeticus ´Actaea`
クチベニズイセン 

Viikonlopuksi on tulossa jonossa postauksia,
olisi niin paljon kerrottavaa.
Huomenna kerron,
missä olin viikonloppuna.
Olen ihan innostunut marjakasveista
ja taidetaan täällä viettää ihan justiinsa myös hanamia-juhlia.
Osa kirsikoista ja luumuista kukkii jo,
ei tässä voi kuin huokailla onnesta. 

Aurinkoisia päiviä
ja 
helatorstaitavapaita!


P.S.
Tänä iltana en malta olla edes kasvarissa,
niin paljon jännittää.
Illalla klo 20 tulee Maikkarilta ihana 
Piha ja parveke ohjelma.
Ohjelmassa Kati Jukarainen vierailee 
Suomen kaunein koti -jaksoissa olleiden kotien puutarhoissa.
Pihoja tai parvekkeita uudistetaan ja annetaan vinkkejä,
joita jokainen voi toteuttaa helposti myös omassa puutarhassaan, 
terassillaan tai parvekkeellaan.
Pääsin Katin mukaan kahteen tulevaan jaksoon avuksi.
Ohjelman tekeminen oli hauska ja mielenkiintoinen kokemus. 
Ja kohteet olivat aivan ihanat, samoin puutarhan omistajat.
Kuvausporukka oli rentoa ja todella ammattitaitoista.
Kati on mahtava ammattilainen.
Hän on suunnitellut muutokset, ja
kuvauksissa hänellä oli koko ajan homma hanskassa.
Ensin hiki päässä kaivoimme maata,
ja sitten hän freesinä, aivan selkeästi juontaa, mitä on tapahtumassa.
Ei voi kuin ihailla.

Työntouhussa unohti itsekin kameran olemassaolon totaalisesti.
Mutta nyt se jännitys näköjään vasta tuleekin.
Mutta katsokaa ihmeessä ohjelma,
koska lopputuloksesta tuli niin IHANA!
Ja olisin myös voinut jäädä asumaan tämän iltaiseen kotiin.
Se oli niin ihastuttava ja persoonallinen.

Jos et ehdi katsomaan jaksoa oikeaan aikaan,
sen näkee myös Katsomosta:


Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

16 kommenttia:

  1. Joo, nyt on kasvu nopsaa. Eilisen kuvat on jo tänään historiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, pitäisi laittaa tuoli puutarhaan ja tuijottaa kasveja kuin lintubongarit. ;)

      Poista
  2. Puoli päivää pois puutarhasta niin kaikki on muuttunut, saatikka että on työpäivän pois. Toukokuu on ihanaa aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei malttaisi olla pois yhtään puutarhasta. Niin ihania ihmeitä tapahtuu kaiken aikaa.

      Poista
  3. Nyt täytyy kuvata kasveja ja postata niistä vaikka talvella. Eihän tuolta pihalta malta sisälle tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nytkin on kauhea hätä päästä ulos täältä koneen ääreltä. Talvella ehtii kyllä kuvia käsitellä ja postailla. Silloin niitä kauniita kuvia ja vihreyttä tarvitaankin ehkä enemmän.

      Poista
  4. Ihanaa kiirettä pitää! Hienosti pärjäsit, kiva ohjelma ja nätti lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minusta tuossa ohjelmassa on ihan huippuajatus. Muutokset ovat sellaisia, joita oikeastaan jokainen voi tehdä. Ei mitään liian suureellista ja kallista.

      Poista
  5. Hiirenkorva-vaihe on melkeinpä kivempi kuin täydet lehdet! Tallensin tuon puutarhaohjelman, kun en ollut television ääressä sen tultua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Hiirenkorvavaiheessa on jotain aivan ihanaa herkkyyttä.
      On ihana, kun tallentimia ja Katsomo-palveluita on. Eihän kesällä meinaa millään pihalta tulla sisään, kun illatkin ovat niin kauniita. Puutarhaohjelmien täytyisi kyllä alkaa jo helmi- tai maaliskuussa. Eihän niitä enää kukaan ehdi katsomaan.

      Poista
  6. Katsoinkin sen tänään katsomosta! Hyvää jälkeä ja rennon oloista tekemistä kameroista välittämättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, siinä tiimellyksessä kyllä kamerat unohtuivat. ;)

      Poista
  7. Jep, kiirettä pitää! Luontevasti olit tv:ssä. Katsoin ohjelman tänään nauhoituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!
      Tsemppiä sunkin kiireisiin töihin ja puutarhaan!

      Poista
  8. Meilläkin kuunliljat kasvoivat yhden iltapäivän aikana hurjasti tai ainakin siltä meistä tuntui. Kevät on ihan minun lempparivuodenaikani. Katselin eilen tuon uusimman Piha ja Puutarha-ohjelman jakson ja hyvin luontevasti esiinnyit ohjelmassa. Olen iloinen, että pääsit mukaan. Nyt vain odotellaan seuraavaa jaksoa. Tästä ohjelmasta on tullut minun tämän kesän suosikkiohjelma ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihmettelin kuunliljojen pyrähdystä. En oikein edes tajua, milloin ne olivat pompsahtaneet esiin.
      Kevät on myös minun lempparivuodenaika. Kaikki ihana on vielä edessäpäin ja joka päivä tapahtuu jotain uutta. Myös uusi heleä vihreys on huumaavaa.
      Kiva, jos esiintyminen tuntui luontevalta. Siinä työn touhussa kamera kyllä unohtui, mutta nyt jälkeen päin alkoi jännittämään älyttömästi. En ole koskaan aiemmin nähnyt itseäni telkkarissa, joten ei tiennyt yhtään mitä odottaa.
      Tuo ohjelma on minunkin suosikkini! Siinä on niin kivoja vinkkejä, joita voi hyödyntää ja jalostaa monenlaiseen kotipihaan. Ja Kati on niin ihana, taitava ja iloinen. Juuri oikea henkilö tuollaiseen ohjelmaan! <3

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!