INSTAGRAM

torstai 25. toukokuuta 2017

Etelässä

rusokirsikka
Prunus sargentii
オオヤマザクラ


Viime lauantaina ajoimme vain 1,5 tuntia etelään,
ja tuntui kuin oikeasti olisimme olleet etelässä.
Espoon Marketanpuistossa järjestettiin jokavuotuiset marketanmarkkinat.
Samana päivänä Kotipuutarha lehti järjesti meille puutarhabloggajille 
jo perinteeksi muodostuneen tapaamisen.

 Matkaseurana minulla oli


Aamupäivän kiertelimme markkinoiden puutarha-aiheisia kojuja 
ja kävin ihanalla lounaalla Kukkalan Sannan kanssa.

 Kasvit tietysti kiehtoivat eniten.
Myllynpellon taimien osastolla oli mahtavat määrät yrttejä ja tomaatteja.
Sekä tämä hurmaava pienoispuutarha.

 Ja tietysti Myllynpellon taimien Matti Vuorikin on hurmaava.
Iloisuus tarttuu ja tarttui muutama taimikin matkaan.
Blogiystävien yllytyksestä meille muutti myös 
oka eli mukulakäenkaali.
Oravankesäpesän Kati yllytti vielä sanomalla, 
että Autuaan olon Cherikin osti sellaisen.
No, pakkohan minunkin oli tuo trendikasvi saada, 
vaikken ollut aiemmin edes kuullut moisesta hyötykasvista.
Okasta syödään  lehtiä ja myös mukula on syötävä.
Puhuimme myös talvetuksesta ja
aion kokeilla talvetusta samoin kuin koristekäenkaalien kanssa.
Talvetan ne autotallissa yhdessä daalioiden kanssa.
Käenkaaleista säilyy vain mukula, samoin kuin daalioista.
ja uudet lehdet putkahtavat sitten keväällä esiin.

 Iltapäivällä pääsimme sitten Kotipuutarha lehden bloggaajatapahtuman herkkujen äärelle.
Syötävien herkkujen lisäksi myös tapahtuman anti ja seura 
ravitsivat sekä mieltä, että tiedonnälkää.
Kuulimme herkullisen salaattipöydän lomassa
Tahvosten kotimaisista marjapensaista ja muista marjakasveista,
Kotipuutarhalehden Piian kertomana marjapensaiden istutuksesta ja hoidosta,
Kekkilän luomulannoitteista ja kompostimullan käytöstä,
Ruduksen Kotipolku-palvelusta ja uutuustuotteista
sekä
Tikkurilan Patio kivikuullotteesta.

Itseäni nuo marjakasvit kiinnostivat kaikkein eniten.
Marjat ovat yksi puutarhan hittikasveista tällä hetkellä.
Huomaan lisääntyneen kiinnostuksen marjakasveihin asiakkaideni puheista,
ja itsekin olen jotenkin ihan uudella tavalla innostunut niistä.
Marjat ovat yllättävän helppoja kasvatettavia ja niistä saa hyvää ja terveellisitä lähiruokaa 
suoraan omasta puutarhasta.

Työnäytösten lomassa ehdimme vaihtaa kuulumisia blogiystävien kesken.




Ruduksen Jaani Turunen ja Iia Suikki
näyttivät meille,
kuinka betonisista Rustikko-muurikivistä syntyy 
kaunis, eläväpintainen muuri tai vaikka tilanjakaja. 



 Kotipuutarha lehden Piia Reinikainen ja päätoimittaja Maija Stenman,
heidän takanaan Tikkurilan Hanna Salonen
ja Autuaan olon Cheri.


Ihana Cheri ja kissasukkikset

Tahvosen Tuuli Viista kertoili meille vielä Ilona-taimituoteperheestä.
Ilona-taimet ovat laadukkaita, kotimaisia taimia, 
joille myönnetään kahden kasvukauden takuu.
Ilona-taimet ovat istutettu tavallista suurempaan 4 litran ruukkuun. 
Suurempi ruukku edesauttaa taimia voimaan paremmin ja kasvamaan vahvemmaksi jo taimivaiheessa.
Ne kasvavat alusta alkaen ulkona, Suomessa
ja niiden kasvatuksessa on huomioitu luonnon kiertokulku ja tasapaino, 
esim. suljetun kastelujärjestelmän avulla 
sekä käyttämällä hallitusti liukenevia lannoitteita.
Myös taimiastia on kierrätettävää materiaalia
 ja jokaisesta myydystä Ilona-taimesta
 lahjoitetaan 10 senttiä ns. vihreään kohteeseen.

Saimme valita itsellemme kotiinviemisiksi jonkin Ilona-taimiperheeseen kuuluvan marjakasvin.
Meille muutti viherherukka ´Vilma`.
Se on pystykasvuinen, suurimarjainen, makea ja keskiaikainen satoisin viherherukka. 
Se soveltuu erinomaisesti tuorekäyttöön ja viininvalmistukseen.

Lopuksi juttelimme myös rungollisista herukoista.
Rungollisia herukoita voi kasvattaa perinteisesti maassa,
sekä myös ruukussa.
Ruukussa kasvava herukka täytyy kuitenkin joka suojata talvisuojalla tai talvettaa 
esim. kellarissa tai autotallissa.
Myös runko täytyy tukea paremmin, kuin tässä erimerkkikasvissa.
Marjat painavat yllättävän paljon, ja ohut runko ei välttämättä yksin jaksa kannatella painoa.
Minusta tämä rungollinen herukka on erittäin kaunis koristekasvinakin.
Olen nähnyt kauniin oleskelupation, joka oli reunustettu rungollisilla herukoilla,
alla oli matalia maanpeittoperennoja.
Oleskelualue oli suojaisa, mutta samalla ilmava runkojen muodostaessa vain näennäisen suojan.

Lämmin kiitos 
sekä mukana olleet yritykset
todella mukavasta ja antoisasta tapaamisesta!
Teidän ansiostanne meidän puutarhabloggaajien yhteishenki 
pysyy niin hyvänä ja läheisenä.
On ihana, vaihtaa ajatuksia ja tavata!

Aurinkoista helatorstaita!
Mä lähden nyt pihahommiin. 

Versoja Vaahteramäeltä-blogia voi seurata myös 
facebookissainstagramissa Pinterestissä, liittymällä lukijaksi, 
sekä blogit.fi:nblogipolun tai bloglovinin kautta.

24 kommenttia:

  1. Teillä on ollut upea päivä. Kaikkea hauskaa olette kokeneet ja varmasti on ollut mukava tavata blogikavereita. Ihana rusokirsikka. - Hyvää helatorstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli todella mukava ja antoisa päivä. Blogiystävien tapaaminen on aina yhtä antoisaa myös. Toivottavasti mekin joskus tapaamme.
      Tuo rusokirsikka on niin ihana. Meillä sitä ei vielä kasvakaan. Alkoi kyllä tehdä tosissaan mieli sitäkin... Tää kasvi-intoilu ei lopu varmasti koskaan...
      Aurinkoista päivää!

      Poista
  2. Mahtavan kuuloinen ja näköinen päivä! Minä ostin juuri rungollisen herukan,vaaleanpunaisen sellaisen. Pitää tutkia tukemisjuttuja nyt tarkemmin. Myyntitaimessa on vain se yksi bambukeppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tuo vaaleanpunainen rungollinen herukka on varmasti kaunis ja herkullinen. Tuuli kertoikin, että sen voi tukea esim. joka kulmasta tai hän kommentoikin tuolla alempana, että Kekkilän tukikepit ovat hyviä tähän tarkoitukseen.

      Poista
  3. Oli taatusti kiva päivä. Jätin nyt tulematta, kun puutarhassa ja töissä painaa kaikki päälle yhtä aikaa. Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan mukavaa ja olisi ollut mukavaa, jos myös sinä olisit ollut paikalla. Mutta sulla on ihan eri matka tulla pääkaupunkiseudulle, kuin esim. meillä.
      Ja tämä toukokuu on ihan mahdotonta aikaa, kiirettä ja tapahtumaa tuppaa olemaan melkein joka päiväksi.

      Poista
  4. Tuo rungollinen viinimarja on minuakin kauan houkuttanut. Kun vain keksisi jonkun kauniin tuen rungolle. Olisi terassillakin hauskan näköinen. Kiva kuvaus varmasti kivasta päivästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä todella kaunis! Ja moneen paikkaan sopiva. Se voi koristaa vaikka kukkapenkkiä tai muuta istutusta. Kekkilältä saa valmiita tukia, mutta esim. heinäseipäistä tai itse petsatuista puista saa hyvät tuet myös.

      Poista
  5. Minulle tuli niin kiire saapua paikalle että jäi Marketanpuistoa kiertämättä ja rusokirsikan kukinta väliin. Olipa se upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tulimme jo puoli 11 paikalle, mutta silti jäi paljon näkemättä, vaikka kojuja oli vähemmän kuin ennen. On niin mukava jutella tuttujen kanssa, ja tiedäthän ettei siihen mikään aika riitä. Mulla jäi kokonaan magnolian kukinta näkemättä. Mutta onneksi, monet blogiystävät ovat kuvanneet sen postauksiinsa.
      Nyt mulla tekisi niin mieli hankkia tuo rusokirsikka omaan pihaan. Anopilla se on, muttei kuki vielä täällä.

      Poista
  6. Kiva postaus! Jos olisin tiennyt päätyväni kuvaan, olisin kammannut hiukset ja meikannut, D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva päivä ja oli tosi kiva tavata taas! <3
      Kuules, meillä puutarhaihmisillä on ihan muut mielessä kuin kampaukset ja meikit. Niihin ei kukaan kiinnitä mitään huomiota. :D

      Poista
  7. Sinulla olikin ihan täydellinen puutarhatapaamisten päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olikin. :)
      Oli todella kiva tavata suo ihana Between! Mä en tajuu, miksi sä, Marja ja Minna, ette ole osuneet yhteenkään kuvaan.

      Poista
  8. Teillä on ollut aivan ihana päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli tosi ihana ja antoisa.
      Olisi kiva nähdä suokin Sirkku joskus.:)

      Poista
  9. Kiva, kun pääsit paikalle!
    Tosiaan, tuo ruukkuun istutettu rungollinen herukka kyllä kaipaa tuentaa, on jo sellaisen saanut Ideapihoillakin :) Tuennaksi sopisi vaikka Kekkilän puun varusteiden mustaksi petsatut tukikepit. Niihin on helppo liittää myös talvisuojaus. Herukka nyt ei varsinaisesti ole jänisten ja myyrien herkkua, mutta ei sitä tiedä, kuinka nälkäistä sakkia on liikkeellä.
    Aurinkoista kevättä ja alkavaa kesää! Toivotaan, että saat muutaman maistiaismarjan 'Vilma' viherherukasta!
    t. Tuuli Puutarha Tahvosilta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi ja Tahvosille Tuuli!
      Kasveista on aina niin mielenkiintoista kuulla lisää ja vaihtaa ajatuksia muiden puutarhaihmisten kanssa.
      Nuo Kekkilän puunvarusteet ovatkin kauniit ja loistavat tuon herukan tukemiseen. Kun on kaunis kasvi, sitä ei kannata tukea millään "rumilla" kepeillä. ;)
      Taidan istuttaa tuon ´Vilman` johonkin kulkureitin varrelle, että herkkumarjoja voi napsia sitten ohimennessään. Meillä on paljon marjapensaita alapihalla, mutta kaipaan juuri syömämarjoja lähelle oleskelua. Tuo ´Vilma` on siihen loistava lajike. Ja arvaa alkoiko tekemään mieli myös noita rungollisia pensaita....
      Aurinkoista alkavaa kesää myös sinulle ja kiitos vielä kerran! <3

      Poista
  10. Oli kiva tavata taas puutarhan merkeissä! Teit hienon raportin päivästä. Vaikka minulta on vajaan tunnin ajomatka Marketanpuistoon, niin kevät oli siellä huomattavasti pitemmällä kuin täällä. Mutta nyt kiritään vauhdilla ja vehreys ja kukinta lisääntyvät huimalla nopeudella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinua on aina niin ihana tavata Cheri!
      Mä en tajuu, mitä varjoja sun sukkiksiin heittäytyi, ne eivät päässeet oikein oikeuksiinsa tuossa kuvassa. Aurinko porotti niin armottomasti, ettei kameran ruutua oikein nähnyt paikan päällä. Mutta ihanat ne joka tapauksessa olivat ja niin hyväntuuliset! :)
      Kevät oli tosiaan Marketanpuistossa edellä, ja tuo lämmin päivä tuntui ihan kesältä.
      Nyt täälläkin kiritään ihan vauhdilla. Torstaina huomasin luumussa kukat ja jo eilen ne näyttivät olevan jo hieman rapistumaan päin. Apua, nyt pitäisi melkein jo hidastaa. On tämä ihan hassua.

      Poista
  11. Oli kiva nähdä taas! Nyt voidaan vaihdella oka-kuulumisia, kun sellainen löytyy muutamaltakin bloggaajalta. ;) Hauskan kuvan olet saanut minusta näppäistyä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kiva nähdä!
      Nyt voidaan tosiaan vaihtaa oka-kuulumisia. Kiitos vaan yllytyksestä! :D
      Sä näytät niin puutarhabloggarilta, kamera kaulassa ja silmistä näkyy, että nyt on jotain kiinnostavaa edessä.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta kommentista!